Taas se on todistettu. Lehtikuvat eivät onnistu koskaan. Pahempikin olisi voinut olla, ainakin näytän itseltäni. Ikävä kyllä :D


Markku Lehtinen


Elämäni merkittävin mediakokemus on kirjoittamaan oppiminen. Kirjoitan vapaa-ajallani paljon: teen tarinoita itselleni ja pidän blogia. Toukokuussa tulee täyteen kaksi vuotta siitä kun aloitin blogin. Se on tyyliltään Bridget Jones -sinkkulämää eli käsittelen siinä ihmissuhteita. Päädyin bloggaajaksi, kun luin lehdestä ihmissuhdeblogia kirjoittavasta tyypistä. Ajattelin, että minullakin voisi olla samantapaista asiaa. Lukijoiden saaminen innosti jatkamaan, ja nyt olen koukussa, en voi lopettaa. Päivitän blogiani lähes joka toinen päivä. Päivitysvauhti vaihtelee elämäntilanteeni mukaan ja sen mukaan, onko minulla sanottavaa.

 

Kirjoitin blogiani anonyyminä yli vuoden. Päätin, että kun sadantuhannen kävijän raja menee rikki, alan kirjoittaa omalla naamallani. Näin olen tehnyt marraskuusta.

 

Bloggaaminen on opettanut kirjoittamista. Se antaa myös tietyllä tapaa mielenrauhaa. Kun käsittelen siinä omia vaikeita asioitani huumorin kautta, tajuan, etteivät asiat ehkä olekaan niin vakavia.

J. S.

Lapin Kansa 8.2.2010

***

Ok, tässä oli meikäläisen hetki julkisuudessa. Jatkan julkisuutta vasta sitten, kun opin piilottamaan silmäpussini, laittamaan hiukseni ja vaatimaan, että leveää naamaani ei kannata kuvata suoraan edestä.

Ps. Kuten ehkä huomaatte, niin toimittaja on kirjoittanut jutun minun sanelustani. Itsehän käytän hirvittävästi täytesanoja ja ylipitkiä lauseita. Hämäävästi laitettu meikän nimi tuon jutun alle ja nyt kaikki luulee, etten osaa kirjoittaa kuin tynkälauseita. Sniägh.

Vois harkita jotain noille silmäpusseille.....