Tänäänkin oli vapaapäivä (ja huomenna myös) ja tänään vedin astetta rankemmin vaparia kuin eilen. Kävin ainoastaan ilmaisella pumppitunnilla (tappavaaaaa, en mene enää ikinä! Ja ensi viikolla uudestaan)

Muuten olen tehnyt kandiani, eli katsonut McLeodin tyttärien 5. kautta. Miksi hitossa pitää olla niin jännittäviä juonenkäänteitä, että on aina pakko katsoa vielä yksi jakso ja sen jälkeen vielä yksi jakso ja pian oletkin katsonut viisi tuntia telkkaria putkeen.

Salivaatteista en ottanut kuvaa. Tunsin itseni muutenkin hyvin trendittömäksi liian suurissa verkkareissa ja miesten t-paidassa kun muilla oli painijanselkätopit ja tiukat jumppacaprit. Lohduttauduin sillä, että vedin suuremmilla painoilla kuin 90% paikalla olleista. Ugh!

Eli tässä siis meikän vapaapäivä-look!

Paita on siis ostettu Tukholmasta, jostain paikallisesta aikuisten ihmisten putiikista. Tykkään tästä kyseisestä paidasta hirvittävästi, koska tämä käy hyvin tällaiseksi löysäksi kotipäiväksi, johon kuuluu Syöminen isolla ämmällä. (aamupalaksi kuusi minimunkkia. Helevetti soikoon minun kämppään EI SAA TUODA IKINÄ mitään leivoksia. Syön ne kaikki heti pois, koska minun logiikallani ne lihottaa vähemmän kun ne vetää kerralla).
Toisekseen tämä paita on tarpeeksi trendikäs itsessään joko vyötärövyöllä tai ilman. Toki vaatii myös nätin meikin ja laitetut hiukset.
Niin, ja housut.

Vapaapäivinä otetaan rennosti ja syödään. Silloin housut on yksinkertaisesti TIELLÄ ja ärsyttäviä. Etenkin kun haluan katsoa telkkaria varavuoteellani, koska sen pois purkaminen on liian raskasta ei-siivouspäivänä. On sanomattakin selvää, että Myy inhoaa minua jälleen, koska hänen kiipeilyteline+labyrinttilinnakkeensa on nyt Mamin löysäilycenterinä.
Tämä osa kasvoistani myös paljastaa sen, miksi kieltäydyn jyrkästi julkaisemasta naamastani yhtään kuvaa silloin kun olen katsonut kolme ÄÄRIMMÄISEN itkettävää McLeod-jaksoa. En yleensä itke lähes koskaan ihmisten ilmoilla, mutta yksinollessa ei vaadita kuin yksi ojaan juuttunut vasikka ja parun ääneen.


Mutta no, huomenna ajattelin käydä kaupungilla ja laittautua nätiksi pitkästä aikaa. Kaikki kaverini ovat Sodankylän huudeilla viettämässä syyslomaa ja olen täällä aaalll by myseeelf (with The Cat). Itseasiassa en ole ollut Face to face -tutun ihmisen kanssa sitten maanantain ja tätä jatkunee sunnuntaihin. Aikaisemmin olen nauttinut huomattavasti näistä erakkoviikoistani täysin rinnoin, mutta nyt kaipaan jo jotain juttuseuraa ja seuraneitiä ja MIEHIÄ.

Monikossa.
 

Yksikin tosin riittäisi.

Ehkä tällä "juuri epiloitu sääri"-kuvallani löytyis se prinssikin.