Nukkumaan menin yhdeltä ja heräsin viideltä. Kävin sammuttamassa yövalon eteisestä (kyllä, pelkään pimeää ja nyt on melkein-pimeä-vuodenaika) Samalla katsoin yhden jakson Sinkkuelämää ja pistin jälleen nukkumaan vain herätäkseni tunnin kuluttua uudelleen mennäkseni espanjan insentiivi.. insestitiivi... insensetiivi.. Miten hitossa se kirjoitetaan? :D Aiemmin jo kirjoitin sen väärin tässä blogissa, mutten vaan saa sitä oikein. Vaihdoin eilen hehkulampun, eli blondin aivot ylikuumenivat. Intensitiivi-kurssi perhana. (katsoin netistä)
Niin siis Serranon perheen katsoin.

Puoli kahdeltatoista oli pelätty hammaslääkäri ja tunsin neljän reiän vapisevan suussani. Aikaisemmin minulta oli porattu reikä ilman puudutusta, koska pelkään hirveästi piikkejä. Ikävä kyllä silloin mukana oli suht ok:n näköinen miesharjoittelija (minä puhun totta, en keksi tätä päästäni) ja meinasin pyörtyä kivusta, kyyneleet valuivat silmistäni ja tämä harjoittelija piti minua kädestä.
Koska täällä ei näkynyt olevan harjoittelijoita niin otin puudutuksen ja kauhusta kankeani puristin silmiäni kiinni kun tunsin piikin uppoavan ikeniini ja jonnekin kielen lähettyville. Nyt toinen suupieleni roikkuu tyylikkäästi ja olen puraissut kieleeni useamman kerran. En huomaisi sitä muuten kuin siitä, että hampaani lävistävät jotain pehmeää. Saa nähdä kuinka kipeä olen kuin tämä lakkaa. Jos lakkaa. Olisi pitänyt kai jo lakata.

Hampaiden poraaminen ei ollut missään mielessä mukavaa, mutta ainakaan purupinnassani ei ole enää mustaa klönttiä ja näytän paremmalta nauraessani jos minua katselee lähietäisyydeltä suoraan suuhun.
Lohdutin itseäni itsetehdyllä smoothiella (en voi pureskella mitään, yritetty on. Hampaat ei tottele) ja nyt odotan purentavoiman palaamista, että saan iskeä hampaani nektariiniin. UGH!
Ps. Voisin jumpata tänään. Jaksaisikohan? Ok, en sitten jumppaa. Jumppaan vasta huomenna.

Huomenna minusta otetaan verikoe ja selvitetään onko minulla maitoallergia vai ei. :( Kamala aamu. Lisäksi yritän ehtiä mukaan espanjan oikealla INTENSITIIVI-kurssille yhdeksältä. Ja vartti siitä Los Serranos. No life? Maybe.

Juuri äsken koin hirveän tuskan kun luin reginan romanttisia novelleja ja tajusin, ettei minulla nyt ole oikeastaan YHTÄÄN miestä. En enää ole ihastunut Hobittiin, Herra X:ään en ole yhteydessä kuin harvoin ja silloinkin vittumaisesti, Rekkamies ei vastaa anteeksipyyntööni (pyysin anteeksi siis sitä, kun nakkasin hänet ulos autostani) galleriasta ei löydy hyvännäköistä miestä ja muutenkin... Haluaisin olla ihastunut! Itkin ja porasin. Olenhan nainen. Alan myös taas laihduttaa tänään. Tai sitten en. Minulla on surullinen olo, niin ansaitsisin jotain epäterveellistä. Miltä maistuisi nektariini ja valmissuklaakastike?

Mikä ihmeen sinkkublogi tämä on jos minulla ei ole miestä, josta jauhaa?!