Diudau. Unohdinpas eilen täysin tämän. Pahoitteluni :D

***
"Me istutettiin yhdessä puu..."
Prinsessa oli enemmän kuin hämmentynyt. Hän ei voinut lakata tuijottamasta "juuret"-biisiä huolettomasti hoilailevaa Tuiskua. Toki hän oli jo Idols-aikoina miettinyt, että tuossa miehessä on jotain erityistä, mutta että  maahinen... Kaikkea sitä. Olikohan yksisarvisiakin olemassa? Se olisi aika hienoa itseasiassa. Jos yksisarvisetkin ovat totta, niin pakkohan Se Oikean Prinssinkin on jossain majailla.
"Ja tästä taimesta kasvoi puu..."
"No niin, eiköhän aleta hommiin!" Prinsessa tokaisi. Hän oli omaan makuunsa kuullut kertosäkeen jo tarpeeksi monta kertaa.

"Sen oksille linnut LASkeutuu".
Brutus oli hämmentynyt. Prinsessa oli kaivanut Tuomiopuulle kuoppaa routaiseen maahan kohta tunnin Tuisku-maahisen kanssa, ja oli jo nyt yhtynyt yhteyslauluun. Nähtävästi kukaan nainen ei pysty vastustamaan maahistaikaa. Brutus istuskeli maassa jacobin vieressä ja kuunteli puolella korvalla kun Jacob kertoili hänelle surkeaa rakkaustarinaansa vampyyrin morsiameen. Vampyyrin. Taivaan kiitos hän ei ollut päässyt Prinsessan mukana seikkailemaan. Marsilaiset hiiret kuulostivat hirveiltä, vampyyrista puhumattakaan.
"Ja hän ei vaan valinnut mua. MUA. En käsitä mitä Bella näkee siinä jääkalikassa. Oikeastaan en ees haluisi palata takasin sinne, kun kaikki siellä muistuttaa minua surkeasta ensirakkaudestani..."
"Älä huoli, ensirakkaudet unohtuvat ajan kanssa ja muuttuvat mukaviksi muistoiksi", Brutus lohdutti.
"Mun juuret, ne ovat täällä maassa syvällä'ää"
"Mitä sä tiedät rakkaudesta, oot jänis!"
"Pupu"
"Mitä eroo?"
"Aika paljonkin, itseasiassa. Jänikset eivät puhu"
"Ja puput puhuu normaalistikin"
"Kyllä, jos osaa kuunnella..." Brutus vastasi mystisesti ja huokaisi syvään. Hän todella toivoi, että Prinsessa saisi taian purettua mahdollisimman pian.
"Piiitkä hieekkatiee"
"PERKELE. Alottiko nuo TAAS alusta?" Jacob ärähti ja lätkäisi kädet korvilleen. Brutus tyytyi nyökkäämään ja painoi korvansa päätään pitkin.

"Se maailman tuulissa vahvistuu"
Pikkuhiljaa päätonttukin alkoi näyttää siltä, että oli virhe kutsua laulava istuttajamaahinen auttajaksi. Ei riittänyt, että ihmiset olivat soitattaneet tätä kappaletta aikaisemmin jatkuvasti radiossa, nyt hän kuuli sitä myös keskellä metsää. Toisaalta Prinsessan heikommanpuoleinen nuottikorva antoi sentään jotain vaihtelua kappaleeseen.
Prinsessa nosti varovaisesti puun taimen syliinsä ja laski sen hellästi kaivamaansa koloon. "Taimi" itseasiassa oli jo valmiiksi Prinsessaa pidempi ja hän tunsi, miten puu värisi odotuksesta päästäkseen maahan kasvamaan lisää. Prinsessa piteli puuta suorassa samalla kun Tuisku lappoi multaa kuoppaan ja tiivisti sitä.
"Multaan sä piilotit viestin..." Tuisku lauloi
"Mä etsin ja löysin  nyt paikkani maailmassa", Prinsessa jatkoi
"Juurillaaaaaaiiin!", he vetivät yhdessä mahtavan loppukaneetin samaan aikaan kun puu oli tukevasti istutettu.

Eipä aikaakaan, kun puu alkoi hehkua kaikissa mahdollisissa väreissä ja kasvoi kasvamistaan. Puu kohosi korkeuksiin ja kasvoi myös leveydeltään selkeästi metsän suurimmaksi männyksi. Prinsessa henkäisi ihastuneena kun puu loi hehkuaan pimenevään talvi-iltaan. Ikävä kyllä tunnelma rikkoutui yllättäen:
"Mitämitämitä!" kajahti metsän kätköistä. Esiin astui hirveä noita mahtavan koukkunokkansa kanssa

----Jatkuu----

Illalla sitten tämän päivän osa.

Olenpas kokenut muuten jänniä asioita! Minua haastateltiin MeNaiset -lehteen tunnesyömisen osalta ja lehti ilmestyy tuossa tammikuussa. Eilen täällä meillä kotona kävi myös valokuvaaja ottamasta minusta "luonnollisia, raikkaita tilannekuvia" lehtijuttua varten ja VOI TSIISUS. :D Minä olin olettanut, että saan kuitenkin jollain tavalla poseerata kuvassa, tai edes katsoa kameraan, mutta ei. Minun täytyi hengailla luonnollisesti luonnottomassa kökötysasennossa ja syödä pahoja jaffakeksejä yrittäen samalla ajatella jotain. Oli myös hankala ajatella mitään, sillä en ollut varma, täytyykö minun esittää syöväni surulliseen tunteeseen, vai esitänkö iloista keksimonsteria? Samaten minun piti myös hetkittäin katsoa luontevasti keksiin. Miten keksiin katsotaan luontevasti? En vaan osaa. En ikinä hae mihinkään "Huippumalli haussa"-ohjelmaan, olen aivan surkea kameran edessä.

Siis kuvaaja oli todella hyvä, ammattitaitoinen ja mukava tyyppi. Minä vaan olin aivan jäässä. En varmasti puhunut kuin viisi sanaa sen tunteroisen aikana, mutta kun jännitin niin paljon. :P Yhdessä kuvasarjassa Myy on mukana, ja toivon todella, että joku niistä kuvista pääsee lehteen, sillä niissä koin olevani luontevin. Ja lisäksi Myy kätevästi siirtää huomion pois minusta. Myy nyt oli ihan elementissään hengaillessaan rennosti sohvan selkänojalla, samalla kun mamitsu "hengailee" "rennosti" itse sohvalla konvehtien kanssa.

Noo, onhan minusta julkaistu jo jäätävä kuva Lapin Kansassa, mitä siitä jos vielä jäätävämpi kuva julkaistaan MeNaisissa? Jos jatkan samaa rataa, niin kohta naamani "koristaa" Helsingin Sanomia.

Mutta mukavaa oli silti, en valita lainkaan. Harvoin sitä pääsee sattuman kautta lehteen haastateltavaksi ja ammattikuvaajan kuvaamaksi. :D Hienoja kokemuksia.