Pahoittelen päivän viivettä. Eilen töiden jälkeen ehdin olla netissä vain hetken ja senkin silmät puoliummessa ja sitten olikin aika syödä, avata lahjat, painua mummilaan ja hengailla loppuilta, jolloin sammuin kuin kynttilä sänkyyni. Ihanaa tämä jouluflunssailu, sain pukilta lahjaksi jopa silmätulehduksen <3 molempiin silmiini <3 mukava oli aloittaa aamu laulamalla: "Jos silmäni mä auki saan......." Mutta nyt on aika joulusadun loppuhuipennuksen!

**************************************************************************


Prinsessa oli hämmästynyt. Hänen takanaan seisoi täysin outo, vaaleahko mies, jota hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Kuitenkin hän tunsi välittömästi perhosparven vatsassaan, sydämensä tykyttävän ja hän näki sielunsa silmin, kuinka esittelisi tämän miehen vanhemmilleen heidän tulevana vävypoikanaan.
"Kuka sinä olet?" hän kysyi ja yritti vaikuttaa tyyneltä. Hän oli kuitenkin varma, että hänen sydämen lyöntinsä kuuluivat jokaisen aukiolla olevan korviin.
"Antero Turkkinen", muukalainen sanoi hätkähdyttävän tutulla äänellä. Prinsessan leuka loksahti maahan. Hän ei saanut sanaa suustaan.
"Mutta voit sinä jatkossakin kutsua minua Brutukseksi", mies jatkoi ja hymyili ujosti. Prinsessa ei osannut edelleenkään puhua.
"Mitä helvettiä?!" kuului Jacobin henkevästi esitetty kysymys heidän läheltään.
"Muuan Koukkunokan pakeista ärhentynyt Vuono-Velho muutti Anteron, viattoman metsämiehen, pupuksi hetken mielijohteesta. Onneksi taika oli niin suutuspäissään tehty, että Antero säilytti kykynsä puhua ja minä huomasin viedä hänet Prinsessalle lahjana. Prinsessa nimesi pupun Brutukseksi, kun ei tietenkään hoksannut kysyä, että onko pupulla jo nimeä valmiina", päätonttu kertoi.
"Tiesitkö jo silloin, että hän on Se Prinssi?" Koukkunokka puuttui puheeseen, hämmentyneenä hänkin.
"Luonnollisesti", päätonttu sanoi ja röyhisti rintaansa. Prinsessa itse ei välittänyt siitä mitä muut puhuivat, hän tuijotti omaa Anteroaan.

"Olet muuten jotenkin tutun näköinen", Prinsessa kysyi samalla kun käveli Anteron kanssa kohti kotilinnaansa. Hän oli tyytyväinen siitä, ettei Antero enää ihmishahmon saatuaan olettanut hänen kantavan tätä ympäriinsä.
"No, minun kaukainen sukulaiseni on kaksinkertainen olympiavoittaja", Antero sanoi vaatimattomasti ja näytti punastuvan. Prinsessa ei koskaan aiemmin ollut nähnyt herkkien ja vaatimattomien miesten hyviä puolia, mutta seikkailunsa jälkeen hän osasi enemmän kuin arvostaa myös ujonoloista kilttiä poikaa.
"Mitä aiot sanoa vanhemmillesi?" Antero kysyi, selvästi vaivautuneena Prinsessan kiihkeästä tuijotuksesta.
"Hankala sanoa. Tuskin voin sanoa, että olen antanut valepukuisen miehen nukkua sängyssäni ja yli kaksi vuotta..." tässä kohtaa Antero muuttui entistä punaisemmaksi "...mutta toisaalta he tietävät, etten koskaan jättäisi Brutusta yksin metsään tai selviytyisi parissa päivässä lemmikkini kuolemasta".
"Ehkä totuus on sitten helpompi. He ovat kuitenkin jo tottuneita kirouksiin", Antero totesi ja Prinsessa nyökkäsi hyväksyvästi. Kiltti, ymmärtäväinen ja älykäs. Vau.

Tapaaminen vävyehdokkaan ja appivanhempien välillä ei olisi voinut sujua paremmin. Itseasiassa Kuningas ja Kuningatar olivat vasta samana päivänä huomanneet Prinsessaan kadonneen, sillä he olivat olettaneet tämän lukevan huoneessaan uutta kirjaansa 1700-luvulla eläneestä skottimiehestä. Luonnollisesti Kuningas oli pöyristynyt kun oli kuullut Anteron kohtalosta ja myös siitä, että pupu oli saanut olla läsnä muun muassa kuninkaallisissa vaatteidenvaihtotilanteissa, mutta hän myös uskoi, että Antero oli parhaansa mukaan yrittänyt olla katsomatta. Prinsessa taas ei tätä uskonut, sillä Antero oli muuttunut burgundinpunaiseksi asiasta puhuttaessa. Hän ei kuitenkaan välittänyt, sillä eipä miehellä sitten voinut olla vääristynyttä käsitystä hänen vartalostaan.

Kumpikaan, ei Prinsessa eikä Antero, halunneet odotella enää yhtään pidempään vaan häät järjestettiin mitä pikemmin tapaninpäivänä, ja niihin saapui väkeä ympäri Pohjolaa ja myös vieraista maista. Smoftut tulivat myös sankoin joukoin paikalle, mutta he katselivat seremoniaa heille varatulta salakorokkeelta, jonne ihmiset eivät taikojen ansiosta nähneet. Häät olivat menestys ja Prinsessa todella onnellinen ja rakastunut. Vain vaivaista viikkoa ennen hän oli saanut kuulla, että hänet oli kirottu ikuiseen sinkkuuteen ja nyt hän oli jo naimisissa! Vau! Joulu todellakin oli ihmeiden aikaa...

Mites sitten Jacob? Jacob päätti jäädä Pohjolaan, sillä häntä ei kiinnostanut palata Forksiin tuijottamaan vampyyriaan ja elämänsä rakkautta ja hän oli myös salaa silmäillyt Prinsessan "Aamunkoi"-kirjaa ja tullut siihen tulokseen, että sellaista tulevaisuutta hän ei todellakaan halua. Tämän tarinan opetus on siis se, että jossain päin Pohjolan valtakuntaa tälläkin hetkellä seikkailee erittäin lihaksikas ja temperamenttinen nuori mies farkkushortseissa ja hän odottaa ottajaansa. Metsälle siis, kuin olisi jo!

THE END.

***************************************************************************************'

No hei, totta KAI todellinen rakkaus oli Antero Turkkinen, jonka esikuva on kukas muukaan kuin....? Aivan! Mietin, että tekisinkö jonkun todella yllättävän loppuratkaisun, mutta sitten muistin, että tämä on satu, eikö mikään thrilleri.