Puuhpaah. Hirmuinen hässäkkä töissä perjantaina ja eilen hirveässä univajeessa+ baareilu niin jäi päivitykset vähälle, mutta nyt otetaan hieman kiinni. Tarkoituksena saada tänään myös 17 ja ehkä myös 18. luku ulos.

******

Prinsessa Serafina makasi jälleen kerran selällään hotellihuoneensa lattialla. Yö oli nähtävästi jo kääntymässä aamuksi ja Jacob oli nukkunut onnellisena koko sen ajan, kun Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa oli seikkaillut 1700-luvun Skotlannissa. Miehet *huokaus*

Prinsessa kömpi sänkyyn ja päätti nukkua vielä sen muutaman tunnin, ennen kuin lähtisi etsimään Kihoa. Toivottavasti hänen löytämisensä olisi yhtä helppoa kuin näiden muiden miesten, hän ei todellakaan jaksaisi viettää montaa vuorokautta täällä, etenkin kun joulukin on jo aika lähellä ja se olisi kieltämättä mukava viettää kotilinnassa. Prinsessa ei meinannut saada nukutuksi, kun alkoi miettiä, että kuinkahan huolissaan Kuningas ja Kuningatar olivat hänen katoamisensa johdosta? Oliko Brutus mennyt takaisin linnaan ja kertonut, että hän oli turvassa? Oliko hän edes turvassa? New Yorkin jälkeen olisi vuorossa vielä Keskimaa, ennen kuin hän voisi palata sinisestä ovesta kotiinsa. Näine mietteineen Prinsessa uinahti kevyeen uneen.

"Herää! HERÄÄ! Saatana mulla on NÄLKÄ ja lähden YKSIN ETSIMÄÄN RUOKAA jos et nouse YLÖS!"
"yynghmäääööh...."
"NAINEN!"
"ÄÄÄ!!" Prinsessa parahti ja kömpi pystyyn kiukkuisena. Hän oikein tunsi, miten hänen hiuksensa sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan ja Jacobin ylöspäin hilautuneet suupielet varmistivat asian: hän näytti naurettavalta. "Mikä hoppu sinulla on?"
"En ole syönyt AIKOIHIN! Kello on kohta jo yksitoista päivällä ja varmasti tässä lähistöllä on jokin mesta, mistä saa ruokaa."
"Mesta?"
"Paikka... Hitto sä oot maalainen."
"Kiitos samoin..."

"No tuo näyttää hyvältä, eikö? Pieni,  ruokaisa, ei näytä olevan aivan lounasruuhkan alaisena. Italialainen ruokahan maittaa kaikille. eikö?" Jacob osoitti hotellia vastapäätä olevaan italialaiseen ravintolaan. Prinsessa olisi itse halunnut etsiä jotain vähän hienostuneempaa ruokaa kuin pizzan ja pastan, mutta kun vieressä oli ylisuureksi kasvanut teinipoika suden nälällä varustettuna (kirjaimellisesti, hehee!) niin hän myöntyi Jacobin vaatimukseen. He astuivat yhdessä sisään hämyiseen ruokapaikkaan ja tilasivat annoksensa. Ruokaa odotellessaan Prinsessa huomasi kaukaisessa nurkkapöydässä istuvan miehen. Pitkä, tumma, komea, nenäkäs ja pukuun pukeutunut. Hän ei voinut olla kukaan muu kuin Mr. Big! Tai Kiho, näin suomalaisittain.

Syödessään ja kuunnellessaan puoli korvalla Jacobin ailahtelevaa elämäntarinaa Prinsessa tarkkaili nurkkapöydän pukumiestä. Hän ei kuullut miehen ääntä, kun tämä puhui samaan aikaan sekä puhelimeen, että seuralaiselleen, joka luonnollisesti oli pitkä, kaunis ja Voguen kannessa. Mies näytti tärkeältä, kiireiseltä ja kolealta. Hän ei hymyillyt paljon ja silloinkin hyvin itseriittoisesti, hän puhui pitkään puhelimessa useamman kerran, vaikka oli selkeästi treffeillä... Haluanko minä tuollaista miestä? Miksihän hän kuolasi niin paljon Kihon perään Sinkkuelämää katsoessaan? Kihohan kohtelee Carrieta hetkittäin todella paskamaisesti, itseasiassa aika useinkin. Ehkä siksi Kihon tekemät positiiviset yllätykset tuntuvatkin niin upeilta ja sykähdyttäviltä, kun ne ovat niin poikkeavia hänen normaalista käytöksestään. Toki Kiho lopulta asettuu, mutta kuinka montaa naista paha poika ehtii loukata, ennen kuin löytää sen yhden, joka hänet kesyttää? Kuinka suurella todennäköisyydellä Prinsessa itse on se kesyttäjä, kun ottaa huomioon, kuinka paljon naisia pahoilla pojilla yleensä onkaan? 

Prinsessa havahtui mietteistään, kun Jacob potkaisi häntä pöydän alta ja osoitti WC:ihin johtavaan syvennykseen. Siellä hehkui himmeänä keltainen oviaukko.
"No niin Jacob. Jäätkö tänne vai lähdetkö käväisemään Keskimaassa?"
"Keskimaassa? Tolkienin...?"
"Aivan."
"Mennään!"

----Jatkuu----