ooooooo!

Tämä päivä oli kamala. Nukuin noin neljä tuntia, olin väsynyt, en saanut tehdyksi suursiivousta ja söin pelkästään pizzan. En jaksanut käydä edes suihkussa, joten näytän näytän ihan "uskon hiusteni olevan teflonia"-hipiltä. En jaksanut myöskään meikata, joten naamani mukaan olen itkenyt sydänsurujen vuoksi päiväkausia. Silmäpussini yltävät poskiluitteni alapuolelle. Enkä edes liioittele. 

Siinä minä sitten vänkesin itseäni alas opiskeluboksistani kantaen mukanani kannettavan laukkua, hillittömää kassia, pizzalaatikkoa ja Hesburgerin paperikassia (söin eilen katkarapusalaatin. En ole hillitön roskaruokatynnyri kuitenkaan) ja kerrostalon etuovella huomasin komean näköisen miehen tulevan samaan aikaan sisään kun olin menossa ulos. Mies aukaisi oven ja aikoi päästää minut ulos samalla ovenaukaisulla. Päätin sitten ottaa muka postinkin mukaan, koska en halunnut näyttää järisyttävää naamaani tuolle upealle miehelle (vahvat kasvonpiirteet, täysin vaaleat hiukset, trendikäs pipo, pituutta yli 180cm, harteikas, upeat farkut, upeat leukaperät, mahtavat poskipäät) <- huomatkaa kuinka paljon nainen ehtii rekisteröidä sadasosasekunnissa.

Siinä minä sitten kaivelin postilaatikkoani ja ihmettelin, miksi helvetissä se upea ilmestys ei jo sulje sitä ovea ja mene sisälle. Ei kai hän vain odottanut, että saan postin otettua ja pääsisin helposti kulkemaan ovesta? No totta kai hän odotti.

Mahtavaa, ajattelin. Näytän rantojen miehen morsiammelta. Roskaruokadyykkarilta. Rantojen miehen hylkäämäksi tulleelta roskaruokadyykkarilta, joka on itkenyt kaksi päivää putkeen ja syönyt suruunsa. Miksi universumi vihaa minua? Taidan olla Mussolinin inkarnaatio.

Rohkeasti käännyin ovelle, katsoin miestä vienosti silmiin (siristin hieman silmiäni, jotta silmäpussini näyttäisivät pienemmiltä. Toimii muka.) Ja sanoin hymyillen "Kiitos". Ikävä kyllä syntisen seksikäs puhelintyttöääneni päätti hyljätä minut juuri sillä hetkellä ja ääneni oli niin kimeä, että vain koiraeläimet pystyivät sen kuulemaan. (Missä on Puppy kun häntä tarvittaisiin?) Mies vain hymyili leveästi ja olen varma, että hänen UPEISSA silmissään vilahti sääli, halveksunta, järkytys ja pakokauhu.

Joka tapauksessa: IHANA MIES! Kuvitelkaa. Piteli ovea auki niin kauan, että menen postilaatikkojen luokse, väkerrän postiluukun auki, kaivelen postejani kauan aikaa ja odotan, että mies lähtisi. Luovutan ja suljen luukun ja käännyn ahtaassa tilassa ja poistun kimeästi kiittäen. Varmasti tämä Sankari on naimisissa ja oli auttamassa vaimonsa pikkusiskoa digiboksin asentamisessa. Ei noin upea mies voi olla vapaa ja asua samassa talossa kanssani.

Olisi pitänyt kyllä seurata häntä ja katsoa mihin asuntoon hän oli menossa. Sääli vaan, etten ole vielä käynyt ninjakoulutusta.