The day after bar-parties. Nukuin huonosti. Nukuin sitten myös kahden tunnin päiväunet. Olin ihan jumissa ja väsynyt ja vittuuntunut. Kämppäni muistutti 15-vuotiaan pojan ensimmäistä omaa luukkua, kun hän ei vielä osaa pitää yllä huushollia. Tiskipöydät olivat likaiset, kosmetiikka täytti ruokapöydän ja alusvaatteita löytyi muun muassa kahvinkeittimen vierestä. Vaatekaappini oli hävityksen kauhistuksena sängyllä ja itse istuin nukkavieruissa vaatteissa löhötuolissa kissa sylissä, hiukset likaisina ja hiuslakkaisina ja vartaloni oli peittynyt itsekasvatettuun villakerrastoon.

Sitten sain tekstiviestin. "Olen käymässä kaupungissasi, ehtisikö nähdellä?" Viesti tuli ns. fyysiseltä miestuttavaltani. Paniikissa pistin takaisin viestin, että "Ai nytkö? Annatko kaunistautumisaikaa?" ja sitten soitin hysteriapuhelun Sadulle samalla kun ladoin likaisia astioita tiskialtaaseen. Mies laittoi viestin "ei sinun tarvitse kaunistautua!" AI EI? Huusin sisäisesti turhautuneena samalla kun katsoin itseäni peilistä, jossa huonosti poispesty meikki oli jämähtänyt silmieni alle, valkosipulilla höystetty kebabwokki tuoksui edelleen hengityksessäni ja hiukset muistuttivat lähinnä kanan vittua. Onneksi sain puoli tuntia aikaa.

Toivottavasti kukaan naapuri ei katsonut kun juoksin ympäri asuntoani alasti ihokarvanpoistovoide huonosti levitettynä ihollani. Työnsin omaisuuteni muun muassa sängyn alle ja keittiön kaappeihin. Suihkussa viiltelin pohkeitani partaterällä ja opin, ettei kiireessä koskaan pidä hätiköidä terävien esineiden kanssa.

No, 25 minuutissa minä, angst-pohkeeni ja kämppäni olivat valmiina vastaanottamaan vieraan. Hyvä Fenii!
 

Nyt taidan vaan sitten kaivaa esiin kasvattitytön tarina -elokuvan, tehdä jotain syötävää ja rentoutua päällisin puolin siistissä asunnossani. Älkää vain katsoko sänkyni alle. Sieltä löytyy esimerkiksi lautanen, lauluvihko sekä kasa kissan leluja. Alusvaatteita taas löytyy keittiönkaapista.

Eiliseltä:
 


Jäänapamatkailija.


Vasemmalla "jotain missä ei ole alkoholia, mutta maistuu omenalle", oikealla "jotain rommista, mutta ei saa sisältää cokista eikä sitruunaa"

Hymy: Epäaito
Mekko: Fashion village
Kengät: Seppälä
Legginsit: Ei muistikuvaa