Maaliskuussa 2011 olen ollut erityisen ahkera. Olen muuan muassa epäonnistunut kahdessa tentissä ja päättänyt parisuhteen elämäni ensimmäin Oikeasti Mukavan Miehen kanssa. Lisäksi olen lyönyt itseäni kahvakuulalla sääreen ja kuullut ikäviä uutisia enemmän kuin yhdesti. Kaikesta huolimatta en angstaa, enkä mökötä, vaan pyrin ajattelemaan positiivisesti: 

a) Tentit voi aina uusia. Esimerkiksi ensi syksynä.
b) Mikä ikisinkku se sellainen seurusteleva sinkku nyt olisikaan.
c) Valmistelen sääriäni tulevan kesän pottiputkihyökkäyksiin tuon kahvakuulan avulla.
d) Ikävien uutisten jälkeen pienetkin hyvät uutiset kuulostavat hyviltä.

Ja hyviä uutisiahan on muun muassa ollut se, että pääsin opiskelijatuutoriksi ja Andreas Thorkildsen on eronnut ja on nyt ankaran stalkkaukseni kohteena Twitterissä. Tästä tulikin mieleeni, etten ole tehnyt vielä HotMenTopTen -listaa, jonka voisin suunnitella nyt tulevan nettihiljaisuuteni alussa. Ykköspaikan valtaaja on kyllä itsestäänselvä, mutta jos yritän etsiä jotain yllättävän komeita miehiä muille sijoille.

Äitini saapuu ihan hetkenä minä hyvänsä ja vie nettijohtoni mukanaan. Perjantaihin asti omistaudun kiihkeästi kandilleni, jonka aion helvetti vie saada valmiiksi ennen huhtikuuta. Ja tässä ei käy samoin, kuin edellisten "kandi valmiiksi ennen tammikuuta/helmikuuta/maaliskuuta"-päätösten kanssa.

Ai niin, ja olen herkkulakossakin perjantaihin.

Mikä ikävä viikko minua odottaakaan 0_0

********************************************************************************************

Tämä järkyttää minua: 


 

Ynnä muut kohujulkkikset. Minua myös järkyttää se, kuinka tiiviisti jotkut seuraavat näiden kohujulkkisten elämää ja tempauksia. Onko se jokin merkki pelottavan vahingoniloisesta luonteesta vai keino nähdä kaikki se hyvä, mikä omassa elämässä ja henkisessä tasapainossa on? :D