Olen joitakin kertoja saanut kommenttia siitä, että en todellakaan löydä ikinä poikaystävää tällä naamalla. Tiedän, että kuulostan nyt hyvin epäsuomalaisenmaisen itsevarmalta, mutta olen varma siitä, että sinkkuuteni syy ei ole ulkonäköni.

Nykyään ulkonäkö ei enää radikaalisti vaikuttaa kenenkään pariutumiseen. Tietenkään kauneuskäsityksemme ulkopuolella oleva henkilö ei menesty baari-iskemisessä välttämättä yhtä hyvin kuin kaunis lajikumppaninsa, mutta esimerkiksi Internet tarjoaa loistavan mahdollisuuden löytää sellainen henkilö, joka arvostaa sinussa jotain muutakin kuin ulkonäköäsi ja rakastuu korviaan myöten ennen kuin edes näkee kuvaasi. Eikä todellakaan ole  mitenkään mahdotonta, että "ruma" (<- nimenomaan lainausmerkeissä) ihminen löytää kumppanin myös ihan perustyyliin vaikkapa yliopiston luennolta, kirjastosta, baarista tai kaveripiiristään. Ulkonäkö voi supistaa metsästysreviiriä, mutta ei se kyllä tuhoa sitä. Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus rakkauteen ja uskallan väittää, että naamakerroin on harvoin syy siihen, miksi ihminen on - OMG - vuosikausia sinkku.

Tiedostan kyllä, että en ole klassisen kaunis ihminen. Kasvoissani on niin paljon persoonallisia piirteitä, että osa ihmisistä pitää minua ihan vilpittömästi rumana. Suurimmalle osalle lienen aivan neutraali tapaus kasvoiltani, mutta osa taas voi pitää minua ihan vilpittömästi kauniina. Jos jotkut tykkää nimenomaan (suora lainaus) "isoista tytöistä", niin varmasti jonkun sytyttää iso nenä, väkäleuka ja eriparia olevat korvat, eli hänellä on ns. noita-akkafetissi. Käkäkäkäkäää!

Itse olen nähnyt oman naamani peilistä niin monta kertaan, että osaan suhtautua siihen aikuismaisen rennosti ja monipuolisesti. Saatan huonosti nukutun yön jälkeen vilkaista peiliin, karjaista "AAARGH! MIKÄ HARAKKA!!?!" ja istua loppupäivän pussi päässä pimeässä huoneessa. Toisinaan taas saatan Narcissoksen tapaan unohtaa syödä, koska jään tuijottamaan itseäni peilistä lumoutuneena. Ainakin naamani tuo elämääni vaihtelua ja jännitystä. Koskaan ei tiedä minkälaiset silmäpussit minua peilissä odottaa ja millaiselta alaston varteni tänään näyttäytyy.

Olen jo aikaisemmin kertonut, että teini-iässä kärsin hirveästä ulkonäkökompleksista, joka nykyään aina pilkahtaa pintaan niinä huonoina epävarmuuden hetkinä. Kun tapaan uuden, kiinnostavan miehen, niin en voi olla ajattelematta, että "karkoittaakohan nenäni hänet?" tai "Muista olla hymyilemättä: muutun ryppyiseksi, keltahampaiseksi ja omituiseksi". Hymyilemättä jättäminen on kuitenkin huomattavasti tehokkaampi keino karkoittaa kosijat kuin persoonallisen hymyn väläyttäminen. Lisäksi järjellä ajateltuna haluan mieluummin lumota miehen säkenöivällä huumorintajullani ja sanavalmiilla olemuksellani kuin täydellisillä hiuksilla ja onnistuneella meikkauksella. Jos mies ei kiinnostu minusta nenäni vuoksi, niin onko silloin kyseessä iso menetys? Ei todellakaan.

Anteeksi seuraava klisee jo valmiiksi, mutta kauneus ja komeus ovat todellakin  vain katsojan silmissä. Todennäköisesti yksi syy siihen, miksi tulemme Sadun kanssa niin hyvin toimeen on se, että meillä on täysin erilainen miesmaku ja emme ole koskaan olleet kiinnostuneita samoista miehistä. Satu saattaa hehkuttaa päästä varpaisiin jotain miestä, jolle itse en soisi edes toista silmäystä ja samaten Sadun kulmakarvat kohoavat hämmästyksestä kattoon kun riemusti hihkun, kuinka ihanankomeanupea joku tyyppi on. Nykyään tämä ero vain korostuu, sillä olen jostain syystä kääntynyt partauskoon ja Satu ei siedä naamakarvoitusta miehillä.
Tämän lisäksi olemme itse hyvinkin erinnäköisiä ja vedämme puoleemme eri miehiä. (Smurffiina oli omituinen poikkeus).
Ok, kerran jokin mies tuli kysymään, että olemmeko venäläisiä sisaruksia, mutta hän oli todella humalassa, joten antakaamme se hänelle anteeksi.

Pointtina on siis se, että jos Carl Philip Bernadotte ei häikäisty naamastani, niin Andreas Thorkildsen saattaisi hyvinkin sen tehdä. Ei kolmen ja puolen vuoden sinkkuuteeni ole syynä se, että en täytä klassisen kauneuden merkkejä tai että kukaan ei olisi kiinnostunut minusta. Toki suurin syy sinkkuuteeni ON minussa itsessäni, mutta ei välttämättä täysin negatiivisessa mielessä. Tästä sitten lisää myöhemmin.

Esimakuna sanon vaan sen, että mieluummin olen sinkkuna kuin tyydyn johonkin vain siksi, että haluan seurustella.