"Hmm... Mistä aloittaisin?" Prinsessa kysyi epävarmana samalla kun laski Brutuksen maahan. Hän ei halunnut, että pupu joutuisi vaaraan jos hän vaikka vastaisikin väärin.
"Aloita alusta", noita käski. Ja niin tapahtui.

"No, Dracon kohdalla huomasin, että paha poika ei aina ole oikeasti edes kovin vahva ja maskuliininen olento, vaan enemmänkin epävarma ja arka hissukka. Todennäköisesti harva paha poika on edes sisintään myöten vahva ja onnistuva, joten siinä on yksi syy välttää pahiksia ja etsiä todellista onnea tasapainoisten ja maskuliinisten miesten suunnalta."

"Myös hirvittävät rikkaat miehet voivat olla ongelmallisia. Mr. Darcy oli niin järkyttynyt siitä, että hänen maillaan tallusteltiin ilman lupaa, että hän oli valmis ampumaan minut ja pupuni kuuntelematta selityksiäni. Rikkaat voivat olla siis turhankin materialistisia ja ylisuojelevia omaisuuttaan kohtaan, niin kuka sellaistakaan jaksaisi pidemmän päälle? Toki on hienoa, että mies on valmis suojelemaan omaansa, mutta rajansa kaikella. Millainen uhka taivaalta tipahtanut tyttö ja puhuva pupu oikeasti ovat?"

"Forksissa tulin siihen tulokseen, että vaikka nuorempien miesten viriiliyttä kehutaan maasta taivaisiin, niin en minä kovin paljoa nuorempaakaan todella haluaisi. Lisäksi jos miehellä on taipumusta hetkittäin repiä vaatteet yltään ja heittäytyä aggressiiviseksi, niin se voi pidemmän päälle olla vaarallista myös minulle. Ja haluan miehen, jonka seurassa koen olevani turvassa silloinkin, kun hän suuttuu"

"Marsin opetus oli yksinkertaisesti se, että niin epätoivoinen ei pidä olla, että hiireen sortuu. Kyllä sen MIES pitää olla."

"1700-luvun Skotlanti antoi minun ymmärtää sen, että jos mies on täydellinen, ihana, kipinöitä leimauttava ja komea niin häneen ei pidä koskea jos hän on jo valmiiksi varattu. Jos meidät on tarkoitettu yhteen, niin mies kyllä jossain välissä eroaa ja voin saada hänet, mutta silloin kun hän ei vapailla markkinoilla ole, niin kierrän hänet kaukaa. Niin huono tuuri ei voi olla kellään, etteikö itselleen sopivaa sinkkumiestä mistään löytyisi. Maailmassa on noin 3 miljardia miestä, joista varmasti ainakin pari sataa tuhatta on minulle sopivia ja heistäkin Niitä Oikeita lienee useampi sata. Miksi siis ottaa jonkun toisen mies?"

"New York opetti hieman samaa kuin Pemberly, mutta eri näkökulmasta. Menestynyt ja kunnianhimoinen mies on jokaisella varmaan unelmana, mutta se menestys ja kunnianhimo saattaa verottaa miehen omistautumista ja parisuhteen huomioimista. En halua rinnalleni työnarkomaania, vaan aikaa ja ajatuksia pitää jäädä muullekin."

"Keski-Maa opetti minulle sen, että vaikka miehellä olisi raamit ja sydän paikallaan, mutta jos se sydän sykkii miehille, niin mitäs minä hänellä tekisin, paitsi saisin hyvän ystävän? En kuitenkaan koe olevani niin upea nainen, että saisin miehen epäilemään omaa seksuaalisuuttaan. Olen myös haaveillut erakkomiehistä, jotka viettävät paljon aikaa itsekseen ja katoilevat pitkille metsäreissuille aina silloin tällöin, mutta Aragorn auttoi minut näkemään, että monet näistä erakoista saattavat olla myös kommunikaatiokyvyttömiä. Lisäksi kun ottaa huomioon, että itse vietän mieluiten aikaa puhuvan pupuni kanssa, niin kuinka pienet sosiaaliset piirit saisinkaan erakkomiehen kanssa? Ehei, kyllä miehen pitää olla minua sosiaalisempi."

"Nämä asiat minä opin", Prinsessa päätti monologinsa. Noita tuijotti häntä suu auki. Hän oli pitänyt Prinsessaa typeränä tytön hupakkona, joka ei älylliseen ajatteluun kykenyt, mutta kyllä hänen nyt täytyi päätöksensä pyörtää.
"Vai niin..." Noita huokaisi. "Kaipa se on pakko kirous purkaa lopullisesti, kun ei se enää sinuun päde", hän sanoi ja heilautti sormeaan. Lämmin tuulahdus tuntui Prinsessan sydämessä ja hän kuuli ympärillään kohahduksen. Prinsessa katseli itseään hetken, muttei huomannut itsessään mitään eroa. Kaipa hän oli kuullut väärin.
"Nyt olet valmis kohtaamaan todellisen rakkautesi", noita sanoi ja päätonttu käveli myös tyytyväisenä Prinsessan luokse.
"Mistä minä hänet löydän?" Prinsessa kysyi hämmentyneenä. Toivottavasti hänen ei taas tarvitsisi lähteä ympäri ulottuvuuksia etsimään yhtä miestä.
"Hän seisoo parhaillaan takanasi", päätonttu sanoi ja osoitti Prinsessan selän taakse. Prinsessa henkäisi ja kääntyi ympäri.
 

---Jatkuu---

Kuka onkaan Prinsessan todellinen rakkaus? Jacob? Tuisku-maahinen? Saapuiko uljas Prinssi kaukaa vuonojen maasta vaiko jättikö Jamie Clairen ja teleporttasi itsensä Pohjolaan? Jos Tosirakkaus ei ole Jacob, niin lähteekö Jacob Forksiin vai jääkö Pohjolaan? Mikä on Brutus-pupun asema pariutuvan Prinsessan elämässä? Kaikki tämä selviää huomisessa Joulusadun päätösjaksossa. STAY TUNED!

Odotellessasi voit laulaa Nisse-Polkkaa:

On villiä melskettä, kihinää, vilskettä hihitysseurojen,
on mekkoja, meikkejä, täysiä laukkuja, kenkiä vilisten.
Ja neitoset loistavat hehkeinä kilpaa noin yhdessä nauraen,
kun nythän se juuri on aihetta juhlaan, arvannet kai sen.

Kas, nythän oon sinkku, ja nythän oon sinkku, ja nythän oon sinkku taas ja
maamme pikkuväki juhlii, kun oon vapaana.

Ja valmiina pöydällä kaverin parsima voodoo-nukke on,
ja kaikki saattaa neuloinensa exät tuhohon.
Tömpsis tumpsis ränttäli räiskis, nukke se kärsii, ryntteli täiksis.
Kiukkua täynnä on konkka ja ronkka, tanssihin tahtia antaa Pokka.
Heipsis moiksis vammanen tomppeli, kyytiä saa myös naapurin amppeli.
Kaikki vaan joukkohon nukkea lyömään ja suklaata syömään kun MIEHET ON!

Kun kiukku ja poru ja pienoinen paru on mielestä kaikonneet,
ja nukkehen silput ja viimeiset jäänteet on uunissa palaneet.
On tyttöjen mielet suklaa nostanut nousujohteeseen
ja Mr. Darcy palautti uskon prinssi uljaaseen.
Nyt tuhkasta nousevat uusiosinkku ja kenkäpari uus
Miehen hankin vasta kun oon kaksikymmentäkuus.
Vessassa tunteja itseäin peilaan ja kulmia nyppelen,
ja rouvarievuille ilkeästi kämpillä naureskelen.

Heipsis moipsis pennut ja tontut, mukananne viekää siat ja rentut
Hiiri ja Vänkki ja Puppy sekä Nalle, Hobitti on vaarassa jäädä alle.
Hiphei hurraa vinkeä sinkkuli, hiiret ne kissalle järkeä ompeli
Kaikki vaan joukolla sikoja lyömään, kas siinä on työmaa koska niitä ON