Reginani tilaus päättyi tähän uusimpaan, juuri ilmestyneeseen lehtiseen. Ensimmäisenä minua hämmästytti juttu, jossa miehet kertoivat miksi pettivät. Lisäsi kyllä luottamustani vastakkaiseen sukupuoleen, vaikka tiedänkin kyseessä olleen yksittäisiä tapauksia. Tasa-arvon kannalta olisi ollut hyvä myös esitellä miksi naiset pettävät. Tai miksi ylipäätänsä petetään. Nyt mieleeni jäi kytemään ajatus, että miehet pettävät silloin kun puoliso on raskaana, ilkeä, ihana, antaa liian vähän, huvin vuoksi, kännissä tai ettei vaan voi estää itseään. Möh, suoraan sanottuna. Tunsin sääliä jokaista parisuhteessa olevaa naista kohtaan, jotka jutun luettuaan sydän kurkussa tuijottavat elämänkumppaniaan ja miettien "Pettääkö tuo?"

Itseäni eniten kuitenkin kiinnosti ja samalla myös ärsytti juttu, jonka otsikko kuului kutakuinkin näin: Vielä sinkkuna? Turvaudu rakkausvalmentajaan!
Jo otsikko antoi ymmärtää, että minun, sinkun (tai tarkemmin sanottuna juuri ikisinkun) tulisi itkeä yksinäisyyttäni ja epätoivoani ammattilaiselle ja lähteä etsimään mitä vikaa minussa on. Tietenkin on olemassa juuri näitä epätoivoisia ikisinkkuja, jotka varmasti innolla ottavat vastaan kaiken maailman neuvoja ja kokeilevat mitä vaan. Mutta entäs me tyytyväiset? Onneksi Regina(chick) on aiemmin muistanut myös ylpeitä ja onnellisia vanhoja piikoja, joten en nyt halua Regina-lehteä lytätä, vaan pelkästään tätä juttua.

Minkä takia jotkut meistä ovat sinkkuna? Onko vika meissä vai muissa?
Kukaan meistä ei tietenkään ole täydellinen ja itsekin omaan useita miehiä karkoittavia ominaisuuksia (esimerkkinä voitte blogiani ja päätellä siitä taipumukseni verbaaliseen raiskaukseen) mutta en kuitenkaan halua ajatella, että minun täytyisi tuijotella kovin kauaa peiliin ja etsiä sisimmästäni vikaa siihen kun en ole sopivaa miestä löytänyt TAI kun löydän vain sopimattomia. Uskallan luottaa siihen, että kehityn ja kasvan ihmisenä pikkuhiljaa kohti rakastettavaa Feniitä, joten mitään kiirettä muutokseen ei ole.

Ehkä minun ei tarvitse muuttaa itseäni mukavammaksi, kiltimmäksi, kauniimmaksi tai suuririntaisemmaksi, jotta saisin miehen. Ehkä minun todella pitäisi muuttaa miesihannettani. Ei, en tarkoita sitä, etten voisi pitää Andreas Thorkildseniä miesihanteenani vaan että en aina viehättyisi kannibaalin näköisistä, maitohorsmia kantavista elämäntapa-mussukoista. (Mussukka ei ole minulle hellittelynimi, Herra X tarkoitti sillä aina nysväävää nössykkää, joten minulle mussukka meinaa... Noh, nysväävää nössykkää)

Onko tämä kieroutunut miesihanne sitten minun vikani? Syytänkö itseäni, mediaa, isääni, lapsuutta, kapinointia vai sitä, että nämä elämäntapa-mussukat ovat NIIIN vetoavia? Helppo juttu, syytän juuri näitä mussukoita. Haluan lisäksi ajatella, että olen nyt kohdannut ihan tarpeeksi mussukoita, että voin huoletta pian siirtyä hanipuppeleihin tai kultanamusiin.

Satu-ystäväiseni ihmetteli minulle tänään, että mistä ihmeestä hän on yhtäkkiä vetänyt tiuskivan ja omanarvontuntoisen luonteensa? Päättelimme, että se johtuu siitä, ettemme enää ole epätoivoisia sinkkuja: olemme onnellisia sinkkuja.

Meidän ei tarvitse miellyttää reppanoita, vaan voimme suoraan sanoa heille, ettemme jaksa kuunnella ala-arvoisia juttuja, huonoa huumoria, ihastella amisautoja, nauraa Ponterosa-elokuvalle, hyväksyä ruohonpolttelua, nauttia tieteellisen julkaisun odottamisesta, tulla petetyiksi tai jätetyiksi... Toisin sanoen, meidän ei enää tarvitse miellyttää mitään tai ketään epämiellyttävää!

Voimme rauhassa ajaa kasan miehiä luotamme ja luottaa kohtaloon (vaikka Reginan mukaan kohtaloon ei pidä luottaa.) Kyllä se sopiva mies tulee ja jos ei tule niin muutan metsämökkiin ja hankin 5 kissaa, kaksi koiraa ja pari hevosta (sekä hyvännäköisen tallirengin, joka on saanut nimensä viikinkien pääjumalan mukaan)

Tarvimmeko me ikisinkut sitten rakkausvalmentajaa?
Emme. Tai jos joku haluaa rakkausvalmennusta niin en näe siinä mitään pahaa... Etenkin jos henkilö potee todellista yksinäisyyttä tai on kovin traumatisoitunut menneisyydestään. Mutta mielestäni parikymppisten sinkkujen on vielä aika turhaa pelätä elinikäistä yksinäisyyttä. Onhan niitä miehiä ja onhan sitä säpinää. Naimisiin ehtii nelikymppisenä ja Kiinassa on kasa tyttölapsia ilman vanhempia.

Be happy - Stay single!