Tämä on taas niitä ajanjaksoja, ettei ole mitään miestä. Ei yhtään mitään. Ei yhtään ketään.

Tiedetään, tiedetään... Hiljaiselot kuuluu osana sinkkuelämää ja jossain välissä niitä miehiä taas pamahtaa sisään ovista ja ikkunoista, mutta sitä odotellessa on yksinkertaisesti tylsää!

En enää odota miehisiä tekstiviestejä, en enää muista mikää tekee miehestä miehen ja en enää laittaudu baareihin siinä mielessä, että siellä on joku upea, tyrmättävä uros. Ostin ehkä The seksikkäimmän sähkönsinisen mekon ja sähkönsiniset saappaat (joojoo äiti, etsin mustia korkkareita, en löytänyt) ja ajattelin pistää ne päälle tänään mutta kun ei ole ketään kelle esitellä niitä! Säästän ne siis tilanteeseen kun liikenteessä on joku exä/ihastus, joka pitää saada tuijottamaan tai liikeellä on muuten varteenotettavia poikamiehiä.

Ärsyttää muuten sekin, että eräs essee on edelleen kesken ja tässä istun vaan netissä. Ja sekin ärsyttää, että minulla on n. kymmenen alotettua blogipostausta, mutta yhtään en ole vielä loppuun naputellut.

Saamaton tammikuu!

Löysin lähialueeltani kuntosalin, jossa alan käymään ensi viikolla. Ehkä lisääntyvä liikunta auttaa minua myös nettiriippuvuudessani ja saamattomuudessani?

Miten nettiriippuvuudesta pääsee eroon? Tahdonvoimaa? Nollatoleranssi ei oikein onnistu kun armas yliopisto vaatii Internetin käyttöä vähintään kerran päivässä. Tahdonvoimakaan ei aina riitä. Turhauttavaa. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja annan itselleni luvan tulla nettiin vasta viideltä illalla. I. Can. Do. It.