Tämä oli illan onnistunein kuva. Kertonee paljon siitä, että oliko nättipäivä vai riehupäivä. Mutta hei, ainakin minulla on pitkät sormet.

Lauantaina kävimme siis Sadun kanssa baarissa. Huonosti nukuttujen viiden tunnin yöunien ja viiden tunnin ihmeellisen työpäivän jälkeen olin enemmän tai vähemmän riehakkaassa olotilassa. Hiukset eivät onnistuneet, meikki ei onnistunut, vaatteet ahdisti ja rintsikkamakkarani täyttivät Paratiisin penkkien selkänojaonkalot. Siitäkin on kuvia, mutten julkaise niitä, koska häpeän rintsikkamakkaroitani. Mutta ei-nättipäivinä on mukavaa siksi, että saa riehua ja räkättää niin paljon kuin sielu sietää, kun ei tarvitse edes yrittää käytöksellään vastata hillityn eteeristä ulkomuotoaan.

Lauantaina kuitenkin sain nähdä jälleen sen, mikä on todennäköisesti aika merkittävä syy siihen, että miksi juhlin kohta neljävuotissinkkusynttäreitäni. En ala miesten kanssa millekkään, jos heissä ei ole kipinää. Baarissa luokseni tuli ihan tutustumismielessä juttelemaan pitkä, tumma, komea, lihaksikas ja varmaan jokaisen naisen mielestä varsin seksikäs pakkaus, mutta itse en innostunut lainkaan. Tuskin tämä mies edes yritti iskeä minua, mutta pointti onkin siinä, että tuskin olisin innostunut edes silloin, jos hän olisi yrittänyt iskeä minua. Miksi? Koska ei ollut KIPINÄÄ. Raameiltaan ja naamaltaan hän oli enemmän kuin mallikelpoinen ja kuolaamisenarvoinen, mutta Se Jokin ominaisuus uupui.

Mikä on tuo ominaisuus? En tiedä. Yleensä Se Jokin löytyy niistä miehissä, joissa ei muuten ole oikein mitään, mutta sitä ei ole niissä, joissa sitä luulisi olevan. Otetaan nyt esimerkiksi Suvi-Tuuli. Mies, joka on minua lyhyempi, kevyempi ja omaa yhteenkasvaneet kulmakarvat. Heti ensi hetkellä kun näin hänet, niin mielessäni kävi ajatus siitä, että mitä äitini sanoisi jos veisin tämän miehen hänelle näytille? Miltä näyttäisimme liikkuessamme yhdessä julkisilla paikoilla? Miten saan hänet iskettyä? No, hommastahan ei luonnollisesti mitään tullutkaan, mutta Suvi-Tuulessa sentään oli sitä jotain.

Ja sitten on nämä pitkät, komeat ja kahdella kulmakarvalla varustetut miehet. Mitä minä heidän kanssaan teen? Olen tiettyyn rajaan asti kohtelias, jonka jälkeen ilmoitan, että minun pitää lähteä ja lähden taakseni katsomatta. En anna edes mahdollisuutta niille miehille, jotka eivät iske välittömästi. Ok, Hobitille annoin, mutta olinkin silloin henkisesti tasapainoton Herra X:n vuoksi, ja siitä syytä sitä ei lasketa. Nykyään tasapainon tilassa ei mahiksia heru.


Illan toiseksi onnistunein kuva. Mitähän Tyra Banks sanoisi tuosta kameran lävistävästä katseestani? Täällä oli lauantaiyönä lähemmäs -30astetta pakkasta, siksi istun kuppilassa fanihuppariin kääriytyneenä.

Pitäisikö niitä sitten herua? Pitäisikö antaa niidenkin miesten ymmärtää, jotka eivät heti ensiksi kiinnosta lainkaan? Pitääkö heillekin olla flirttaileva, antelias ja seurallinen? Kaipa sitä pitäisi, sillä ehkä niiden nojaa-miesten joukosta löytyykin se helmi.

Toisaalta taas nojaa-miehen kanssa roikkuminen voi johtaa siihen, että kipinämies kävelee täysin ohitsesi. Lisäksi onko miehenkään kannalta reilua, että nainen puoliksi esittää kiinnostunutta mahdollisesti jopa useamman kuukauden ihan vaan siksi, ettei parempaa juuri nyt ole tarjolla. Onko naisenkaan kannalta reilua odotella, että tuleeko nojaasta kipinä? Tuleeko niistä oikeasti ikinä todellista kipinää?

Lisäksi olen vielä aika nuori ja minulla ei ole pakonomaista tarvetta löytää joku, jota rakastaa hetinytvälittömästi. Minulla ei ole mitään syytä heittäytyä ihan vielä armolliseksi, vaan saan vielä luvan kanssa vaatia sitä kipinää. Se kipinähän on ihana juttu. Alat välittömästi suunnitella yhteistä tulevaisuuttanne, harrastuksianne ja sitä, missä vietätte juhannuksen. Vatsasi kääntyy 180 astetta kun hän vilkaisee sinuun ja antaisit mitä vain, jos saisit koskea häneen... Sellaisen kipinämiehen minä haluan. Haluan miehen, jota haluan koskea ja jonka haluan koskettavan minua. Olen kuitenkin niin muurit omaava nainen, etten siedä lainkaan, jos nojaa-mies koskee minua ilman järkevää syytä ja jaksaako kukaan nojaa-mies odotella kuukausitolkulla sitä, että saisi edes pussata piirittämäänsä naista?



llan muu kuvasaldo. Oliko kummakaan, kun ei käynyt flaksi?

 

Nojaa-miehet pysyköön siis jatkossakin nojaa-kategorioissa. Minulla on aikaa odottaa perhosia ja kipinöitä. Minulle ei vaan sovi se, että pussailen Erkkiä ja Paavoakin enkä minä osaa olla hurmaava heille, jotka eivät hurmaa minua. Miesten iskeminen introvertti-erakkona ei ole mitenkään helppoa muutenkaan, niin miksi vaikeuttaa sitä yrittämällä muuttua joksikin helpommin lähestyttäväksi? Pitäähän sitä miehillekin jättää jotain haastetta!

Mutta selkeästi alkaa Se Mies olla lähistöllä, sillä taikani on heikentymässä. Muistatteko vielä parin kuukauden takaisen Kersantti Karoliinan, miehen, joka alkoi seurustella alle viikko sen jälkeen, kun oli kertonut ihastuneensa minuun. No, hän on eronnut! Hän ei löytänytkään todellista eikä pitkäkestoista rakkautta! BAILANDO! Tosin yrityksemme varmasti kärsii tästä. Harmillista.