Hirvein automatka ikinä. HIRVEIN IKINÄ. En ole koskaan ollut 150km matkalla yhtä käärmeissäni kuin maanantaina välillä Rovaniemi-Jokujärvi. Tuli ikävä linja-autoa. Hyvin ikävä linja-autoa, jossa saa istua polvet edessä olevan penkin selkämyksessä, silmät kiinni, cosmo kourassa ja ipodit korvassa. En pysty ikinä lukemaan liikkuvassa autossa, mutta ostan aina matkalukemista, että saan hyvän syyn ostaa uuden lehden. Nainen kuin olen.

Ja nainen kun olen, niin osaan myös kohteliaan liikenne käyttäytymisen. Kaikki ei sitä osaa.

Ensinnäkin. Nelostiellä saa tällä välillä huristella satasta ja etenkin näin kuivan tien keleillä se on suorastaan suotavaa. Kuitenkin aina hetkittäin tulee eteen niitä saamarin hitureita, jotka ajavat ALLE KAHDEKSAAKYMPPIÄ! Ymmärrän, jos kyseessä on vasta kortin saanut kuljettaja, arkakuljettaja, reggeakuljettaja tai vanha kuljettaja. Oletin alkuun, että nytkin on kyse siitä, mutta totuus alkoi paljastua siinä kun lähdin suorittamaan ohitusta.
Se saamarin urpo kiihdytti. KUNNOLLA! Siis niin paljon, että jouduin perumaan ohitukseni kun suora uhkasi päättyä kesken. En aluksi tajunnut edes vittuuntua, koska olin niin yllättynyt. Pian kuitenkin alkoi korvista nousta savu ja mielessäni edessä matelevan MERSUN rekkarin loppuosa vaihtui numerosarjaan 666.
Ja tämä kuuskuuskuus palasi leppoisaan seitsemänkymmenen vauhtiin välittömästi kun olin omalla kaistallani. Uniklubia lainaten: MITÄ VITTUA?!?!? 
Ärisin sisäisesti. Laadin sotasuunnitelmaa. Manasin, ettei Leppiskassani ole ärhäkämpää moottoria, mutta päätin luottaa autoni kärtyävään kuskiin, jonka kaasujalka ampaisisi pohjaan välittömästi kun seuraava mahdollisuus tuli. Vapaan suoran kohdalla ohitin jälleen ja kaasu pohjassa painoin hyvin, HYVIN kovaa vauhtia (toim. huom. ratti tärisi) tämän saatanan mersu-MIEHEN kaahatessa vieressä. MUTTA VOITIN! Ohi pääsin ja lappilaisen naisen tyyliin kirvasin kuin poromies samalla kun kuskin kohdalla näytin epäluonnollisen pitkää keskisormeani sille saatanan keski-ikäiselle kusipäälle! Mersut ei ole muuta kuin peniksen jatkeita ja tällä miehellä se on hyvin lyhyt ja hitaasti lämpenevä.
Tavallaan voin ymmärtää sen, miksi isoa mersua ajavaa miestä harmittaa, kun perään ampaisee leppäkertun näköinen ja kokoinen auto ja kuskinaan pastellinvihreään pipoon pukeutunut nainen jättikokoisilla arskoilla varustettuna. Julmasti menin häiritsemään hänen mulkkunsa hidasta lipumista kohti Metsä-Lappia ja uhkailin mennä jopa ohi. Täytyihän se estää. Hänen mulkeronsa ei näyttäisi lainkaan yhtä vakuuttavalta, kun se ajaisi autoni pyöreän perän takana.
Tai no ei. En voi ymmärtää. En voi ymmärtää miksi perkeleessä pitää harrastaa kiihytyskilpailuja poronhoitoalueella? En voi ymmärtää, etteivätkö kaikki muista, että jos joutuu ohitetuksi niin on kohteliasta nostaa jalka kaasulta tai jopa kevyesti hiljentää, että ohitustilanne menee nopeasti ohi.  En voi myöskään ymmärtää miksi en itse odottanut lentsikan hätälaskusuoraa tulevaksi, jolloin olisin voinut ohittaa suurella nopeudella suht. turvallisesti. Sinne tosin oli 50km matkaa, niin tekoni on huomattavasti ymmärrettävämpi kuin tämän krvn.(<- haluatko ostaa vokaalin?)

EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI!

Tuon Mercedes-Benikzen ohittaminen oli nostanut verenpaineeni jo ihan uusiin lukemiin. Karjuin itsekseni autossani ja sain oikeasti seurata nopeusmittaria, etten ajaisi kiihdyksissäni ylinopeutta. Taustapeiliin vilkaistessani näin auton, joka oli vielä kaukana. Seuraavalla vilkauksella se oli jo perässä kiinni. Uniklubia lainaten: Mitä vittua? Meikä ajaa nippanappa sallittuilla nopeusrajoilla ja aasinpaskan värinen amisauto ampaisee perääni hetkessä. 
Koska en ole Mersu-mies, niin vitutuksestani huolimatta päätin olla suorittamatta kostotoimenpiteitä viattomalle amikselle ja odotin seuraavaa suoraa valmiina hidastamaan, että helevetin rumaksi duunattu ja maalattu auto poistuisi äkkiä perästäni.
Mutta olisihan se pitänyt arvata. Amiksilla ei ole aikaa odottaa. Amiksilla on kiire! Hirveä kiire! Niin kiire, että ohi pitää lähteä sellaisessa 100 asteen mutkassa, jossa näkyvyys on suoraan sanottuna minimaalinen. Mitä perkeleen venäläistä rulettia sitä pitää autoilla pelata hä?! ME OLLAAN PORONHOITOALUEELLA! Täällä on POROJA! Niitä on JOKA PAIKASSA! Niitä on ENEMMÄN KUIN IHMISIÄ! Ne seisoskelee useinkin TIELLÄ! Ja vaikka täällä on enemmän poroja kuin ihmisiä, niin on täällä siltikin ihan tarpeeksi niitä, jotka kulkee nelostiellä muillakin kulkuvälineillä kuin reeillä. Mutta eipä me voida liikaa vaatia Sodiksen amiksen autopuolelaiselta.
Karjaisin isoon ääneen Uniklubia lainaten "MITÄ VITTUA?!?", löin jarrut pohjaan ja toivoin, että mutkan takaa ei kaahaa eteen mikään Junttilan rekka, joka törmäisi aasinpaskaan, ja sitten ne molemmat vyöryisivät Leppiskan päälle ja me kaikki KUOLTAISIIN! Saatana soikoon. Sen kyseisen mutkan jälkeen tulee pitkähkö suora, jossa olisi ollut hyvä ohittaa mutta nähtävästi se on paljon jännempää tiukassa mutkassa. Oot Ammari, et Alonso. USKO POIS. (toim. huom. meillä on poro, jonka nimi on Maria Alonso)

EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI!

Ensiksi kiihdytyskilpailuja, sitten venäläistä ohittelua niin voin sanoa, että tunnelma autossani oli kiihkeä ja ärjyisä. Jupisin itsekseni ja vannoin, että kuljen koko talven kyseistä väliä vain linja-autolla niin eipä ainakaan verisuonet poksahda nuoruusiällä.
Mutta sitten tuli vastaan auto.
Mukava sininen auto. Perusauto. Merkkiä en tiedä, mutta sellainen auto on yleensä kunnon kansalaisilla. Auto ajoi ohi, kuskina mies. Kyseinen auto ei tehnyt mitään omituista, esim. väläyttänyt pitkiä päälle pari kertaa, että osaisin olla skarppina. Ei mitään väläytyksiä. Ei, vaikka se saatanan hirvas, joka seuraavassa mutkassa keskellä tietä möllötti oli varmasti möllöttäny siinä silloinkin kun tämä MIES oli siihen mutkaan ajanut ja sen mutkan jälkeen tullut minua vastaan. Käviköhän tuon miehen mielessä sellainen jokaisen autoilijan tuntema "hyvä kuski"-sääntö, joka velvoittaa autoilijaa varoittamaan vastaantulevia autoja lähellä olevista  oudoista epämääräisyyksistä, kuten poroista tai poliiseista?
Se oli sitten paniikkijarrutus. Minulla on ollut kortti jo vuodesta 2006 (ei hitto oon VANHA) ja olen tehnyt paniikkijarrutuksen kolmesti. Tämä siis oli nimenomaan se kolmas kerta, eli näitä tapahtuu hyvin harvoin ja tämän olisi voinut VÄLTTÄÄ!! Perhana se auto pysähtyi muutaman metrin päähän siitä möllöttävästä MIESPUOLISESTA porosta, joka ei pahemmin persustaan liikauttanut kun hivuttauduin Leppiskalla siitä ohi sydän siinä kurkun tienoilla tulossa ulos. SÄIKÄHDIN. Ja se oli MIEHEN vika.

150km ja KOLME VITTUMAISTA MIESTÄ. 

Menen nyt naissovinistisesti tuhisemaan peiton alle ja valmistautumaan autottomaan opiskelusyksyyni. Haalin itselleni sellaiset 50op:tä nyt syksyksi. Kunnianhimoista, kun ottaa huomioon, että suoritin viime vuonna sellaiset 31pojoa plus kesäopinnot, joilla haalin kasaan loput, että Kela ei kuristaisi minua tänä vuonna. Ei kurista, Kela on kaveri <3

Millainen on Leppiska?  

No tämmönen: 


  My preciousssssshhh <3 Tosin voisin pitää siitä parempaa huolta. Kesäpesin sen vasta elokuussa ja välittömästi pesemisen jälkeen huomasin, että joku kissa oli sitten päättänyt mennä tepastelemaan konepellille, tuulilasille ja katolle ja lintukin oli paskantanut. Mitä järkeä pestä autoa pari tuntia ja luonto hyökkää välittömästi sen jälkeen?!