Ok.

Ehkä on normaalia vaipua depressiiviseen epätoivoon kun toivottu miesjuttu ei lähde etenemään halutulla tavalla.

Mutta tarvitseeko sitä nyt nolata itsensä aivan totaalisesti?

Herra Hiiren niukasta Feniin metsästysinnostuksesta johtuen huomasin tekstailevani vanhan tuttavapoikani kanssa, johon olen joskus ollut hyvinkin ihastunut.
 

"Vieläkös sitä seurustellaan?"
"Vielä mä"
"Harmi"

Harmi? HARMI?! Harmi?!?!?! Minähän suorastaan jo semiflirttailin varatun ihmisen kanssa, mikä on vastoin kaikkia eettisiä moraalisäännöksiäni. Väsymyksen puute oli todennäköisesti lakkauttanut aivokuoreni ja otsalohkoni rationaalisen toiminnan ja limbinen järjestelmä pääsi toteuttamaan idiin kätkettyjä salaisia halujaan ja Suurta Puutettaan!

Jos näitte eilen illalla suuren valoilmiön horisontissa, niin se oli tämän miehen räjähdysmäisen suureksi poksahtaneen egon loistoa. Sielläpä tukehtukoon omaan viehätysvoimaansa, koska todellisuudessa minulle on ihan yksi hailee tämän kyseisen ihmisen sivilisääty. Onneksi hän seurustelee, niin minä en lähde pusikkoon vainoamaan häntä hänen lenkkipolkunsa varteen seksuaalisen häiriköintihalun ajamana.
 

Jumalauta. Nyt loppu tämä homma.

Koska metsästyskausi päättyy?