Olipa kerran kaukainen Pohjolan valtakunta, jota hallitsi varmasti ja viisasti hienostunut Kuningas Kalevi Sotku ja hänen vaimonsa - niin ikään hienostunut - Kuningatar Annastiina Sotku. He päättivät hankkia perheenlisäystä, koska kansakunta odotti malttamattomana tietoa siitä, että jatkuuko Sotkujen valta-aika Pohjolassa, vai tarvitaanko uusi kuningasperhe.

"Ja eikun hommiin!" Kuningas sanoi seuraavana iltana Kuningattarelle ja niin tapahtui.

Kun Kuningatar oli jo pitkälti raskaana, niin kuningashuoneeseen asteli katala noita. Noidan mahtava koukkunokka vapisi ärtymyksestä, sillä Kuningas oli antanut käskyn kaataa noidan Tuomiopuu, koska se jo oli jo varsin vanha ja lahonnut ja Kuningas pelkäsi sen vielä kaatuvan jonkun viattoman ohikulkijan tai metsäneläimen päälle. Kyllä, Kuningas välitti myös  metsäneläimistä, niin sydämellinen hän oli!

"Mitä sinä täällä teet?" huudahti Kuningas noidan nähdessään. "Ulos täältä kuin olisi jo, sinä raihnainen koukkunokka!"
"Minä kiroan sinut..." noita aloitti ja heristi sormeaan kohti Kuningasta. Juuri sillä hetkellä Kuningatar rynnisti huoneeseen pystyn mahansa kanssa ja kiljahti kauhusta noidan huomatessaan.
"Ahaa!" noita hihkaisi Kuningattaren mahan huomatessaan. "Vielä parempaa. Minä kiroankin sinut..." hän sanoi ja osoitti nyt viatonta masuasukkia "...ikuiseen sinkkuuteen. Sotkujen valtakausi päättyy tähän vatsassasi kasvavaan sikiöressukkaan. Muahahaa!"

Ja niine hyvineen noita käveli pois. Kuningatar ja Kuningas tuijottivat lohduttomina hänen peräänsä. Pian Kuningatar nosti kätensä suojelevasti vatsansa päälle ja alkoi itkeä.
"Miten kamalaa! KAMALAA! Miten hän voi tehdä jotain näin julmaa viattomalle ihmiselle vain yhden lahon puun tähden?!"

---Jatkuu---