En tiedä olisiko tähän pitänyt ottaa kuvat aina annoksistaan ennen kuin vedän ne naamaani, mutta koska nälkäisenä ehdin syödä aina ennen kuin muistan kameran niin... Toisaalta eipä nämä annokset mitään visuaalisia taidonnäytteitä ole, joten menevät ihan tekstimuodossa.

Aamupala: Kaupan hampurilainen kurkkusalaatilla, kananmunalla ja valkosipulikastikkeella + salaatti
Välipala: Kupillinen viinirypäleitä
Lounas: Lohimedaljonki ja nuudeleita + salaatti
Välipala: Soijaproteiinipirtelö (<- uu, bodari)
Illallinen: Karjalanpiirakka ja kalkkunaleikkele.

Peruspäivän perusruokaa. Olen nyt dieettaillut tammikuusta ja laihtunut huikeat 2,5 kg! :D Hiljaa hyvä tulee. Senttejä on sitten lähtenytkin esim. lantiolta 6cm ja vyötäröltä 5cm ja alan lopullisesti menettää uskoani vaakaan totuuden torvena. Peilikuvani kun nyt on paremman näköinen kuin esim. kesällä, jolloin olin silti kaksi kiloa köykäisempi mitä nyt. Kuntosali on ystävä!

Aasinsilta:

Sinkkuna ollessa olin vain, enkä pahemmin pohtinut tai muistattanut itseäni omasta siviilisäädystäni... Tai no... Mitä nyt vaan kirjoittelin Ikisinkku -nimistä blogia, mutta muuten vain olin minä ja elin elämääni. Nyt suhteessa ollessani koen hetkittäin huonoa omaatuntoa siitä, kun en aina ajattele seurustelevani tai pahemmin pohdiskele sitä. Hetkittäin aina havahdun siihen, että "hei! Dannykin on olemassa!" ja lähetän hänelle suloisen tekstiviestin velvollisuudentunnosta.

Energiastani ja ajatuskapasiteestia suurin osa menee tällä hetkellä mediakasvatuksen kandidaatti-tutkinnon opintoihin, jotka HALUAN - korjaan - SAAN kasaan tänä lukuvuonna. Nytkin hiihtolomalla minun pitää lukea kolmeen tenttiin (11 kirjaa), tehdä kandi loppuun, jatkaa prosemmaa, jatkaa projektityötä ja selvittää kasvatuspsykan miniharjoitteluhommaa. Kabum.

Joillekin tuo toki voisi olla helppo homma, mutta minä olen niitä ihmisiä, joiden on hankala keskittyä kunnolla yhteen asiaan jos monta muuta yhtä tärkeää asiaa huutelee olkapään takana. Tällöin saatan päivän aikana lukea neljää eri tenttikirjaa, sotkea niiden sisällön toisiinsa ja illasta vielä tuijottelen kandiani samalla kun ajattelen prosemmaani. Olenkohan mies?

Miehekästä minussa myös lienee se, että Danny on jo hieman vihjaissut siitä, että tunnun etäisemmältä ja en vastaile hänen viesteihinsä yhtä nopeaa kuin aikaisemmin. Vastasin, että kuka kuiten jaksaa joka päivä edes tekstailla? Sitten koin omantunnon vihlaisun ja lähetin illalla lepertely hyvääyötä-viestin. Velvollisuudentunnosta, mutta silti tarkoittaen.

Kuinka paljon sitten ylipäätänsä suhteissa toimitaan velvollisuudentunnosta? Kuinka usein lähetämme mukavia tekstiviestejä ihan vain siksi, että niin kuuluu tehdä ja kuinka usein tartumme toista kädestä, ilman, että meitä pahemmin edes kiinnostaisi mikään fyysinen läheisyys sillä hetkellä?