Miehet, jotka pitävät naisia itsestään elvyytenä varmasti häiritsevät monia muitakin naisia kuin vain minua. (Ja miksei myös homomiehiä, mutta koska olen heteronainen ja tämä on subjektiivinen blogi niin en koe tarvetta kyllä myöskään vähentää tekstieni heteronormatiivisuutta vaikka henkilökohtaisesti muuten vastustankin esim. koululaitoksemme heteronormatiivisia käytäntöjä) Miehet, jotka pitävät naisia itsestäänselvyytenä ovat yleensä hyvin itsetietoisia, uskottomia, rehenteleviä, semivaarallisesti eläviä ja lisäksi ovat hyvin tottuneita siihen, että he saavat koska haluavat, keneltä haluavat ja naiset juoksevat heidän perässään ja antavat heille anteeksi heidän pahimmatkin virheensä.

Selvää toki on se, että loppujen lopuksi naiset ovat muokanneet noista miehistä sellaisia kuin he ovat. Jos he olisivat tarpeeksi monesti saaneet pakit ja tavanneet tottelemattomia eli ns. militanttilesbo-naisia niin he tänä päivänä olisivat hyvin käyttäytyviä herrasmiehiä, jotka eivät kokisi minkäänlaista tarvetta vetää hernettä nenään silloinkin kun nainen ei nosta hameenhelmojaan käskystä tai hakeudu kymmenien kilometrien päähän vain heidän aivojensa sijainnin vuoksi.

Myönnetään, myönnetään.. Olen ollut ja hetkittäin olen edelleenkin näitä MJPNIS-miesten luoja. Riemusta kiljahdan kun mies kysyy "mitä kuuluu?" ja jätän mielelläni kaikki hommani, kunhan vaan vihdoinkin saan jutella hänen kanssaan. Mutta silloin kun minä joskus kysyn "mitä kuuluu?" niin mies ei vastaa yhtään mitään.  Toki valitan Sadulle siitä "urpohousuapinasta, joka ei osaa vastata" ja möksähdän kevyesti etenkin jos sama käytös jatkuu aina vain, mutta mielessäni pohdin, että kyseisellä miehellä on varmaan ihan hyvä syy olla vastaamatta. Siltikin kun hän taas joskus siinä viikkojen kuluttua muistaa minut ja kyselee kuulumisia, niin vastaan itse hänelle nanosekunnissa, enkä tyylikkäästi puoli tuntia myöhässä, niinkuin olin suunnitellut.

En kuitenkaan enää sorru siihen, että lähtisin käskystä sinne missä mies on jos minulla on vähänkään hyvä syy olla menemättä. Nykyään syyksi käy myös se, että on myöhä, en jaksa, en ole in-the-mood tai on huono ilma. Nuorempana uhmasin ukkosta ja univajetta vain päästäkseni MJPNIS-miehen luokse ja kehtasin vielä myöhemmin ihmetellä, että miksi minusta tuntui kuin minua pidettäisiin itsestäänselvyytenä. Doh. No, ei sitä voi liikoja vaatia 17-vuotiaalta, joka kuvittelee olevansa matkalla kohti vakavaa parisuhdetta.

Itse siis olen kasvanut pääasiassa yli tuosta omasta huonosta käytöksestäni. Mutta ovatko nämä miehet? Eivät ole, ikävä kyllä. Kaikki heistä alkavat lähestyä pelottavasti kolmeakymppiä (hänkin, joka on minua nuorempi. Mutta koska olen wonderwoman, niin vanhenen hitaasti) mutta heidän käytöksensä on aivan yhtä huonoa tai jopa huonompaa kuin mitä aiemmin. Kun ollaan siirrytty nuoruuden ikäryhmästä nuoriin aikuisiin, niin luulisi, että myös ihmissuhdetaidot ynnä muut kehittyisivät siinä samalla. Jotenkin voisi kuvitella, että jossain vaiheessa joku näistä miehistä heräisi ja miettisi, että toiminko oikein silloin kun odotan naisilta paljon, mutta heidän omat odotuksensa eivät koskaan tule täyttymään? Toiminko oikein silloin kun otan, petän, jätän, otan uudestaan, jätän, otan, petän ja jätän vielä kerran ja otan takaisin vain siksi, etten osaa olla yksin ja nainen on helposti höynäytettävissä ja varmuuden vuoksi otan lisäksi vielä salarakkaan  siihen lisäksi jos omalta akalta joskus ei heru tarpeeksi mutta en itse anna naiselle mitään muuta kuin komean poikakaverin ja valheellisen kulissin?

Onko mukavaa olla tuollainen ihminen? Ja onko mukavaa olla tuollainen ihminen, joka jää tuollaiseen suhteeseen? Ensimmäisestä en tiedä, jälkimmäiseen vastaan, että ei ole. Mutta jos minä olen parantunut niin en menetä kyllä uskoani noihin miehiinkään. Osa on edistynyt jo siinä, etteivät enää saa itkupotkuraivareita kun heitä kieltäytyy tapaamasta silloin kun he haluavat ja osa on myös lähtenyt lopullisesti niiden pahimpien "riippuja"naisten luota ja antaneet noille naisille mahdollisuuden löytää kunnollinen parisuhde. Se on hieno teko, eli onneksi olkoon siitä!

Virheensä se on kaikilla, mutta enpä ainakaan itse pyri turhaa tuskauttamaan läheisimpäni elämää. Miksi sinä teet niin?