Tiistai


Aamulla lähdimme äidin kanssa kuuden maissa ajelemaan kohti lentokenttää, josta lensimme Helsinkiin. Sain salakuljetettua turvasuihkeen koneeseen kun unohdin laittaa sen ruumaan. Elämässä pitää olla extremeä.
Helsingin päässä oli jännä juttu kun nousimme koneesta ja huomasin n. 30-40-vuotiaan ja komean poliisin tuijottavan minua ihan luvattoman pitkään. Olin jo varma, että tällä miehellä on röntgenkatse ja hän näkee turvasuihkeeni ja kohta vie minut pimeään huoneeseen tutkittavaksi. Äitikin jo kysyi, että näinkö kun se iso poliisi tuijotti minua. Kerroin tästä Hiirelle ja hän sanoi, että syynä oli uskomaton ulkonäköni, jota ei kuulemma voi olla tuijottamatta suu auki. Sääli kun poliisilla oli suu kiinni niin tämä teoria ei voi pitää paikkaansa.

1249835833_img-d41d8cd98f00b204e9800998e



Päivä tallusteltiin Helsingissä ja ikkunashoppailtiin torstain Hesa-shoppausta varten. Neljän maissa lähdettiin sitten laivalla kohti Tukholmaa. Äiti joi Italian Mojitoja ja minä lauloin karaokea. Luulin näyttäväni ehdalta kaupunkilaiselta tyylikkäine asuineni ja onnistuinkin näytelmässäni siihen asti kunnes menin tiskille ja sanoin ”Yksi alakoholiton rinkki”. Baarimestari hymyili ja toisti ”Alakoholiton?” En tajunnut ensiksi miksi hän nauroi ja epäilin ettei hän kuullut ja hymyili vaan kohteliaasti joten toistin ”ALAKOHOLITON rinkki”. Sain drinkkini ja tajusin, että baarimikko naureskeli räävittömälle murteelleni. Päätin olla kunnon maalaistyttö ja röyhtäilin illan äänekkäästi kun en pitkään aikaan ollut hiilihappojuomia juonut. Örgh.

 

Keskiviikko:

1249835749_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Ruotsissa. Aamulla blogini mainittiin YleX:ssä (ainakin nettisivuilla) ja ihan hyvä vain etten kuullut sitä livenä, sillä olisin varmaan syöksynyt riemusta Gabriellan kannelta alas. Päivä oli aivan hirvittävän kuuma kun suuntasimme kulkumme kohti Södermalmia, jossa epäilimme olevan jonkunlaisia isoja vintage-kauppoja. Itseasiassa Södermalm taitaa nykyään olla enemmänkin porvarien asuinseutua, jossa pikkuputiikit ovat osittain hirvittävän kalliita. Onneksi löysimme ihanan kirpputorin, josta ostin piiitkän keltaisen juhlamekon ja rikkinäisen vyön. Esittelen ne ilolla kun saan taas ”haluan olla muotibloggaaja”-hetken. Turisteja Södermalmissa ei paljoa näkynyt, seutu oli hyvin kaunista ja siellä sai kävellä rauhassa. Suosittelen varakkaille turisteille, joita ei innosta vanhan kaupungin ruuhkat. Paljon siis ei Tukholmasta osteltu, mutta onneksi seuraavana päivänä pääsisi shoppailemaan Helsinkiin, joka maalaistytölle vastaa ulkomaita.

Matkalla takaisin laivalle tapahtui hervoton keskustelu, joka osoittaa taas sen, että kannattaisi kuunnella ruotsin tunneilla paremmin.

 

Äiti: Två mjukglass
Fenii: chocolad!
Äiti: chocolad. Vanil och chocolad
myyjä antaa vaniljapehmiksen
*Fenii huomaa ettei pehmiksiä ole muina kuin vaniljoina *
Fenii: Perusjäätelönä sitten se suklaa
Myyjä: Andra mjukglass?
Äiti: Yes
Fenii: Nej!
Äiti: Nej?
Fenii: Tavallisena
Äiti: Ei pehmistä?
Myyjä: ??
Äiti: Nej mjukglass... chocolad... öö. Mikä on jäätekö ruotsiksi?
Fenii: Mm... Iskräm
Myyjä: Vad?
Äiti: ?? Is... Ice cream. Chocolate icecream
Fenii: Tuo oli kyllä englanniksi? Onko iskräm ruotsia?
Myyjä alkaa kaivaa vaniljajäätelöä
Äiti: No! chocolate!
Fenii: Nej, chocolad
Myyjä: Nej chocolad?
Fenii: Ja chocolad, inte vanil
Myyjä: Nej vanil glass?
Fenii/Äiti: Nej/No!
Myyjä kaivaa yhden pallon suklaata
Fenii: toinenki pallo
Myyjä: Mer?
Fenii: Ja!
Äiti: Ja, två bullar
Fenii vilkaisee tarjolla olevia pullia
*Myyjä alkaa virnistellä mutta tajuaa kai ettei me pullia haluttu*
Äidin ja tyttären hervotonta kikattamista

Oli pakko käydä tarkistamassa mikä on jäätelöpallo ruotsiksi ja se on kyllä ”kula”. Eli glasskula. Bullar = pullat. EI NÄIN. Iskräm ei myöskään ainakaan ole mitenkään runsaasti käytetty versio jäätelöstä. Hyvä me suomalaiset.

Illalla laivalla taas karaokea ja väsyilyä. Alkoi hieman heikottaa, epäilin auringonpistosta.



1249835775_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

TORSTAI:

MADONNAPÄIVÄÄÄ! Aamulla Helsinkiin shoppailemaan ja ostinkin heti ensi töikseni neuleen Pierre Cavallosta ja päätin, että aikuisuuteni on virallisesti alkanut. Sen jälkeen ostinkin teinipaidan Fiorellasta ja päätin, että nuoruuteni jatkuu edelleen. Ostin myös vyön ja rokkitakin Gina Tricotista.

1249835855_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tuo mieskään ei kyllä tiedä mitä tässä tapahtuu.


Käveleskelimme hetken kaupungilla ja huomasimme, että yhteen kasaan oli ahtautunut hirveä määrä ihmisiä. Mietimme, että mitähän hittoa tässä tapahtuu ja pian olimmekin eturivissä ihmettelemässä mukana. Äiti mietti, että jos olemme Kämpin lähellä niin varmaan tässä odotetaan Madonnaa. Hetken mietimme olemmeko Kämpin vieressä ja kohotimme katseemme hieman ylös ja näimme hillittömän ”KÄMP”-kirjoituksen hotellin seinässä. Oli pakko laittaa parille ”Hulluutta mennä jonkun playback-diivan keikalle Helsinkiin”-sukulaiselle viesti että ”Odotamme tässä Kämpin edessä että koska se Madonna ilmestyy”. Kävi mielessä että jos itse olisin tuon hotellin asiakkaana niin tulisin kyllä ulos hotellista, vilkuttelisin ihmisille ja hymyilisin leveästi ja paistattelisin hetken valokeilassa. Jo siitä syystä, että yksi poliiseista oli komein mies, jonka olen ikinä nähnyt! Otin hänestä kaksi kuvaa, mutten kyllä kehtaa niitä täällä julkaista, sillä se ei taida olla ihan kaikkien etiikan sääntöjen mukaista toimintaa.

1249835881_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lähdimme Omenahotelliin ja puoli tuntia lähtömme jälkeen niin se Madonna ilmestyi. Hemskutti soikoon. Illalla lähdimme valumaan Jätkäsaarta kohden ja raivasin tieni hyvin lähelle C-alueen aitaa vaikka meidän tarvitsi odottaa lämppärin aloittamista vain n. 20 minuuttia. Röyhkeyteni sopisi suurkaupunkiin.

1249835935_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Madonnan keikka oli loistava! Edessäni oli onneksi lyhytkasvuisia teinejä joten näin suoraan lavalle hieman varvastelemalla. Aluksi edessäni kyllä oli pitkä mies, mutta hän siirtyi kiltisti sivuun kun hypin ja kiljuin ja löin miestä kyynerpäällä päähän parin ensimmäisen biisin aikana.

1249836184_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Loppuillasta ostimme Madonnan t-paidat ja nyt en riisu sitä koskaan. Olen fani.

Perjantai:

12.00-14.00 saatiin taas shoppailla hetken ja ostinkin lakin MicMacista ja ylihintaisen silmänympärysvoiteen sokokselta. Kokeilin myös Sokoksella 13 senttiä korkeita inkkarikorkkareita ja itku kurkussa jouduin toteamaan, etten ikinä käyttäisi niitä ja jättämeen ne ihanuudet kauppaan.


Helsinki-Vantaan lentokentällä en saanut salakuljetettua turvasuihketta koneeseen koska unohdin laittaa sen taas ruumaan. Jouduin tiukkaan puhutteluun ja yritin olla muka viattomasti hämmästynyt ”oooO! Enhän minä muistanut tuota lain ja tiedän ettei sitä saa ottaa ja en minä nyt epäile että kukaan hyökkää kimppuuni koneessa ja näin ollen tarvitsevani sitä niin tuhotkaa vaan niin minä ostan uuden”. Pääsin kai pälkähästä eikä minua syytetty terrorismi-yrityksestä.

Vähän aikaa sitten Hiiri oli valittanut minulle kuinka koneissa soitetaan hissimusiikkia. Itse en ole sitä koskaan kuullut, mutta nyt sitten kuulin. Koko nousun ja laskun ajan koneessa soi maailman rasittavin jazzbluessoul-musiikki. Sitä soitetaan varmaan vain silloin kun on lentokapteeniharjoittelijan inssilento kyseessä. Oli meinaan hirvein lento millä olen koskaan ollut. Kone heilui ja tärisi koko tunnin ajan ja olin aivan varma, etten enää koskaan näe tulevaa vauvaani.

1249836245_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jäin henkiin. Ja ensi kerralla menen Helsinkiin junalla.