"Me istutettiin yhdessä puu"...

Amatööri tuo Antti Tuisku.

Minä istutin yksin 2560 puuta.

Viidessä tunnissa.

HAHAHAA!


Ranteessani on rasitusvamma (again) niin en ole pahemmin kirjoitellut mitään nyt valmiiksikkaan kärsittyäni netittömyydestä. Oikea ranteeni on kultaakin kalliimpi välini metsänistutuksessa, niin säästelen sitä sinne, enkä taida nytkään pitkään naputtaa kun jomotus alkaa heti.

Tajusin, että 29.5. oli blogini 2-vuotissynttärit, enkä muistanut niitä! Kuitenkin tarkoitukseni on naputella jossain välissä yhteenveto edellisen vuoden miestapahtumista, että pysyn itsekin kartalla, siitä missä mennään ja miksi mennään tässä missä juuri mennään. Tapahtumarikasvuosi takana, pakko myöntää. Huomattavasti positiivisemmin sävyttynyt kuin blogini ensimmäinen vuosi, syynä todennäköisemmin henkinen aikuistuminen, joka ei tosin näy ulospäin paitsi parina ryppynä JUMALAUTA.

Tänään menen Sadun kanssa katsomaan Sinkkuelämää -leffan kakkososan. Hihii!  Tarkoitus olisi pukea mekko ja avokkaat, mutta jostain syystä tuo ulkona vallitseva kaatosade+voimakas pohjoistuuli+viiden asteen lämpötila ei hirveästi kyllä innosta etenkään sen jälkeen kun on 7.30-13.00 viettänyt aikaa hakkuuaikiolla.

Odotukseni kakkososasta ovat aika korkeat, sillä ihana Aidan on siinä <3 Itse tosin valitsisin Mr. Bigin Aidanin sijasta, koska olen sitoutumiskammoinen ja vailla maalaisjärkeä ja missioni on kesyttää joku häntäheikki kotikissaksi.

Nyt suuntaan kulkuni vaatekaapille etsimään kelkkahaalari goes mekko -vaatetta ja totean lopuksi, että vasemmassa jalassani on 15 mustelmaa ja oikeassa 18. Tarkistuslaskea saa jos omaa jäätävän matikkapään, isot hauikset ja paksun lompakon.