Jätin nettijohdon Lapin erämaahan, että saisin tehtyä koulujuttuja paremmin Sitisentterissä. Pidin kuitenkin pienimuotoista päiväkirjaa tästä ajasta, ja postailen aina kun pääsen käymään yliopistolla netissä.

Here we go.

1. Ilta.

Torstai. Matka kohti nettijohdotonta kämppää oli surunsekainen ja tummanpuhuva. Jätin kannettavan laukkuunsa, enkä avannut sitä koko iltana. Normaalistihan ensimmäisenä lyön läppärin pöydälle ja alan naputella: nyt oli vuorossa kanavasurffailua ja Aamunkoi-kirjan lukemista. Surkeasti suomennettu btw. Illalla etsin jumppaliikkeitä, jotka kiinteyttävät pakaroita ja reisiä ja poistaisivat selluliittiä ja raskausarpia (mission impossible, mutta joskus nainen on epätoivoinen.) Minun täytyy olla uskomattomassa kunnossa 27.11. mennessä ja aika käy vähiin, aika käy vähiin. Kerron tuosta sitten myöhemmin kun/JOS homma varmistuu. Teaseriksi voisin laittaa lausahduksen: Heja Sverige!
Olo rentoutunut ja hyvä.

2. Ilta

Aamu oli hämmentävä, kun oli niin paljon aikaa tehdä vaikka mitä. Vanhasta tottumuksesta heräsin jo kuudelta ja olinkin yllättäen jo puoli seitsemältä valmis lähtemään kohti puoli yhdeksältä alkavaa luentoa. En meinannut millään keksiä ajanvietto tapaa, koska normaalisti istun netissä aamun ja kiireen kanssa rynnin kohti yliopistoa myöhässä. Jännittävää.
Olo rentoutunut ja hyvä edelleen, tuntuu kuin olisi vapaa Facebook-pelien kourista (Farmville from hell) ja mesetyksestä. Tuhoan pakarani "piukat pakarat"-jumpalla ja nukkumaan menen ryömimällä.

3. Ilta

Lauantai. Ahdistus alkaa nostaa päätään. Ainoa, jonka kanssa olen yhteyksissä on Satu. Kukaan muu ei tunnu muistavan minua, enkä minäkään muista muista kuin heidän mese-nimensä. Työkoulutuksessa ei menekään kuin parituntia ja joudun viettämään loppupäivän kämpillä. Yksinäistä, hiljaista. En ole vieläkään aukaissut läppäriäni, vaikka oppimispäiväkirjan deadline on maanantaina ja en ole edes aloittanut sitä. Mieleni tekisi herkutella.
Herkuttelen.
Kärsin loppuillan morkkiksesta. Laitan tekstiviestin miespuoliselle henkilölle ja hän ei vastaa. Päättelen, että sikainfluenssarokote alkaa toimia ja sen vuoksi miehet ovat yhtäkkiä kadonneet elämästäni. Vanhapiika-loppuelämä varmistui, koska suojahan on elinikäinen jos joku mutaatiosika ei väkisin änkeä vastustuskilpeni lävitse.

4. Ilta

Avaan läppärin ja kirjoitan oppimispäiväkirjaa. Tylsää. Yksinäistä. Olen päivän syönyt vain järkyttävän näköistä kasvissosekeittoa, koska eilinen meni herkutteluksi. En ole saanut vieläkään vastausta tekstiviestiini, jonka vuoksi makaan lattialla ja hoen "He is just not that into you. He is just not that into you". Pyydän myös Satua hokemaan sitä minulle telepaattisesti, että sisäistäisin asian.
Masentuneena litkin vielä illalla kasvissosekeittoa ja mietin, että voisin alkaa isäksi ja ostaa itselleni isänpäiväkakun. Muistan luvut 2711 ja otan toisen lautasellisen ällöttävän näköistä keittoa. Päätän pyhästi syödä huomenna lasagnettea ja olla 27.11. aidon kauneuden puolesta puhuja.
Huomaamme Sadun kanssa, että exämme ovat töissä samassa paikassa, mutta he eivät ainakaan vielä tunne toisiaan. Loistavaa. Viihdytimme itseämme pohtimalla mitä exämme yhdessä tekevät.
1) He haukkuvat meitä rumin sanoin samalla kun syövät viinirypäleitä
2) He pohtivat keskenään, minkälaisen tekstiviestin voisivat meille laittaa ilman, että vaikuttaisivat riippuvaisilta ex-miehiltä.
3) He analysoivat suhteitamme ja miettivät miksi olemme niin vastustamattomia ja kuinka olemme kierouttaneet heidän naismakunsa.
4) He kertovat toisilleen, kuinka paljon kaipaavat meitä yksinäisinä iltoina mutta toteavat yhteen ääneen, että se johtui vain fyysisestä yhteensopivuudesta. Henkisesti olimme niin jälkeenjääneitä, etteivät he voi enää kuvitella kanssamme mitään rakentavaa tulevaisuutta.
5) He lupaavat ostaa toisilleen suklaata, kun taas joskus särjemme heidän sydämensä.

Ja sitten tajusimme Sadun kanssa, että noin tuskin tulee tapahtumaan. Todennäköisesti he vain mainitsevat hyvästä jyystöstä ja mahtavista takapuolista. Miehet.

Vielä neljä iltaa jäljellä! AAAA!