1) You are my life

Et yksinkertaisesti pysty poistumaan asunnostasi kuin pakon edestä kun olet hankkinut kissanpennun. Äidinvaistosi valtaavat mielesi ja ajatuskin huvin vuoksi poistumisesta nostaa ahdistuksen pintaan ja kyyneleet silmiin. Myyn ansiosta olen vihdoinkin oppinut ymmärtämään niitä äitejä, jotka huomaamattaan unohtavat kokonaan oman elämänsä kun lapsi syntyy ja alkavat marsin tavoin kiertämään elämänsä aurinkoa. (Venushan tunnetusti kiertää vain siksi, ettei sillä ole muutakaan tekemistä, Marsilla ei ole vaihtoehtoja. Eri asia.)

En siis kovin helposti kyllä lähde minkäänsortin treffeille juuri nyt. Ei onneksi ole kutsutukaan, mutta jos kutsuttaisiin niin ehkä kieltäytyisin. Vaihtoehtoisesti mies voisi tietenkin tulla asunnolleni lässyttämään kissalleni mutta niin...


 


2) You are my teddybear

Herra Hiiren kanssa oli helpompaa nukkua kuin Myyn kanssa. Noinkin pieni eläin vie valtavasti tilaa tai sitten se nukkuu suoraan henkitorven tai muiden hengittämiselle välttämättömien elinten päällä ja yksinkertaisesti kieltäytyy siirtymästä.  Jos kissa liikkuu yön aikana (sitä se ei aina tee) niin silloin se todennäköisesti änkeytyy peiton alle jalkojesi läheisyyteen ja kahlitsee niiden vapaan liikkumistilan. Vaihtoehtoisesti kissa menee tyynyn päälle ja potkii pääsi pois siitä. Jos taas kissa on loukkaantunut ja protestioksennuksen tilalta päättääkin nukkua olohuoneessa, niin silloin sitä itse ei saa edes nukutuksi, koska miettii miksi mamin missukalla on paha mieli tuitui.

Toisin sanoen, mihin sen miehen sitten työntäisi?

En ainakaan "sinne", koska...

3) You took my libido

Koska yöt ovat rauhattomia ja päivät joko vauvaan sidottuja tai vauvan täyteisiä ajatuksia täynnä niin on ilmiselvää, ettei mikään fyysinen paukuttaminen kyllä kiinnosta ollenkaan. Todennäköisesti olen jo muurautunut umpeen ja piakkoin alan muistella, että lapset syntyvät navasta, koska en jaksa mitään seuraa edes metsästää. Toisaalta taas tuskin mitään seuraa edes saisin, koska on karmanlaki, että Fenii lakkaa kiinnostamasta miehiä kahdenkymmenen kahdeksan päivän sisällä. Voisin kirjoittaa kirjan "How to lose a guy in 28 days" ja siinä selostan kuinka olemalla oma itsesi et tule koskaan olemaakaan muuta kuin hullu kissatäti. ASIAAN.

No siinähän se asia taisi ollakin.

 

4) You ain't no daddy-material.

Puppy on ainoa tietämäni mies, joka pitää enemmän kissoista kuin koirista (nimimerkkinsähän viittaakin tähän.) Kaikki muut vannomat enemmänkin koirien nimeen ja yleensä katsovat kissoja kaukaa ja arvostelevasti, koska todellisuudessa pelkäävät näitä koiraa pienempiä, mutta ah-niin-hankalampia olentoja. Kissaa ei sinänsä voi kouluttaa eikä varsinkaan alistaa samalla tavoin kun näkee joidenkin ihmisten toimivan koirien kanssa. Eli mies saattaa typeryyksissään siirtää kissan parikymmentä kertaa pois pöydältä niskavilloista ja karjaista aina että "PÖYDÄLLE EI SAA MENNÄ!" ja kissa varmasti menee takaisin pöydälle kunhan karjuvan imbesillin katse välttää. Parhaiten kissan saa poissa pöydältä on nostaa se ystävällisesti alas ja kiinnittämällä sen huomio esimerkiksi leluhiireen. Tällöin kissa huomaa, että maailma on lattialla paljon jännempää, ja tyytyy istumaan pöydällä vain viisi kertaa päivässä.

En ikinä voisi seurustella kissalle allergisen tai kissavihaajan kanssa. Jos mies käskee minun valita hänen ja kissan välillä niin nappaan kissan kainaloon ja ajan miehen ulos asunnostani nakkomalla häntä kissan leikkipalloilla. Grauh.

Enkä myöskään katsoisi suopeasti jos mies kohtelisi kissaani kuten koiraa kohdellaan. Kissa on The Goddess ja ainoa tapa pärjätä sen kanssa on muistaa oma vähäpätöinen asemansa tässä maailmankaikkeudessa ja muuttaa ajatusmaailmansa egyptiläisemmäksi.

Toisin sanoen kissan ovat kuin naiset ja sehän on huomattu jo aikaa sitten, ettei miehet vaan yksinkertaisesti tajua mistään mitään eivätkä tasan osaa kohdella naisia niinkuin pitäisi. Siitä tarkemmin lisää myöhemmin!