Aloin tässä pohtia sitä mielenkiintoista ihmisryhmää, joka olettaa saavansa tehdä ja sanoa mitä ikinä he vaan haluavatkin MUTTA he eivät anna tätä samaa oikeutta muille. Heillä on täysi oikeus arvostella muita ihmisiä mutta sitten heidän on hirveän hankalaa ymmärtää MIKSI heillä ei ole hirveän paljon todellisia ystäviä ja miksi heille aina kannetaan kaunaa jostakin. Toisaalta taas jos joku uskaltautuu sanomaan heille suoraan, että on kokenut tulleensa loukatuksi niin alkaa tuttu paasaus siitä, kuinka heillä on oikeus sanoa ja tehdä mitä huvittaa ja eivät välitä ollenkaan siitä miltä muista tuntuu. Anteeksi he eivät osaa pyytää. Ei, vaikka mikä olisi.

Mutta heiltä pitää pyytää anteeksi jos on kehdannut edes hitusen loukkaantua heidän välinpitämättömistä ja lapsellisista teoistaan ja sanoistaan.

Ja auta armias jos uskaltaudut arvostelemaan heitä! SUOJAUDU ÄKKIÄ! Pian on Facebookin postilaatikkosi täynnä kirosanoilla höystettyjä haukkumaviestejä ja loukkaantunutta mussutusta. Ja kun et pyydä anteeksi sitä, että kohtelet heitä samoin kuin he sinua, niin joudut matelemaan polvillasi useamman kuukauden ja kestämään nälvimistä. Siis jos alennut siihen.

Itse en jaksa vaivautua. Onneksi on helppo klikata "Remove this contact" Facebookin kaveri-asetuksista ja samalla poistaa kyseiset henkilöt täysin pois omasta elämästäni. JES!

Kohtele ihmisiä niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Jos et siis kestä, että sinua arvostellaan tai sinulle huomautetaan huonoista puolistasi niin älä tee sitä muille.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ja joskus metsä lakkaa vastaamasta ja huutelija huomaa yllättävän usein olevansa yksinäinen. I wonder why?

Toki en itsekään pidä hirveästi siitä, jos minulle kerrotaan, että olen loukannut jotakuta tai olen toiminut typerästi. Mutta sitten pyydetään anteeksi, pahoitellaan tilannetta ja otetaan opiksi ja jatkossa toimitaan toisin. En näe mitään syytä jumittaa henkistä kehitystäni siihen 13. ikävuoden tienoille, koska elämä on yllättävän paljon mukavampaa 22-vuotiaan näkökulmasta.

Muistan kun olin kerran suhteessa ihmisen kanssa, joka ei nähnyt mitään vikaa itsessään. Ei edes silloin kun itku kurkussa kerroin miksi minua loukkasi se, että hän jätti minut kirjaimellisesti yksin selviytymään varsin epämukavasta tilanteesta. Vika oli  hänen mukaansa minussa. Onneksi kyseinen henkilö on aikuistunut noista ajoista todella paljon ja on jälkikäteen pyytänyt anteeksi käytöstään.

Onko muilla kokemusta tällaisista ihmisistä?

Btw. Kukaan Merkittävä Mies ei ole vielä muistanut minua. Mökötän loppuviikon jos ei kohta ala kännykkä piipittää. Huomatkaa, että aikuismaisesti määrittelen loppuviikkoni täysin miesten käytöksen mukaan.

1271758557_img-d41d8cd98f00b204e9800998e