1. Mission impossible... Failed!

Lähes jokaisella ihmisellä on kesäisin yhteinen päämäärä: Näyttää hyvältä rannalla vähissä vaatteissa. Lähes jokainen noista ihmisistä kuitenkin tulee hillumaan rannalla vähissä vaatteissa, vaikkakin se Ultimate-bikini-body jäi saavuttamatta. Kesä on hoikistujan pahinta aikaa: on grillausta, on jäätelöä, on liian kuumaa, on liian sateista, on liikaa tekemistä, on liikaa illanistujaisia... Ei ole harvinaista, että elokuussa päätetään, että syyskuussa alkaa sitten se joulukuntoon-missio, joka yleensä toteutuu bikinikuntoa helpommin (mutta tuhoutuu täydellisesti joulukuussa).

Sinkkuna taas voi hyvinkin käydä niin, ettei kukaan muu kuin sinä ole lähietäisyydeltä todistamassa sitä, miten sormi uppoaa normaalia syvemmälle vatsanahkaasi. Osaat pukeutua sopivan peittävästi ja parhaita puolia korostavaksi ja kukaan ulkopuolinen ei saa koskaan tietää kesärepsahdustasi. Satunnaiset kumppanisi voivat ajatella, että olet aina tällainen mukavan pehmoinen, kun kukaan heistä ei ole kokenut tai ei muista miltä tunnuit sinä kiinteänä helmikuun yönä, jolloin viimeksi olit tyytyväisimmilläsi omaan kroppaasi.

Tiedetään, tiedetään. Parisuhteessa tärkeintä on se, mitä on sydämessä ja aivoissa (ja hieman myös housuissa), ulkoiset seikat ovat toisarvoisia ja jos toista rakastaa niin ei mitään väliä sillä, vaikka kesällä olisi tullut syötyä konkreettisesti viisi kiloa jäätelöä (kuten allekirjoittanut)... Mutta jo se, että kumppani ei välitä oletko plusmiinus viisi niin kertoo sen, että hän on huomannut. Busted. Olet lihonut ja kumppanisi tuntee sen sormissaan. Sinkkuna salainen pyöristyminen on huomattavasti helpompaa.

2. Mission impossible... Accomplished!

Joskus käy näinkin. Ehkä toukokuussa olit mukana Jutta Gustafsbergin kuukauden tehodieetillä ja pääsit Ultimate-Bikinikuntoon ja pysyit siinä! Olet elämäsi kunnossa. Vatsa on juuri täydellinen, selluliitit näkyvät vain ankarasti puristamalla ja kaksoisleuka jäi jatkamaan vappujuhlia. Kumppanisi on todennäköisesti mielissään (vaikkakaan hänen ei pitäisi välittää, kuten ei myöskään lihomisestasi) mutta jokin silti vaivaa sinua.
Aivan.
Ainoa tapa saada esitellä alastonta vartaloasi muille kuin kumppanillesi on viuhahtaa tai mennä julkiseen saunaan. Ja sielläkin yleensä yleisönä on vain naisia, koska siinä roomalaisessa höyrysaunassa ei erota kuin ääriviivat. Harmitus.

Meillä sinkuilla ei tätä ongelmaa ole! Jos pääsemme elämämme kuosiin niin voimme esitellä sitä kelle haluamme ilman minkäänlaisia moraalisia ongelmia. Loppukesään mennessä parhaimmat kissat ovat näyttäytyneet jo kymmenelle kollille ja flirttailleet sadalle. Toki sitä saa flirttailla myös parisuhteessa ollessasi mutta kyllä se kumppani nyt hieman rajoittaa tuota(kin) touhua.

3. Syksy tulee -nessut esiin!

Olen kuullut outoa urbaanilegendaa siitä, kuinka mukavaa se on kuin elo-syyskuun tuoman flunssa-aallon aikana on oma rakas kultamussukka hoivaamassa ja hellimässä silloin kun itse yskii, köhii, räkii ja näyttää savustetulta kirjolohelta. Itsestäni on tosin mukavaa olla äidin nurkissa silloin kun sairastaa ja joo, kyllähän se on välillä raskasta flunssaisena tehdä itse ruokaa, käydä kaupassa tai pitää seuraa kissalle mutta en nyt kuitenkaan tiedä haluaisinko saatika jaksaisinko jotain ei-lähisukulaista hyysäämään ympäriinsä silloin kun olen pahimmillani. Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa sitä joutuu vielä itse vastapalveluhoivaamaan KUN ensiksi tartutat saman köhän kumppaniisi.

Yksin sairastelussa on puolensa. Saa näyttää juuri niin kauhealta kuin tuntuukin. Saa alkaa parkua ilman syytä, ihan vaan siksi, että kurkku on kipeä, väsyttää ja päätäkin särke ja kukaan ei tule heti kauhistelemaan tai pudistelemaan päätään siksi, että hänen mielestään liioittelet. Lisäksi saat hyvällä omalla tunnolla mussuttaa juuri sitä ruokaa mitä haluat ja viis veisata siitä onko se paranemista edistävää vai ei. Sanokaa mitä sanotte, mutta SUKLAA (mikrossa sulatettuna) on paras troppi vaivaan kuin vaivaan.

4. Syksy tulee  - haulikko esiin.

Metsästys. METSÄSTYS. Oikeasti. En tiedä onko joka paikassa ympäri maata samanlaista metsästysviettiä kuin täällä Lapissa, mutta tähän aikaan vuodesta alkaa pikkuhiljaa jo oikeasti rasittamaan se, että joka toisella FB-kaveripojallani on statuksessaan ilmoitus siitä, että koska se sorsastus nyt oikein alkaakaan. Toki metsästys on hyvä harrastus ja sitä täytyykin harrastaa jos emme halua kuolla hirvikolarissa tai törmätä puolukkametsässä karhun persauksiin. Lisäksi tiedän, että moni nainen harrastaa myös metsästystä, mutta nyt yleistän ja pahasti (yllättävää, eikö?)

Itse en pystyisi metsästämään. Koen huonoa omaatuntoa silloinkin kun tapan sääsken. Meinasin ajaa kerran ojaan kun tein äkkijarrutuksen hiiren vuoksi. Inhoan kalastusta, koska minun käy sääliksi kaloja, joita revitään suupielistä ja joskus jopa suu revittynä nakataan takaisin jokeen. Onneksi olen sinkku ja toivottavasti en ikinä tule olemaan suhteessa Suuren Metsästäjän kanssa, joka punainen liivi viuhuen syöksyy asekokoelmansa kanssa ryteikköön viikkokausiksi ja  käy silloin tällöin nakkaamassa minua kuolleella metsolla, joka pitäisi kyniä. Ei kiitos. Piä pyssys mies. Haluan siistiä toimistotyötä tekevän miehen, jonka ainoa tappavaa vehjettä vaativa harrastus on keihäänheitto.

5. Vielä on kesää jäljellä? not.

Täällä napapiirin yläpuolella on jo syksy, vaikka moni yrittää vastaan väittääkin. Aurinko lämmittää, mutta viima on kylmä. Öisin on yhtä pimeää kuin Turun heinäkuisina öinä, eli todella pimeää. Joillakin tämä vuoden aika laukaisee väistämättä negatiivisen tunnereaktion, jota myös syysahdistus/masennus/väsymykseksi kutsutaan ja itse ainakin kärsin kyseisestä vaivasta. Tätä kestää aina joulukuun tienoille saakka ja voin myöntää olevani surkeaa seuraa, etenkin näin loppuelokuusta, jolloin en ole vielä päässyt sinuiksi olotilan kanssa. Mieleni minun tekevi mököttää asunnollani, katsoa Mcleodin tyttäriä maratoonina, käydä vain koulussa ja harrastuksissani ja libido läpättää yhtä kovaa kuin tuon edellämainitun metson sydän.

Yllättävää kyllä en ole koskaan eronnut tähän vuodenaikaan, mikä voi johtua siitä, että en ole pahemmin seurustellutkaan tähän aikaan vuodesta. Onneksi. Kesän aikaan olen iloinen, onnellinen ja hetkittäin jopa sädehtivä, mutta nyt muutun päivänsäteestä menninkäiseksi. Enkä usko, että kovin moni mies jaksaisi tällaista Mörökölliä. Todennäköisesti jättäisin itse miehen ennen kuin hän ehtisi jättää minut, koska tiedostan olevani hyvin hankala ihminen seuraavan kuukauden. Siksi on huomattavasti helpompaa olla valmiiksi sinkku. Eipä ainakaan tarvi kuluttaa aikaa naputellakseni katkeria "eron jälkeen"-tekstiviestejä ja lähettää niitä vastapuolelle yön pimeinä ja usein niin epätoivoisina tunteina.


**
Mistä tulikin mieleeni, että lähetin toissa yönä ihan pirun nolon tekstarin! MIKSI?! MIKSI?! Ja sitten aamulla päätin "korjata" tilannetta ja nyt olen vielä nolompi. Meikältä vois takavarikoida tämän kännykän näin loppukesä-alkusyksystä, koska mietin öisin ihan liikaa ja ihan liian dramaattisesti.

Tekstari koski sitä, kun tämä upouusikännykkäni on tyypillisesti jotenkin vajaa, eikä suostu aikaisemaan lokitietojani, niin en saa tietää kuka yritti soittaa minulle maanantaiaamuna. Tämä on luonnollisesti hyvin ahdistavaa, koska kyseessä saattoi olla Suvi-Tuuli, jota olen säälittävästi kaipaillut tässä pari viikkoa. Yöllä sitten en enää kestänyt, vaan päätin kysyä, että oiskohan hän yrittänyt soittaa minulle. Tajusin aamulla sitten kuulostavani epätoivoiselta "yrititHÄN soittaa minulle?"-naiselta ja laitoin perään viestin, jossa juurta jaksain selitin kännykkäni ongelmat ja kerroin, miten olisi pitänyt ostaa sellainen vanhan ajan vihreänäyttöinen, kehitysmaille suunnattu kapula ja jättää nämä pinkin värkit hyllyille ja omaan tyyliini kyseisestä viestistä tuli yli 1000 merkkiä kattava sepustus. Tämän jälkeen Suvi-Tuuli sitten kertoi, että hän ei ollut yrittänyt soittaa minulle ja sanoi olevansa kiireinen.

Kill me now.

No, onneksi tämä uusiluurini painelee huomenna Gigantin kautta säädettäväksi niin tuskinpa tulee pahemmin tekstailtua vähään aikaan.