Pääsinpäs nyt tänne yliopiston kirjastoon rustailemaan joulusatua, ettei tarvitse huomenna sitten neljän päivän edestä kirjoitella. Onnistuin rikkomaan siis nettijohtoni. Jippijaijee vaan. En jaksanut käydä ostamassa vielä uutta, koska huomenna lähden kuitenkin vajaaksi kuukaudeksi Napapiirin paremmalle puolelle niin ei jaksa parin netittömän päivän pelossa painua tuonne järkyttävään jouluruuhkaan. Kävin juuri tekemässä viimeisen tenttini tälle vuodelle ja nyt sitten alkoi JOULULO... korjaan, KANDILOMA! Jeeee! Laukkutäynnä tapaustutkimuksesta ja sisällönanalyysista ja ties mistä jännästä kertovia kirjoja ja huomenna alan sitten intopiukeena vastaamaan aineistoni avulla tutkimuskysymyksiini <3 Olen liekeissä.
Päätin myös tehdä väitöskirjan. Harmi vaan kun pitäisi tämä kandi ja gradu saada alta pois ennen sitä. TURHAA! Miksei voi vaan suoraan alkaa tohtoriksi?

Dr. Fenii.... aaah. Sitä saisivat miehet sitten huutaa sän...

Asiaan.

*******

Prinsessa Serafina oli ärtynyt. Hän olisi toivonut keksivänsä jonkin nerokkaan syyn lähteä äkkiä lätkimään yksin pois Blackin talosta, sillä teinipojan änkyröivyys ei vastannut yhtään sitä Jacobia, johon hän oli Meyerin kirjoissa ihastunut.  Nyt hän sitten roikkui tuon ylikasvaneen kärtymakkaran perässä pitkin sumuisia ja loskaisia Forksin metsiä etsimässä sitä paikkaa, jossa hän oli "kolhaissut päänsä". Toki hän olisi voinut halutessaan jäädä Billyn kanssa istuskelemaan lämpöiseen mökkeröön ja päästää Jacobin yliluonnollisten susiaistiensa kanssa yksinään liikenteeseen, mutta hän halusi mahdollisimman äkkiä seuraavaan todellisuuteen. Ei kai nyt kaikki hänen unelmamiehensä voineet olla ihan... hirveitä?

"Sä olet kyllä tosi hidas", Jacob ärähti viidennen kerran.
"Niin olen". Prinsessa tyytyi vastaamaan.
"Mikä sun nimi muuten on?" 
"Pri...Serafina"
"Priserafina? Aika jännä. Et taida olla täältä päin", Jacob sanoi hymyillen. Prinsessan oli hankala pysyä mukana ailahtelevan pojan tunnevaihtelujen perässä.
"En ole en... Olen... Pohjoisempaa."
"Kanadasta?" Jacob kysyi luontevasti. Hämmentävää, prinsessa ajatteli. Eikö poju huomannut hänen aksentistaan, että englanti ei ollut hänen äidinkielensä, ranskasta nyt puhumattakaan.
"Tuhansien järvien ja sakeiden metsien maasta, kyllä", hän tyytyi vastaamaan.
"Ei Kanadassa kai hirveästi nyt järviä ole?"
"Erhm... Riippuu missä paikassa asuu."
"Just joo. Naisen logiikka"
"Hä?!" Prinsessa ei nyt ymmärtänyt. Mutta ei tainnut ymmärtää Jacobkaan, sillä poika pysähtyi kuin seinään ja Prinsessa välttyi nippanappa törmäämästä tämän selkään.
"Mitä nyt?" Prinsessa kysyi kun Jacob katseli happaman näköisenä läheiseen pusikkoon. Aika kettuuntuneen näköinen sudeksi, Prinsessa naljaisi päänsä sisälle ja virnisti vitsilleen. Hän oli aina ollut hirveän ylpeä upeasta huumorintajustaan.

"Kuka hän on?" kuului miesääni pusikosta ja Prinsessan niskakarvat nousivat välittömästi pystyyn. Soinnukas ja houkutteleva miesääni. Jumalauta. Onneksi ei paista aurinko, pokkani ei varmasti kestäisi sitä, hän ajatteli kun käänsi katseensa pusikkoon päin ja näki sen, mitä moni hänen tutuistaan piti unelmamiehen vertauskuvana. Prinsessa itse piti miestä omistuishaluisena ja turhauttavan rauhallisena hiipparina. Hiipparina, joka parhaillaan tuijotti Prinsessaa erikoinen ilme kasvoillaan.
"Priserafina, eksyi metsään, löi päänsä ja yritetään nyt jäljittää hänen reittiään", Jacob murahteli hampaittensa välistä. "Että jos nyt yhtään viitsisit poistua..."
Hyvä Jacob, karkoita tuo pois ennen kuin alan valistaa häntä naisasialiikkeestä ja pika-avioliittojen kariutumisprosenteista.
Edvard tuijotti häntä yhä omituisemmin.
Aivan kuin hän kuulisi mitä ajattelen. Mutta eihän se ole mahdollista, sillä minä ajattelen suomeksi ja olemme nyt Yhdysvalloissa ja... Mutta sitten Prinsessa ymmärsi. Hän asui käännetyssä todellisuudessa. Tai dubatussa, miten sen nyt ottaa. Kaikki puhuivat suomea, kaikki osasivat suomea. Ja koska Mahtava Eetvartti kuuli ajatukset niin...
Miksi, oi miksi en ole täydellinen Kaunis Joutsen? Prinsessa voihkaisi mielessään samalla kun yritti etsiä hehkuvaa oviaukkoa ajattelemalla samaan aikaan paikallista säätä ja Pohjolan ulkopolitiikkaa. Yllättävän hankalaa.
"Jacob, tämä uusi ystäväsi..." Edvardin hunajainen ääni aloitti samaan aikaan kun Prinsessa bongasi oranssia hohdetta läheisen kuusen takaa. Hän syöksähti sitä kohden tietäen, että halutessaan kumpikin fantasiaolento saisi hänet pysäytettyä. Prinsessa kuulikin takaansa ääniä ja juuri kun hän heittäytyi oviaukkoon niin jokin karvainen painautui hänen niskaansa. Miksi Edvard yrittää taltuttaa minut päälaellaan? Hän ehti ajatella ennen kuin teleportti imaisi hänet mukaansa.

---Jatkuu---

Huomenna sitten kolme lukua. Voisin alkaa nyt vihdoin suunnitella hieman tätä tarinaa eteenpäin, ettei sitten jouluaattona tarvi väsätä megalomaanista kirjoitelmaa tarinan loppuun saattamiseksi. :P