Fenii ja Maija 2005

Olen kämpilläni kahdestaan kissani kanssa. Istuskelemme sylikkäin samalla kun katsomme sinkkuelämää, istumme sylikkäin kun syömme, pussailemme vähintään kerran tunnissa. Olemme niin läheisiä, että käymme jopa yhtäaikaa vessassa ja kissani laulaa puolestani kun olen suihkussa.

Ah.

Lemmikiltä saa rajatonta ja pyytteetöntä rakkautta. Välillä saatat ärsyyntyä lemmikkiisi ja jäkättää sille kohtuuttomankin paljon, mutta viiden minuutin kuluttua lemmikki tulee rapsuteltavaksi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Joko hän ei ymmärrä morkkaustasi, tai sitten hän ei yksinkertaisesti välitä. Jostain syystä epäilen todellisen syyn olevan tuon jälkimmäinen.

Lemmikki ei myöskään lakkaa rakastamasta sinua, jos vain pääasiassa hoidat sitä hyvin ja annat sille sen, mitä hän tarvitsee. Lemmikkisi ei lähde naapurin vaalean nartun matkaan eikä flirttaile ystävillesi. Myyni tosin nukkui onnesta muikeana Mörrin sylissä syksyllä, mutta jonkun ajan kuluttua hän heräsi ja kapusi mamin syliin. Johtui varmaan siitä, että minun reiteni ovat pehmeämmät.

Koira: Mikko (kevätkesä 1992 - 27.1.2008)
Mustaharmaaruskeavalkea kissa: Maija (kesäkuu 1995 - 7.11.2008)
Harmaavalkea kissa: Muska (muutti meille seitsemän vanhana 3.1.2009)
Oranssivalkea kissa: Myy
(syntyi ~15.6.2009)

En voi sanoa, että on plussaa, että lemmikki vie MUKA vähemmän tilaa sängystä kuin joku mies. Ei vie. Miehet eivät ainakaan huido sinua kädellä naamaan kun haluavat päästä kainaloosi tai hyökkää puremaan varpaitasi kun haluavat seuraa yölliseen riehumishetkeen. Paitsi jos miehellä on perverssi jalkafetissi.
Kuitenkin lemmikki sopii kainaloon paremmin kuin mies. Lisäksi voit nukkua rennosti kissa rinnan päällä ilman, että koet litistyväsi. Kaiken lisäksi lemmikkiä voi halutessaan siirrellä jos nukkuma-asento alkaa muuttua ahdistavaksi. (Eri asia pysyykö lemmikki siellä minne siirsit sen. Kissat ei pysy, koirat pysyy joskus.)
Aamulla heräämme lähes aina nokat vastakkain, Myy laittaa herkästi tassunsa poskelleni ja katsoo minua pitkään silmiin. Rakkaudentäyteisiä hetkiä.

Lemmikkisi valitsee mieluummin Avaran luonnon kuin formulakisat.

Lemmikkisi ei naureskele kun vedät "Tehokas rasvanpoltto"-jumppaa olohuoneessasi.

Lemmikkisi on todennäköisesti seuranasi jopa yli kymmenen vuotta.

Lemmikkisi ei pelaa pokeria koneellasi.

Kun lemmikkisi makoilee jalkojesi välissä, sinulla ei ole pelkoa taudeista.

Lemmikkisi ei välitä jos piereskelet äänekkäästi.

Lemmikkisi on seuranasi kun katsot Sinkkuelämää-maratonia.

Lemmikkisi roikkuu kynsillään reisissäsi ja vaatii sinua lopettamaan tuon samperin näpyttelyn ja tulemaan päästämään hänet vessalootaan kun se uusi luukku siinä on niiiiiiiiiin pelottava.
 

Palaillaan!