Hyvän ystäväni tuttava kertoi minulle jotain, mikä kieltämättä hämmensi minua. Olen kyllä kuullut tällaisia juttuja aiemminkin, mutta olen pitänyt niitä urbaaneina legendoina, joita ei oikeasti tapahdu.

Ystäväni tuttava erosi poikaystävästään n. vuoden suhteen jälkeen YSTÄVINÄ!

Ja nyt en liioittele yhtään! He erosivat ystävinä ja hyvissä väleissä. He itseasiassa erosivat vielä kun olivat yhteisellä lomareissulla, jossa he päättivät yhtenä iltana keskustella ja erota. Ja sen jälkeen he jatkoivat lomailua kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Tiedän kyllä että luulette että vitsailen jälleen kerran ja kirjoitan kohta itsehyväisesti myhäillen, että "menittepä halpaan!"

En kirjoita.

Olen tyrmistynyt.

Olen tottunut siihen, että erot hoidetaan kiukkuisten puheluiden kyyneleiden ja uhkailujen säestämänä. Eron jälkeen toista kytätään vainoharhaisesti netissä, hänelle toivotaan huonoa rakkausonnea ja ystävien kanssa pidetään miehen kaksoisnuken neulastus-juhlia. Eron jälkeen mökötetään hiljaisuudessa vähintään kaksi kuukautta, jonka jälkeen vaihdetaan ensimmäiset kuulumiset, jasitten parin vuoden kuluttua palataan yhteen kiukkuisten puhelujen, kyyneleiden ja uhkailujen saattelemana. Uskon vahvasti noudattavani jotain äärimmäisen toimimatonta parisuhdekaavaa elämässäni.

Haluan kuitenkin uskoa, että nämä hämmentävät ystävinä eronneet kyttäävät toisiaan vainoharhaisesti netin välityksellä. Ja ovat tyrmistyttävän mustasukkaisia jos toinen kirjoittelee facebookissa hyvännäköisen naisen/miehen kanssa. Ja uskovat, että maailmankaikkeus on armollinen ja saattaa heidät  jälleen yhteen parin vuoden kuluttuna.

Tosin heidän tapauksessaan he palaavat yhteen ystävinä, sillä teoriani on että "Miten eroat, siten alat seukkaan!."

 

**

Ai niin, Mr. Mouse tulee huomenna kylään. You can call me a hysterical cleaning-lady.

Aamulla pyöräilin yliopistolle ja kaupungin ainoa ötökkä lensi suoraan silmääni. You can call me a Ms. Red-eye.
Uusi extreme-pyöräilylaji! "Tien ylitys aamuruuhkan aikaan hillittömästi  silmää hieroen"

En keksi yhtään mitä teen ruuaksi Mr. Mouselle. Ehkä wokkivihanneksia, kebab-lihaa ja nuudeleita keskenään paistettuna peston kera. Kuulostaa hienommalta mitä on. Todennäköisesti poltan sen pohjaan ja vien seuralaisena Subwayhin.


1250182417_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tämä taideteos on osoitus siitä kuinka ahkera opiskelija olenkaan! Teos on nimeltään "Ihastuminen" ja huutokauppaan sen huuto.netissä. Lähtöhinta 200 000 euroa. Silkkaa Picassoa!

Itseasiassa olen tilastotiede nero, joka teki kahden viikon työt kolmessa päivässä ja sai huomisen vapaaksi! JIPPIJAIJEE! Lisää aikaa lukea maanantain tenttiin!