Olen pitkän harkinnan jälkeen päätynyt siihen tulokseen, että me olemma vain näyttelijöitä elämän suuressa elokuvassa. Itse esitän romanttisen Bridget Jones -tyyppisen komeadian päätähtenä kuupoilevaa pösilöä, joka törmää vääriin ihmisiin silloin, kun pitäisi näyttää tyrmäävältä.

Kesällä tapahtunut kontaktimuoviepisodi oli kuitenkin hieman siedettävämpi kuin tämän päiväinen.
 

En ole nähnyt Suvi-Tuulia sitten heinäkuun. Ajattelin, että haluan törmätä häneen seuraavan kerran silloin kun näytän ihan kohtuuttoman tyrmäävältä ja upealta, eli mieluiten baarissa ja noin 63kg painoisena sporttisena akateemikkona. Ikävä kyllä Suvi-Tuuli ei eilen tullutkaan baariin ja baarin hämärissä sitten näpyttelin hänelle ehkä säälittävimmän tekstiviestin, jonka nainen voi koskaan miehelle lähettää. Lyhyesti sanottuna käskin siinä viestissä häntä käskemään minua menemään pois, että voisin unohtaa hänet.
Ja tein tuon selvinpäin.
Tämä on taas niitä hetkiä, jolloin mieluiten olisin sellainen normaali, ryyppäävä parikymppinen, joka voi vedota siihen, että laittoi viestin hirveässä humalassa. Mutta ei. Kaikki tietää, että olen aina Leppiskalla liikkeellä ja aina selvinpäin baarissa, eli kun minulta tulee kahden aikaan yöllä viesti, niin olen tehnyt sen täydessä ymmärryksessä ja nollapromilleissa ja se kai tekee tästä vielä nolompaa. Itsenäinen ja itsevarma sinkku IN MY ASS! Samallalailla piipitän miesten perään kuin pissikset, humalaiset naiset ja läheisriippuvaiset riippakivet.

Luonnollisestikaan Suvi-Tuuli ei vastannut. Onneksi. Ajattelin, että hänen kännykkänsä on varmaan tipahtanut Jeesiöjokeen ja on matkalla avomerelle ja hän ei koskaan, KOSKAAN tule saamaan sitä viestiä. Ja jos hän nyt vaikka olisi viestin lukenutkin, niin emme tapaa ennen kuin hän on unohtanut kyseisen viestin olemassa olon ja minäkään en enää muistele sen lähettämistä haututumalla sohvatyynyihin ja kirkumalla "MIKSIMIKSIMIKSIMIKSIMIKSI?!?!?"

Dagen efterina, eli lauantaina, neljän tunnin yöunien jälkeen ja eilisillan meikkien jäänökset naamallani, hiukset kampaamatta ja maalaisemäntä-kuteet päälläni suuntaan sitten kylälle hakemaan hyvin mielenkiintoista tenttikirjaa (sosiologinen ajattelu) kirjastosta. Samalla reissulla päätän käydä ostamassa "pitkästä" aikaa irtokarkkeja ja Reginan, koska olen laihdutuskuurilla, mutta väsynyt ja nolostunut.

Hyppään irtokarkkipussi kourassa autooni, mutta en jaksa lähteä ajamaan heti takaisin. Päätänkin jäädä hetkeksi parkkipaikalle kuuntelemaan YleX:ää, lukemaan Reginasta ns. oraalisesta nautinnosta kertovaa artikkelia ja syömään valonnopeudella irtokarkkeja.

Ikkunaan koputetaan.

Mitä helvettiä? Eikö parkkipaikalla saa muka hetken aikaa hengähtää ja vetää irttareita naaman, hä?!

Käännän pääni.

Jähmetyn puolikas "kirpeä jättikolapullo" -karkki suustani pilkistäen.

Suvi-Tuuli.

SaatananvittupaskanmarjatPERKELE.

Veivaan ikkunan auki ja rennosti sanon "Hehee, sait minut kiinni syömästä irttareita ja lukemasta naistenlehtiä". Samalla siirrän vaivihkaa kättäni "Suuseksi on tunnetta ja tekniikkaa"-otsikon päälle.
"Mitäs sinä täällä teet?"
"Syön irttareita ja luen naistenlehteä"
"Jaajaa"
Sitten puhuimme hetken ja yritän viehkeästi nielaista kirpeän jättikolapulloni mahdollisimman nopeasti.

Pian Suvi-Tuuli sanoo, että hän unohti ottaa lompakkonsa mukaan autostaan. Ajattelin, että hän hakee sen ja tulee sitten jatkamaan jutustelua, joten käytän tilaisuuden hyväkseni ja pyyhin suupielestäni sokerit pois ja yritän hingata kajalin jäänteet alaluomiltani. Kun käännän katseeni pois peilistä, näen, kuinka Suvi-Tuuli marssii kohti K-marketia.

Hän lähti sanomatta "heihei"

En tosin ihmetteli. Jos itse näkisin oman kesäkollini muuttuneen raihnaiseksi ja koinsyömäksi katiksi, niin en minäkään haluaisi häntä enää tuntea.

Soitan Sadulle ja manaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaan. Ja Satu vain nauraa.

Ystävät. Ne näkevät asioiden hauskat puolet silloinkin, kun omasta mielestäsi kaikki on päin lahoa mäntyä.