Olen nyt pariin kertaan lueskellut läpi Rhonda Byrnen "the secret - salaisuus" -kirjan ja kieltämättä kirjan ajatukset ovat saaneet minut näkemään maailman hieman uudella tavalla.

OK. En voi kieltää, etteikö kirjan hollywoodmainen draaman maalailu, kiihkeät sanavalinnat ja osittain keksittyjen "todisteiden" esiin tuominen faktana olisi lainkaan ärsyttänyt, mutta kun kykenee näkemäänä niiden ohi, niin kirjan perusajatushan on hieno.

Ja jo kauan tiedetty.

Tai sitten minun lukioni psykologian opettaja on ollut yksi niistä harvoista valituista, jotka ovat tämän salaisuuden tienneet, koska muistan hänen sanoneen "jos ihminen oikein kovasti toivoo ja uskoo saavansa haluamansa asian, niin hän alitajuisesti toimii niin, että asiasta tulee mahdollinen" = kun uskot aidosti, niin vedät puoleesi haluamaasi asiaa = vetovoiman laki = salaisuus.

Usko ei tässä yhteydessä viittaa lainkaan esimerkiksi kristinuskoon (paitsi jos itse haluaa liittää sen siihen) vaan siihen, että ihminen uskoo, että hän saa tai on jo saanut sen, mitä haluaa.

Luonnollisesti tämä herättää paheksuntaa akateemisen skeptisessä puolessani ja saa aikaan kevyitä tuhahduksia. Mutta toisaalta tämä myös innostaa sisälläni majailevaa new age -hörhöä, joka hihkuu riemusta ja hokee "uskon, uskon, uskon, tiedän, luotan, olen varma ja näin tapahtuu kyllä!" (unohtamatta niitä lukuisia kiitos-sanoja)

Miten salaisuus siis toimii esimerkiksi rakkauden etsimisessä?

Päätä, että löydät rakkauden. Tai ei, TIEDÄ, että rakkautesi kohde on jo elämässäsi. Sillä hän on. Hyvin harvan esimerkiksi tätä blogia lukevan tuleva poikaystävä on vielä pilkkeenä isänsä silmäkulmassa, vaan hän on ihan oikeasti elossa. 
Jenni Vartiaisen sanoin: "Ilma, jota hengitämme samaa ilmaa on ja jalkojemme alla sama maa."


Kuulitko ikisinkku? Asut samalla planeetalla elämäsi rakkauden kanssa! Yhtäaikaa! Suurella todennäköisyydellä hän on vielä saman valtion rajojen sisäpuolella! Vaikka kyllä hän sieltä Norjastakin Suomeen tallustelee, jos tarpeeksi uskot.

Ok. Nyt olet tiedostanut, että poikaystäväsi on olemassa. Ja hän on elämässäsi, vaikkakaan ei välttämättä ihan tietoisuutesi piirissä. Nyt pitäisi päättää, että millainen tämä poikaystävä on. Ei riitä, että hokee "haluan poikaystävääääään", vaan pitää ihan kunnolla määritellä, että millaisen haluaa, ettei sitten vahingossakaan jumahda johonkin kissoja vihaavaan alkkikseen. Lisäksi ei kannata päivätolkulla ja masentuneena mutista, että haluaa tällaisen ja tällaisen poikaystävän. Riittää, että muutaman kerran teet Universumille selväksi, että kenet/minkälaisen haluat, kiität ja olet onnellinen ja sitten tiedät, että sieltä hän on nyt tulossa.
Byrnen sanoin: Aivan kuin tilaisit postimyynnistä! Valitset, lähetät ja jäät odottamaan tilauksen saapumista.

Peace of cake.

Tai sitten ei. Nyt pitää vaan luottaa ja uskoa ja tietää, että näin tapahtuu. Tiedä, että poikaystäväsi on tulossa ihan koska tahansa. Valmista elämäsi siihen. Pidä kämppäsi kunnossa ja kainalosi ajeltuina,sillä saatat päätyä treffeille jopa tänä iltana. Tai sitten elämäsi rakkaus, jonka luulit jo menettäneesi, ilmoittaakin tulevansa luoksesi ja silloin on kivaa, että lakanat on vaihdettu ja puutarha siistitty. Vauhkomielen sanoin: Alituinen valppaus!

Ja nyt: haaveile. Kuvittele. Käytä mielikuvitusta. Unelmoi. Mieti, missä käytte treffeillä, kuvittele ensisuudelmanne, mieti, mitä ostat hänelle joululahjaksi, minkä leffan katsotte ja kuinka hän pyytää alaksoleen... Aah. Jokainen nainen osaa päiväunelmoida, ja nyt sitä saa harrastaa ihan kunnolla. Jos taas olet jo niin vanha/sitoutumisintoinen niin voit järkätä vaatekaappiisi tilaa miehen tavaroille ja hankkia isomman hammasharjatelineen. Mutta tämä vain, jos haluat avoliittoon.

Kunhan et missään välissä anna itsesi ajatella "ääh, ei niin kuitenkaan tule tapahtumaan". Negatiiviset ajatukset luovat negatiivisia tunteita, jotka taas luovat negatiivista energiaa, mikä taas vetää puoleesi negatiivista energiaa eli negatiivisia asioita ja kokemuksia. Nyt vaan naama hangon keksille ja kiitollisuutta ja iloista mieltä kehiin!

Muista myös poistaa elämästäsi kaikki ikuista sinkkuutta vannovat jutut...

Ei kun hetkinen...

Anteeksi nyt vaan Byrne, mutta Ikisinkku blogin nimenä on huomattavasti toimivampi kuin "Ready for luv!", joten riittäisikö, että polttaisin "Ikisinkku"-toppini? Jonka siis hankin jo lukioikäisenä ENNEN tätä blogia. En ole vielä kuitenkaan suunnitellut omaa mallistoani, älkää säikähtäkö.

Byrne on siis sitä mieltä, että meidän pitää keskittyä siihen, mitä haluamme, eikä siihen, että mitä emme halua. Jos esimerkiksi ajattelemme jatkuvasti sinkkuna olemista tai pahempaa - keskitymme rakkauden puutteeseen, niin silloin emme ainakaan löydä poikkista. Jos taas keskitymme näkymättömissä olevaan poikaystäväämme, niin hän on luonamme alta aika yksikön.

Olenkohan siis manannut itsestäni sinkun hankkimalla Ikisinkku-topin 18-vuotiaana? Eipä ole nimittäin pahemmin sen jälkeen tullut seurustelua, paitsi yksi randomi 22 päivän pyrähdys petturihiiren kanssa.

Mielenkiintoista.

No, kaikkea pitää kokeilla, sanoi vihreä kettu rauhoittavista.

Ehkä kasvoin 22-vuotiaana virallisesti 170 cm pitkäksi vain siksi, että olen 167 senttisestä asti kirjoittanut joka hemmetin paikkaan pituudekseni 170 cm? Olen siis ajatellut olevani näin pitkä jo silloin, kun en ollut.

Ja onkohan Myy tullut maailmaan vain siksi, että vuotta ennen Myyn syntymää varasin Myyn emon palvelijoilta "Nakkukissan, jossa on oranssia ja joka on sosiaalinen, rohkea, uskalias ja ihmisten kanssa toimeen tuleva"? Ja niinhän se Siri vaan maailmaan putkautti kolme pentua, joista yksi oli juuri sellainen, kuin "tilasinkin".

Ja nyt tämä tilaamani unelmakissa meinasi jälleen pissiä laukkuni päälle. Ensi kerralla kissatilausta tehdessä painotan ehdotonta kostopissattomuutta. Hiekkalaatikko on puhdas ja hiekkaisa, mutta koska mamiorja on niin saamarin saamaton ja flunssainen, ettei viitsi kontata kylmällä lattialla yli puoltatuntia kuittipallon kanssa niin minäpä pistän häneen vähän vipinää kaivamalla tätä laukkua hieman ja kyykähtämällä epäilyttävästi sen päälle.

Sori naapurit, jos se "EI PERKELE!" -karjaisu säikäytti.

Joka tapauksessa... Jos nyt siis päätän löytää rakkauden ennen syntymäpäiviäni niin minä myös löydän sen. Pistetäänpäs salaisuus ihan kunnon testiin. Testaan, uskon ja onnistun! Enkä anna tämän skeptisen akateemikko puoleni nyt yhtään mussuttaa vastaan, vaikka se sitä kuinka yrittääkin.