Käväisin taas hetken olemassa tuolla Suomi24-treffeissä etsimässä lisäinspiraatiota blogiini. Ja löytyihän sieltä taas vaihteeksi jotain hyvin mielenkiintoista. Myöhemmin esimerkiksi ajattelin kertoa siitä, kuinka iso merkitys huumorintajullakin on parinvalitsemisprosessissa.

Mutta sitä ennen haluan kertoa Kersantti Karoliinasta.

Hän otti minuun yhteyttä ja vastasin normaalia innostuneemmin, koska minulla oli valmiiksi jo hämärä mielikuva tästä kyseisestä herrasta ja meillä on yhteisiä tuttuja.

Alku oli oikein lupaava. Hän oli mukava, hauska ja hyvännäköinenkin, töissä käyvä ja sanoi sietävänsä myös kissojen läheisyyttä (mikä on luonnollisesti MUST-juttu meikän miehessä).

Kerroin itsestäni asioita, muun muassa sen, etten ole pahemmin koskaan seurustellut ja olen tietyllä tapaa sitoutumiskammoinen ihminen. Haaveilen häistä, en naimisiinmenosta, haaveilen isossa ja monihuoneisessa asunnossa asumisesta, mutta seuranani näen vain pehmoleluni ja Myyn. Haaveilen toki myös romanttisista kuutamokävelyistä rakkaani kanssa, mutta ei se haave nyt niin iso ole, että olisin valmis aloittamaan parisuhdetta ensimmäisen mukavan miehen kanssa, johon törmään. Haluan kipinää.

Kersantti Karoliina kertoi olevansa hyvin kiltti mies, jolla ei ole hirveästi kokemusta myöskään parisuhdeasioista. Hän myös kertoi olevansa valmis ja halukas asettumaan aloilleen ja löytämään sen oman rakkaan. Kerroin itsekin, että haluaisin myös kokea vakituisen parisuhteen, mutten muistaakseni missään kohtaa sinänsä vihjannut, että haluan sen parisuhteen hetinyt ja hänen kanssaan.

Sanoin, että hän on kiinnostavan oloinen mies, mutten myöskään kieltänyt pahapoika-syndroomaani, sanoin sen vaan laantuneen.

Sitten hän kysyi, olenko seurustellut hänen työkavereidensa kanssa. "En ole", vastasin. 
"No hyvä, ei olisi kiva kuulla, että "Jaa, seurustelet Feniin kaa, minä paninkin häntä tuossa vuonna 2006""

Niskakarvani nousivat pystyyn.

 

Onko hän tosissaan alle viikon mesetekstari-viestittelyjen jälkeen pohtinut, että mitä hänen työkaverinsa sanovat, kun hän kertoisi seurustelevansa kanssani?

Seuraavana päivänä hän kysyi, että mitkä mielestäni ovat parisuhteen plus-puolet sinkkuuteen verrattuna.
Pyöräytin silmiäni. Tapanani kun ei ole pahemmin pohdiskella syvällisesti parisuhteen hyviä puolia. Vastasin, että varmaankin se säännöllinen miehen läheisyys on ihan kivaa.
Hänen mukaansa taas hyvä puoli on se, että yhdessä asuminen on taloudellisesti kannattavampaa.

Siis olenko jotenkin epänormaali, kun minulle ei ensimmäisenä parisuhteesta tule mieleen avoliitto? Kas kun hän ei sanonut, että parasta parisuhteessa on naimisissa olo.

Pian tämän jälkeen hän kertoi olevansa ihastunut.

Hiukseni nousivat pystyyn.

Joo, kiitos. Ihanaa olla ihastuttava, mutta en tietääkseni ole niin ihastuttava, että viikon tekstailun jälkeen miehet lakoavat eteeni.

Sanoin, että olen haaveillut ostavani hopeisen Kalevalan Lappisormuksen, jos onnistun kuntokuurissani. Hän sanoi pistävänsä asian korvan taakse jos tulee tarvetta lahja ostaa.

Anteeksi nyt vaan, mutta lähimmässä seinässä on Ikisinkun mentävä aukko, jos ensimmäinen lahja, minkä mieheltä saan, on sormus. Tai toinen, kolmas, neljäs tai kymmeneskään.

Ahdisti. Ketutti. Varmasti joku nainen olisi liekeissä, kun tapaisin miehen, joka on sekunnissa valmis sitoutumaan. Miksi minä en ole? Miksi haaveilen edelleen niistä huonotapaisista miehistä, jotka kohtelevat minua kuin halpaa sukkaa, eivät ikinä ota yhteyttä, eivät vastaa, eivät osta lahjoja, eivät tunnusta kaipaavansa eivätkä ainakaan kerro tunteitaan? MIKSI?! 
Ehkä siksi, että enpä ainakaan vahingossakaan herää seuraavana päivänä siihen, että minut herätetään vaihtamaan Facebookin parisuhdestatukseni sinkusta suhteelliseksi.

Brrr.

Ja kuitenkin hoilotan kämpilläni tippa linssissä Laura Närhen "Salaa yksinäinen nainen"-kappaletta.

Asiaan. Kersantti Karoliina on myös useamman kerran pyrkinyt kanssani härskien tekstareiden lähettelyyn.

Minä en kykene lähettelemään härskejä tekstareita tai pervoilemaan muuta kuin sellaisten miesten kanssa, joita himoitsen ja yllättävää kyllä himoitsen vain harvoja miehiä. Lisäksi asia erikseen ovat kaveripoikani, joihin luotan niin paljon, että pystyn turvallisesti heidän kanssaan puhumaan varsin kaksimielisiäkin juttuja ilman, että minun tarvitsee pelätä, että he ostavat minulle Kalevala-sormuksen lahjaksi.

Sanoin eilen suoraan KooKoolle, että en kestä enää, ahdistaa, haluan rauhaa ja hiljaisuutta ja etäisyyttä, haluan, että olemme ensisijaisesti mahdollisia kavereita, ei mahdollisia seurustelukumppaneita. Haluan TAVATA, ennen kuin pystyn sanomaan kunnolla, että kipinöikö vai eikö kipinöi. Ja ei, en halua tavata ensimmäistä kertaa niin, että viettäisimme yhdessä koko viikonlopun. Tsiisus, en jaksaisi viettää kokonaista viikonloppua aina edes äitini kanssa kahdestaan, miten sitten jonkun random-MIEHEN?!

Joo, olen omituinen. Ymmärrä minua. Jookos?

Ei ymmärtänyt. Tänään kysyin kuulumisia, koska oletin, että nyt olemme vain ensisijaisesti mahdollisia kavereita. Ihanata! Uusi ehkä-kaveri! Satukin hehkutti, että "Jee, meillä on uusi mies!"

"Mikäs tässä, käytiin syömässä kavereiden kanssa hyvin"
"Itsekin tekisi mieli käydä ulkona syömässä, mutta olen just parin päivän dieetillä. Nähtävästi vaan dieettiini kuuluu jäätelö"
"Oi, vaniljakermajäätelö oliskin hyvää nyt... Sinun päältä syötynä ;)"
"Meikälle suklaajätskiä suoraan purkista, kiitos."

WTF!? Ensisijaisesti mahdollisen kaverin päältä ei syödä jäätelöä edes tekstareissa helvetti soikoon! Onko tämä nyt jokin miesmäinen vihjaus, että minusta halutaan eroon, kun toimitaan täysin päinvastoin siitä, mitä vasta pyysin? Ja vasta kanssa luvattiin, että pistetään jäitä kalloon ja housuihin ja ollaan kiltisti KAVEREITA.

Eikä siinä vielä kaikki.

"Mitä tekisit mulle jos oisin just nyt siellä?"

"Juttelisin ja tutustuisin ja katsoisin onko kipinää vai ei."
"Jos olisin kipinää niin pussaisin ja hyväilisin sua ;)"
"Saattasit poka turphin saa'a"

Tämän jälkeen sanoin jälleen sen, minkä vasta eilen sanoin. Jälleen luvattiin hypätä jäiseen järveen ja ottaa iisisti. Nähtävästi hän oli olettanut, että koska kysyin kuulumisia, niin olen yön aikana mystisesti kiinnostunut hänestä myös silleen. En ole. Olen hidas. Vaadin kasvokkaista kipinää, ennen kuin osaan sanoa, että haluanko lähetellä seksiviestejä tai puhua tunteista.

Eli... Miesrintamallani ei edelleenkään ole tapahtunut mitään merkittävää liikahdusta mihinkään.