Koin tänään taas hyvin hämmentävän tunteen sosiologian peruskurssin tentissä. Tiedän, että luin siihen huonosti ja tarkoitukseni olikin vain käydä katsomassa, että millaisia kysymyksiä siellä oli. Ensimmäisenä kysyttiin, että mikä on sosiologian tehtävä yhteiskunnassa.
Olen käynyt jo pari kurssia sosiologiaa, kymmenellä luennolla aiheeseen liittyen ja lukenut (huonosti) neljä sosiologiasta kertovaa kirjaa, ja aivoni löivät silti tyhjää. Ensimmäisen vartin istuin hämmentyneenä ja halukkaana aloittaa raivokkaan itkemisen, koska en Jesus Bauer soikoon osaa vastata, edes sellaiseen kysymykseen, johon kuka tahansa toinen samoja kursseja käynyt osaisi vastata.
Lopulta päätin ryhdistäytyä. En turhaa kutsu itseäni essee-masteriksi, sillä halutessani saan kirjoitettua asiasta kuin asiasta wannabe-pohtivaa tekstiä ja pakko sanoa, että mahtaa tarkastajalla olla hauskaa, kun hän lukee sosiologiaa rakkaudella ja suurella sydämellä kirjoitettuani tekstiä lävitse.

En tiedä pääsenkö läpi. Kahteen muuhun kysymykseen vastasin vielä ympäripyöreämmin. Mutta ainakin olen yrittänyt! Plussaa siitä.

Muutenkin joskus hävettää olla tällainen akateeminen opiskelija. Hiljaisena kuuntelen vieressä, kun opiskelutoveri kertoo, kuinka hän istui kuusi tuntia lipaston (<-yliopiston) kirjastossa lukemassa tenttiin ja teki aiheesta kymmenen miellekarttaa ja viisitoista sivua muita muistiinpanoja. Ja mitä minä teen? Tuijotan otsa kurtussa iltaisin tenttikirjaa läppärini ruudun takaa ja mietin, että jaksaisinkohan lukea sitä ennen nukkumaan menoa. Tenttiä edeltävänä päivänä käyn sitten lävitse sisällysluettelon ja valitsen kaksi kappaletta, joissa vaikuttaa olevan merkittävää tekstiä. Luen ne läpi kerran. Silmäilen monisteita. Nukun huonosti ja seuraavana päivänä tenttiä ennen juon Battery Strippedin (kofeiini lisää älyllistä suorituskykyä hetkeksi heillä, jotka eivät käytä kofeiinia muuten paljon. Tutkittu.)  Sitten istun tenttipaperi nokkani alla ja vastaan haahuilevaan tyyliini jokaiseen kysymykseen. Tuloksien tullessa opiskelutoverini kertoo saaneensa arvosanaksi kolmosen. Ja kappas. Niin sain minäkin.

Joku voisi ajatella, että mitä minä sitten mussutan, kun saan kohtalaisia arvosanoja huonolla panostuksella. Erona minun ja opiskelutoverini välillä on se, että hän ymmärtää. Hän on sisällä alamme käsitteiden ja teorioiden maailmassa. Hän muistaa ja hän osaa luoda helposti omia mielipiteitä tukeutuen aiempaan tutkimukseen. Minä en ymmärrä mitään. Minä muistan vain hetken, unohdan ja olen aivan yhtä tyhmä kuin ensimmäisenä opiskeluvuotenanikin.

Lupaankin nyt kaiken kansan kuullen (kyllä, minulla on vääristynyt käsitys blogini suosiosta) että seuraavaan tenttiin menen niin, että TIEDÄN, että olen lukenut ja opiskellut ja ymmärtänyt.

Tänään päässäni ei siis muuta liikukkaan, kuin opiskeluun liittyviä asioita. Tälläkin hetkellä minun pitäisi joko tarttua kandini lähdeaineistoon tai lukea alustavasti läpi tieto-ja viestintätekniikan verkkokurssille tarkoitettu johdantomateriaali. Päätöksiä. Päätöksiä.

Lopuksi sitten tämä haaste, jonka sain Annalta:

 Eli mistä haluatte kuvia minuun ja elämääni ja ympäristööni liittyen? Tiedän, tiedän... Muotiblogiviikon kuvatarjonta sai teidät ehkä kavahtamaan ajatusta Feniin ottamasta kuvapläjäyksestä, mutta vannon ja vakuutan, että panostaessani olen ihan siedettävä valokuvaaja. Tosin digikamerani johdosta laadukkuudesta en mene edelleenkään takuuseen.
Ja lupaan ottaa kuvan kaikesta, mitä pyydätte. Tosin rajana tässä on se, että EN suostu seuraaviin:
"Kuva peilistä, josta näkyy alaston/alusvaate/bikinivartalosi heijastus"
"Näky, jonka näet ensimmäisenä aamusta peilistä"
"Kirje, jossa näkyy osoitteesi."
"Paras kohta, mikä miehestä löytyy"

Ja tarvittavaa sensurointia tilanteen mukaan.