1249899730_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä kuvailevan tilastotieteen luennolla annoin ajatusteni harhailla ja päädyin miettimään sitä, että miten käy blogini jos joskus alan seurustella. Etenkin jos alan seurustella vailla hymyn häivää ts. vakavasti. Täytyykö vaihtaa blogin nimi Ikisinkusta Ikityttikseksi ja myöhemmin Ikivaimoksi? Täytyykö minun lakata käyttämästä Ikisinkku-paitaani? Entä jos en vaihda mitään vaan jatkan Fenii Ikisinkkuna niin mitähän silloinen miesystäväni ajattelee asiasta? Voiko mies vakavasti ja uskollisesti sitoutua naiseen, joka kutsuu itseään sinkuksi?

Omalla kohdallani sinkkuus on kyllä enemmänkin elämänasenne kuin siviilisääty. Sanaan sinkku sisällytän käsitteitä kuten: itsenäisyys, omatoimisuus, vapaus, Sinkkuelämää-DVD-boksit, korkokenkien ylijäämä, yksiö, lemmikkikissa, valinnanvapaus sekä oma elämä.

Osa sinkuista pitää sinkkuutta kirouksena ja sanana, joka tulee lausua huoneen nurkasta varovaisesti kuiskaten ja lisätä loppuun että "en ole vielä ketään löytänyt / on minulla yksi juttu tässä jo käynnissä / en ehdi seurustella / enköhän kohta jo vakiinnu" Ei tarvitse myöskään kauaa miettiä kumpi sukupuoli häpeilee sinkkuuttaan toista enemmän? Aivan, aivan. Hyi meitä, naiset.


Tyttöystävä = kahlepallo munalukolla
Poikaystävä = Gladiaattori-kenkien veroinen must-have-asuste.

Miesten sinkkuus = kaljaa ja kavereita
Naisten sinkkuus = Mission impossibleita ja miesten analysointia.

Aivan, en ole itsekään yhtään sen parempi, vaikkakin sinkkuus on minulle enemmän elämänasenne kuin epähaluttava suhdemuoto. Kaikesta huolimatta elämässäni suuressa asemassa ovat miehet ja niiden ominaisuuksien omituisuudet sekä omien ja muiden ihmisten suhteiden setviminen. Onko se naisilla geneettistä? Mitä enemmän estrogeeniä niin sitä hysteerisempi Dr. Love olet? Täytyyköhän meidän alkaa pumpata steroideja saavuttaaksemme putkiaivo-olotilan?

Toisaalta eipä suhteiden ja miesten miettiminen ole suoraan verrannollinen siihen kuinka epätoivoisesti haluaa seurustella. Tämä blogin pitäminen ja miehistä julkisesti mäkättäminen on tehnyt sen, että ajatus seurustelusta saa toisen kulmakarvani kohoamaan ja suuni vääntymään vinoon irvistykseen. (Ilme kuvastaa epäuskoista inhoa.) Kun olen yli vuoden hokenut sitä kuinka kivaa on olla sinkku ja kuinka paljon parempi jopa kylpyhuoneeni matto on poikaystävään verrattuna niin olen aivopessyt itseni todelliseen ikisinkku-olotilaan. Sinkkuus on jotain, mistä voi olla oikeasti ylpeä. Kun koittaa hetki, jolloin joudun muuttamaan Facebookkini siviilisäädyn "seurustelee":ksi ei tule olemaan onnenpäivä. Ehei, se tulee olemaan päivä, jolloin alan miettiä että kuinkakohan äkkiä tämän saa vaihtaa takaisin sinkuksi. Olen skeptisesti kyynistynyt.

Herra Hiiri tulee luokseni viikonlopuksi. Saankohan paniikkikohtauksen ja lisääntyvää hengenahdistusta?