Seison peilin edessä ja tuijotan mahani seutua. Se on selvästi kasvanut. Käännyn ja huomaan, että takamuksenikin on leventynyt sitten viime näkemän. Tisseihinkin koskee. Olenkohan raskaana? 

Antibiootti+buranahuuruissa saan paniikin ja mietin, että väärään kohtaan asetetut ehkäisykapselit ovat pamahtaneet poikki salitreeneissä. Mietin jo, miten kerron asiasta eteenpäin ja mitä teen. Pian huomaankin, että minulla on viimeiset hetkeni tehdä mitään, tai joudun väkisin äidiksi. Siis jos en sitten mene hyppimään trampoliinilla mahallani.

Seisahdun hetkeksi ja alan ajatella järkevästi. Mahassani kasvaa joko Jesus Christ 2.0 tai sitten kyseessä on jo kolmesta keskenmenosta selvinnyt Jack "Junior" Bauer. Paniikki laantuu ja palaan rauhassa katsomaan telkkaria irtokarkkieni kanssa.

Tuijotan irtokarkkipussia. Tuijotan vieressä olevaa Scanburger-pussia. Muistelen, kuinka tungin roskikseen Ben&Jerry's-purkin saman päivän aamuna.

Ei helvetti. Olen lihonut. Salakavalan varmasti. Tai itseasiassa olen ollut asiasta hyvinkin tietoinen, en vaan ole vaivautunut sisäistämään todella huonoja elämäntapojani ja sen aiheuttamaa vatsanseudun pyöristymistä. Päätän tehdä asialle jotain. Huomenna.

Menen koneelle ja narsistisen itserakkauden kourissa alan lukea omaa blogiani taaksepäin. Maaliskuun kohdalla vedän kaakaot väärään kurkkuun. MITÄ HELVETTIÄ?!

Mahani puoli vuotta sitten. Tänään samojen housujen jalkaan ahtaaminen aiheutti napin lentämisen vastakkaiseen seinään. Nainen kun olen, alan itkeä ja himoita suklaata lohduttajaksi. Päätän lähteä lähi-Siwaan. Puen takin päälleni, vilkaisen peiliin ja näen Jesus Bauerin asuinpaikan tuijottavan minua takaisin. Riisun takin päältäni, kiroan maailman kaikkeutta ja alan nakertaa nektariinia kevyesti kärtyten.

Yhtäkkiä huomaan, että salakavala lihomiseni voi hyvinkin johtua ehkäisykapselista, koska sen asentamisen jälkeen suunta vaa'alla oli vain ylöspäin. Jos olisin sokea, niin syyttäisin hormoneja edelleen, mutta tuskinpa mikään hormoni maailmassa aiheuttaa pohjatonta laiskuutta ja mässäilyä. Toisaalta ehkäpä tämä väärään kohtaan asennettu kapseli painaa hauiksessani olevaa akupunktiopistettä, jota käytetään anorektikkojen hoitamiseen ja heidän ruokahalunsa herättämiseen?

Vaivun itseinhoon. Ei syy ole akupisteissä, vaan puhtaasti pääni sisällä.

Ei kun hetkinen....

Syy on miehissä!

Aivan. Kesällä koin suuria tunnemyrskyjä Suvi-Tuulen vuoksi ja sen jälkeen en ole miestä lähietäisyydeltä nähnyt. Suvi-Tuulen aiheuttamat tunnemyrskyt laukaisivat siis naisellisen reaktion syödä lohturuokaa ja koska pian minulla ei ollut mitään syytä näyttää hyvältä alasti, niin en sitten lopettanut syömistä.

Aivan.

Miesten syy.

Häpeän itseäni. Miten voin antaa itseni luvan olla niin heikko nainen, että pidän huolta kropastani ja hyvinvoinnistani vain silloin, kun joku muukin näkee minut alasti? Millainen itsenäinen sinkku olenkaan? Valhetta vain koko paatokseni. Valehtelija olen.

Vaivun taas itseinhoon ja mielessä pyörii Cosmopolitanissa näkynyt Geisha Harmony -mainos. Täytyyhän uusia suklaamakuja maistaa. Onkohan sitä lähi-Siwassani?

Maitoallerginen vatsani kiljuu kauhusta.

Alan keittää iltapalaksi puuroa ja todistaa itselleni, että olen vahva nainen, joka pärjää  ilman suklaata ja seksiä.

Laadin sotasuunnitelman. Siihen kuuluu ruokapäiväkirjan pitämistä, ruokaohjeiden noudattamista, kuntosaliohjelma, vesijuoksu, yliopistolle pyöräily/kävely, virvoitusjuomalakko, itsensä rakastamista tällaisena kuin olen ja lähi-Siwan räjäyttäminen.

On se kumma, jos nämä puolessa vuodessa salakavalasti kertyneet viisi kiloa eivät painu jänkhän alle ihan helevetin nopiasti.