Väsyttää. Nukuttaa. Oli siis pakko muistella, että olen minä katalampaakin työtä tehnyt. Ja vielä niin paljon, että saan kokemuslisää. Fenii - professional metsätyömies.

- Sisätyö. Vietän kesäkuut Korvatunturin kupeessa istuttamassa metsää. Ulkona. Äkkiseltään voi kuvitella, ettei kuukauden viettäminen ulkoilmassa kesällä ole temppu eikä mikään, mutta ikävä kyllä osa päivistä on +5'c, pohjoistuuli, räntäsade -meininkiä niin silloin kyllä itkee ja istuttaa ja toivoo pääsevänsä äkkiä mummolaan turvaan.
Tässä työssä ei itkut auta markkinoilla, koska asiakaspalvelijana joudun/saan hymyillä leveästi koko päivän ja väkisinkin se jatkuva positiivariasenne saa aidon hymyn naamalle jossain välissä.

- Tänään seisoin vajaat 12 tuntia kivilattialla hyvin epäergonimisissa tossuissa, koska tossut kuuluvat työasuun, ei crocsit. Ajattelin tosin piilottaa terveyssandaalit tossuihini seuraavana työpäivänä. AI MUN JALAT! Suoraan sanottuna. Nyt olisi siis loistava tilaisuus jollekin miehelle tulla hieromaan jalkapohjiani.
Mutta ei tämä ole mitään verrattuna kesätyöhöni. Olen tottunut fyysiseen työhön juurikin siellä Korvatunturin kupeessa. Siihen jänkhärämeikköhakkuuaukio-meininki pesee kivilattiaseisomisen 6-0 mitä tulee fyysiseen kipuun ja tuskan hikeen.

- Musiikki. Saan kuunnella onneksi instrumentaali-joululevyä päivän, eikä minun tarvitse laulaa mielessäni joko Antti Tuiskun Juuret-biisiä (Me istutettiin yhdessä puu.... Ja tästä taimesta kasvoi puu) tai sitten Mystistä metsätyömiestä (Metsänpoika tahdon olla sankar jylhän kuusikon, mut nään edessäni vain äestetyn hakkuuaikion). Nyt saan mielessäni testata uusia sanoituksia instrumentaalijoululauluihin ja Brittituristit eivät huomaa kun vedän esimerkik Jouluyö, Juhlayötä omilla sanoillani. Pari sekaan eksynyttä suomalaista kyllä katsoi pitkään hoilatessani äänekkäästi "Salainen ensi rakkaus oli poika nimeltään". Onneksi täällä ei ole instrumentaali Nisse-Polkkaa... Meinaan sen uusiosanoitus ei ole oikein tontulle sopivaa. 

- Ihmiset! Vaikka olen yksinäinen susi ja kesäkuut porojen ja omassa seurassani on ihanata, niin kyllä sitä välillä on yksinäinen. Tässä työssä en ole yksinäinen. Joskus olen jopa niin seurallistettu, etten malta odottaa niitä lyhyitä hiljaisia hetkiä, jolloin ei näy ristinsieluakaan missään.
Mutta eipä ainakaan tarvitse miettiä, että mikähän tuolla puskassa nyt rymisee ja kuinkakohan äkkiä ehdin juosta lähimmän metsurin luokse parin kilometrin päähän ja pystyyköhän karhua pelottelemaan istutusputkella.

- Turvallinen työmatka.
Täsmälleen. Omalla autolla saa ajaa hyviä teitä tai kulkea paikallisbussilla hyviä teitä. Ei tarvitse viittä kilometriä kävellä kinttupolkuja pitkin yksin. Autossa saan lauleskella radion mukana, eikä tarvitse kalisuttaa istutusputkea tahdissa samalla kun karjuu kurkkusuorana JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT <- vakio karhuinkarkoituskappale.
On se jännä, että vaikka on huomattavasti todennäköisempää törmätä poroon kuin karhuun (tai ihmiseen) Lapin kesämetsissä niin kuitenkin sitä sivusilmillä aina näkee jonkun suuren ja karvaisen jossakin. Eli siis kannon. Minä ja minun suuri mielikuvitukseni. Luultavasti aika moni karhu on myös nähnyt minut hakkaamassa rytmisesti metalliputkea lasten laulun saattelamana ja miettinyt, että mitään noin säälittävää ei kehtaa edes syödä.

 

Vaan keväällä, kaikista eikoskaanenää -vakuutteluistani huolimatta, soitan metsähallitukselle ja ilmoita, että arvon Kunnan-Kovin-Naispuolinen-Istuttaja tulee seitsemättä kertaa pelastamaan havumetsiä.