Olipa kerran keskustelu erään miehen kanssa siitä, minkä nimen minä tulen antamaan lapselleni. Sanoin suoraan, että lapseni saa täsmälleen saman sukunimen mikä minulla on nyt, vaikka olisin naimisissa, sillä minä en vaihda sukunimeäni vaikka menisin naimisiin. Enkä ota mitään väliviivaa. Piste.

Tästä pari päivää ja aamulla herätessäni kännykässäni on seuraavan tyylinen viesti: 

"Pakko lisätä siihen, että ku sanoit, että lapsen sukunimeksi tulee sun sukunimi niin luuletko, että joku ukko tulee edes harkitsemaan sinun kanssa lastentekoa?  Että sie voit uhota vaikka mitä, mutta eri asia miten ne tulee piettää paikkaansa. Ja jokainen mies, joka vähääkään  kunnioittaa itseään ei yksinkertaisesti anna lapsen sukunimeksi äidin nimeä. Se on kuule sama perinne kuin joulu tai juhannus, eikä minun mielestä liity mitenkään maatalouteen . Kaikki mistä sie puhut on kirjasta ja tunnut olevan miehiä vastaan ja siitä asenteesta on varmasti tosi TOSI paljon hyötyä tulevaisuudessa. ."


Haluan nyt sitten pohtia enemmän tätä nimi-asiaa tämän kyseisen viestin innoittamana.

Muistan, kuinka ala-asteella tyttöjen kesken pohdittiin sitä, että millaiset sukunimet me saadaan aikuisina kuin mennään naimisiin. Jo tuolloin totesin, että en minä halua mitään muuta sukunimeä. En ikinä ole edes harkinnut vakavissani, että joskus sukunimeni olisi jokin muu kuin se on nyt ja tuskin tulen mieltäni vaihtamaan, paitsi jos tuleva mieheni on nimeltään Thorkildsen tai Bernadotte. Korhoseksi, Virtaseksi, Nummelaksi tai Harjunpääksi en ala kyllä kirveelläkään, koska mitä järkeä vaihtaa suomalainen perusnimi toiseksi suomalaiseksi perusnimeksi, etenkin jos pitää enemmän omasta nimestään?
Ymmärrän toki täysin niitä naisia, jotka naimisiin mennessään vaihtavat sukunimensä. Esimerkiksi kaverini vaihtoi sen, koska hänen oma nimensä oli jatkuvasti kirjoitettu väärin ja hetkittäin jopa mahdotonta lausua. Nyt hänellä on suomalainen perusnimi ja hän on riemuissaan siitä. Lisäksi jotkut taas haluavat vaihtaa itselleen miehensä nimen syystä tai toisesta ja se on ihan OK, mutta on ihan turha olettaa, että kaikki haluavat niin tehdä. En  kylläkään katso hyvällä, että joku vaihtaa nimensä vain siksi, että "mies käski" tai "koska niin kuuluu tehdä". Nimi on osa ihmisen identiteettiä ja se kannattaa vaihtaa vasta silloin, kun sitä itse haluaa ja se uusikin nimi tuntuu osuvalta. En itse esimerkiksi pystyisi kantamaan kunnialla harteillani nimeä Hoppula, koska olen maailman epähoppuisin ihminen. Ei sillä, että kovin siistikään olisin, mitä nykyinen nimeni vihjaa. Suvussani on esiintynyt aiemmin nimi Sotku, mikä sopisi minulle paljon paremmin. Enkä viittaa tällä siis Sotilaskotiin.

Minulla on esimerkiksi äitini sukunimi. Kyllä minulla oli isäni sukunimi pari ensimmäistä vuotta, mutta se vaihdettiin kun ero tuli ja hyvä niin. Ensinnäkin koen olevani isätön ihminen ja toisekseen en ole paljoa tekemisissä isäni puolen sukulaisten kanssa, vaan koen sukulaisuutta lähinnä äitini sukulaisiin. Olisi hämmentävää, jos sukunimeni olisi eri kuin sillä suvulla, johon kuulun kuuluvani. Merkittävänä tekijänä on myös se,  äitini vanhemmilla on kolme lapsenlasta ja me kaikki olemme tyttöjä, joten otan vastuulleni sukuni nimen jatkamisen! Ugh! ÄIJJÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄRRRGH!

No niin, nyt on pohjustus tehty, niin puretaanpas tuo semisovinistinen viesti osiin:

jos lapsen sukunimeksi tulee sun sukunimi niin luuletko, että joku ukko tulee edes harkitsemaan sinun kanssa?


Luulen. Jos mies ei kestä sitä, että hänen lapselleen tulee eri sukunimi kuin hänelle, niin hän joko vaihtakoon oman sukunimensä tai tehkööt lapsia jonkun toisen kanssa. Toki asiasta voidaan keskustella, mutta itse haluan, että minun lapsilla on sama sukunimi kuin minulla ja koska en hyvin todennäköisesti tule vaihtamaan sukunimeäni niin yksi plus yksi on kaksi.

jokainen mies, joka vähääkään itseään kunnioittaa ei yksinkertaisesti anna lapsen sukunimeksi äidin nimeä

Ja kukaan itseäänkunnioittava feministi ei alistu sovinistisiin perinteisiin lainkaan kyseenalaistamatta niitä. Lisäksi jos naimisissa ei olla, niin lapsen sukunimen taitaa päättää äiti loppupeleissä? LISÄKSI avioerolapsena suhtaudun hieman skeptisesti liittojen kestävyyteen ja koska on (tietyissä tapauksissa ikävä kyllä) aika varmaa, että pääasiallinen huoltajuus on eron jälkeen äidillä, niin on mukavaa, että äidillä ja lapsella on sama nimi. TOKI feministinä vastustan esimerkiksi sitä, että yksinhuoltajuus menee huomattavasti helpommin äidille kuin isälle, vaikka isäkin olisi kelpo vanhempi, mutta oletan olevani isona niin hyvä äiti (jos lapsia teen) että en tule huoltajuutta menettämään.

Se on kuule sama perinne kuin joulu tai juhannus, eikä minun mielestä liity mitenkään maatalouteen


Joulua voi olla viettämättä jos niin haluaa, mutta joulua ei voi estää tulemasta. Lapsen sukunimen voi päättää miten haluaa, ja jos isä ei sitä kestä niin häntä voi estää tulemasta, jolloin hedelmöitystä ei niin helposti pääse tapahtumaan ja nimiongelma on sillä ratkaistu.
Viestin maatalous-lausetta avaan sillä, että sanoin, että "Se, että lapsi saa semiautomaattisesti isänsä nimen on sovinistinen kansanperinne maatalousyhteiskunnan ajalta".  Tuohon aikaan lapsen oli oikeastaan pakko saada isänsä sukunimi ja jatkamaan isän sukua. Nainen oli julmasti kärjistettynä väline suvun jatkamiseen ja noiden jatkojen hoitamiseen ja vaimo otti miehen sukunimen, koska mies koettiin tärkeämpänä ja parempana osapuolena. Lisäksi naisen oli lähes pakko saada sukunimensä vaihdettua jossain vaiheessa elämäänsä jos halusi saada jonkunlaista arvostusta, sillä vanhana piikana oleminen oli aika kamalaa touhua. LISÄKSI jos lapsella oli äidin sukunimi niin tällöin lapsi oli ÄPÄRÄ ja melkeinpä yhteiskuntakelvoton.
Ja tuo "lapselle isän sukunimi" on jäänne noilta ajoilta.

JA oma päätökseni ei ole mitään feminististä uhmaa, vaan haluan käyttää hyödykseni sen mahdollisuuden, mitä nyky-yhteiskunta meille naisille tarjoaa: mahdollisuus pitää oma sukunimensä naimisiin mennessä ja antaa  lapsille oma sukunimensä. Jos olen sen vuoksi itskeskeinen niin sittenhän olen täsmälleen yhtä itsekeskeinen kuin se mies, jonka mielestä lapsen täytyy saada sama sukunimi kuin hällä, eiksje?

Lopuksi: Jos lapseni haluaa isona vaihtaa sukunimensä isänsä sukunimeksi niin hän saa niin tehdä aivan vapaasti ja lupaan ymmärtää häntä, koska minä jos kuka ymmärrän sen, kuinka tärkeä oikea nimi on ihmiselle. Minua on kymmeniä vuosia kutsuttu virheellisesti Jenniksi ja VIHAAN sitä. Olen JennY. Perkele! Hirveät identiteettikriisit vedän aina kun pappakin minua Jenniksi kutsuu.