Prinsessa Serafina makasi koparat levällään epätasaisella alustalla ja yritti saada katseensa kohdistettua jonnekin, mutta hänen päänsä pyöri edelleen. Ainoa asia, minkä hän tiedosti oli se, että hän ei ainakaan maannut enää hangessa. Oliko hän joutunut sisätiloihin? Oliko Brutus kunnossa?!
"Brutus..." Prinsessa henkäisi vaivalloisesti. Hän alkoi voida pahoin.
"Ööööörgh...." kuului Prinsessan viitan alta. Taivaan kiitos hän oli rojahtanut selälleen, eikä litistänyt kainalossaan matkustanutta puhuvaa pupua. Prinsessa nousi vaivalloisesti istumaan ja kaivoi harmaan seuralaisensa esiin.
"Oletko varmasti kunnossa?"  Brutus nyökkäili vastaukseksi ja veti käpälät silmiensä päälle. Pupu-ressukka ei millään saanut sisäistä pyörimistä loppumaan.

"Kröhöm..." kuului heidän viereltään. Prinsessa hätkähti ja siirsi naamalleen valuneen otsatukkansa poissa tieltä ja yritti saada selvää muukalaisen ulkonäöstä. Äänestä päätellen kyseesä oli mies. Pitkänlainen. Viittaan pukeutunut hänkin. Kummallista, Prinsessa ajatteli. Pohjolassa vain kuninkaalliset kulkevat viitta päällä.
"Kuka olet?" Prinsessa kysyi.
"Kuka olet?" muukalainen kysyi vastaukseksi.
"Pohjolan Prinsessa Serafina. Ja sinä olet?"
Muukalainen ei vastannut. Hän tuijotti harmailla silmillään edelleenkin maassa istuvaa ja pupuaan silittävää "prinsessaa". Mies näytti varsin hämmentyneeltä. Prinsessa kurtisti kulmiaan ja nousi seisomaan samalla kun piilotti Brutuksen suojaan viittansa alle.
"Kysyin kuka olet?"
"Mistä sinä tänne Skotlantiin ilmestyit?" muukalainen kysyi. Prinsessa turhautui. Tyypillinen mies. Vastaa kun ei kysytä. Kysyy kun ei vastata. Ei vastaa kun kysytään.
"Matkani yksityiskohdat eivät kuulu kuuroille ja kommunikaatiokyvyttö... SKOTLANTIIN?" Prinsessa kirkaisi.  "Minähän olen joutunut ihan väärään kuningaskuntaan!"
"Niin tuota... niin?" muukalainen mumisi ja heilautti vihreä-hopean kaulahuivinsa paremmin kaulansa ympärille. Prinsessa huomasi samalla, että miehellä oli erittäin kauniin vaaleat hiukset. Hänkin halusi olla blondi, mutta se ei vielä ollut mahdollista. Kuningas sallisi hänen värjätä hiuksensa vasta helmikuussa. Tyranni-isä.

Ennen kuin Prinsessa ehti tarkemmin edes miettiä eriskummallista tilannettaan, lähistöltä kuului arveluttavaa rapinaa ja matalaa murinaa. Brutus alkoi täristä viitan alla ja Prinsessakin hermostui. Miksi hän ei ollut tajunnut ottaa haulikkoaan matkaan? Onneksi sentään muukalainen tuntui varautuneen ja sillä tämä työnsi kätensä nopeasti viittansa alle. Prinsessa oli tyytyväinen, että Skotlannin urheat miehet varautuvat metsäretkille pistooli mukanaan, mutta hänen tyrmistyksensä olikin varsin suuri kun vaalean muukalaisen viitan alta ilmestyikin...
"Rumpukapula?!"

---Jatkuu---

Pahoittelen, jos tämä luku ei aukea kaikille lukijoilleni. :D