Nyt riitti. En jaksa enää!

Blogini vaihtaa maisemaa

TÄNNE

Tämä Vuodatuksen blogi jää luonnollisesti näkyviin, kun ei sitä nyt poistaakaan raski. :)

Pistän nyt näitä tulemaan, että saadaan loppuun ennen huhtikuuta. :)

********************************************************************************************

ENSIMMÄINEN...

Poikaystävä: Viisi vuotta vanhempi ylikersantti, kun olin itse 15-vuotias

Suudelma: Marraskuussa 2003, kun olin 15-vuotias

Eka Kerta: Tammikuussa 2004, kun olin 15-vuotias. LIIAN NUORI! Tosin jos oisin oikeaa odottanut niin odottaisin edelleenkin. Toisaalta se tuskin olisi huono juttu ollenkaan :D

Känni: Edelleen kokematta.

Tupakka: Edelleen kokematta.

Rakkaus: Edelleen kokematta. Vähänkö oon n00b!

Matka: Suomen ympäri autolla. Ainoa, mitä muistan on saatanan pelottava pässi-patsas Kuopiossa tai jossain.

Ulkomaan matka: Kiinaan seiskaluokalla. Muistaakseni?

Lemmikki: Moppe-koira. Mutta ensimmäinen ihkaoma oli Maija-kissa, jonka sain 7-vuotiaana kun aloitin koulun.

Kännykkä: Nokia 3210. Siinä oli matopeli. Nykyisessä ei ole. Hmphm. Sain sen kutosella(kohan)?

Tietokone: Äärimmäisen hidas. Sillä pystyi piirtelemään Paint:lla. Tämäkin vitosella/kutosella.

Ihastus: Miikka päiväkodissa.

Harrastus: Ratsastus ja pianonsoitto. Hevosen selässä pysyn nykyäänkin, koskettimilla en.

Sydänsuru: Kun Se Suuri Teini-ihastus seukkasi Sen Inhokki Tytön kaa. :D Arvatkaa onko HIENOJA päiväkirjamerkintöjä tuolta ajalta? Oe luoja.....

Lävistys: Ala-asteella korvareiät.

Tatuointi: Ehkä tulee niskaan tässä joskus. Älkää kertoko äidille :D

Hylätty koe: Taulukkolaskenta yliopistossa.

Julkkisihastus: Prätkähiirien Turbo. Ja Bäkkärien Kevin.

PELKÄÄN:

Piikkejä, pimeää, kauhuleffoja, jännärileffoja, C.S.I:ta ja muita rikossarjoja, pieniä, ja valkoisia koiria sekä sitoutumista.

Olen niitä ihmisiä, jotka eivät kovin helpolla harrasta ihmisten edessä itkemistä. Hautajaisissakin istun pääasiassa tyynen rauhallisesti ja jos kuulen huonoja uutisia, niin otan ne vastaan asiallisesti ja jos on tarvetta alkaa märsätä niin märsään jahka olen itsekseni jossain.

Poikkeuksena on elokuvat, tv-sarjat ja kirjat. Pistäkää mikä tahansa Disney-leffa pyörimään jos haluatte nähdä miltä näytän itkuisena (= kamalalta). Myös Kauniissa ja Rohkeissa on tiettyä nyyhky-factoria. Salkkareista puhumattakaan. Itseasiassa olen itkenyt aika usein katsoessani MTV:n  16 and pregnant -sarjaa. :D Varmasti olisin myös kyynelehtinyt katsoessani "Tuksu menee naimisiin"-ohjelmaa, jos en boikotoisi koko julkimoa :P

En ole aikoihin uskaltanut lukea Harry Potterin viimeistä kirjaa, koska siinä alussa tapahtuu se Kamala Kuolema, jonka vuoksi parun ensimmäiset kaksi sataa sivua. Ja ne riidat. Ja muutkin kuolemat. Voi jeesus. Miksi on pitänyt kirjoittaa niin itkettävä kirja? Siitä ei saa muuta kuin päänsärkyä ja aivoihin jää soimaan sana "Miksi!?!?!?" kun sitä joutuu hokemaan usein kyseistä kirjaa lukiessa. Myös Cecelia Ahernin kirjat ovat ihan loistavia itkettäjiä. Oikeastaan Harlequin-romaanitkin ovat niitä. Minulle riittää, että jossain kirjassa sanotaan "hän nieleskeli itkua" ja meikä alkaa parkua. Olen aikamoinen myötäeläjä.  Tästä tulikin mieleeni, että itken loppujen lopuksi melkeinpä päivittäin syystä tai toisesta. Ehkä siksi minun on niin helppoa olla itkemättä ihmisten ilmoilla? :D

Toki miesten kanssa on tullut itkemistä harrastettua. Hetkittäin itku tulee ihan luonnostaan heidän seurassaan ja yleensä syynä on se, että alitajuisesti tiedän saavuttavani jotain jos nyt nostatan kyyneleitä silmiini. Ei tosin toimi kaikkien miesten kohdalla, ikävä kyllä. :´(

Miesten lisäksi ainoat ihmiset, jotka ovat nähneet minut aikuisena itkemässä ovat äitini, muutama muu sukulainen ja eläinlääkäri, joka joutui siis todistamaan melkein jo hysteeristä parkumista kun kannoin edesmenneen kissani lopetettavaksi.

No niin. Kiitti tästäkin. Nyt parhaillani itken täällä, kun muistelen tuota tilannetta. Joskus epäilen mielenterveyttäni, kun hankin meille kaksi uutta kissaa asustamaan vaikka tiedän, kuinka jäätävän tuskallista se niistä luopuminen on. Minulle oli itseasiassa yllätys, että sydämen särkyminen oikeasti myös tuntuu sydämen särkymiseltä eli fyysisesti erittäin kipeältä.

Olen avaruuksien kissa,
olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa,
tulin takaa pilvien.
Minä rakensin teille talon
jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden mutta palaan
uniinne toisinaan.

-Kaarina Helakisa: Taivaskissa-

Toki itken myös iloisista asioista. Esim. leffoissa kun tyttö ja poika VIHDOINKIN saavat toisensa niin johan siinä vähemmästäkin itku tulee. Tai jos joku Disney-hahmo herää kuolleista. Tai Taylor.

Lisäksi saatan kyynehtiä onnesta hyvin menneen laulutunnin jälkeen (yksin), hyvistä uutisista (yksin) tai ihanan kissani ansiosta (yksin). Ja ohan näitä syitä. Pääasia on kuitenkin sen, että itken pääsääntöisesti yksin. Paitsi silloin kun heppaleirit loppuivat ja BHK-tyttöjen kanssa paruttiin ringissä ja siinä samassa yritettiin mongertaa jotain fiksuja jäähyväisiä ja kuulostettiin lähinnä joltain new age -kultilta.

Oikeastaan nyt pitäisi kirjoittaa "tämä saa minut voimaan paremmin", mutta koska en kehdannut tehdä enää ylistyspostausta Andreas Thorkildsenille tai maitosuklaalle, niin päätin listata tämän viikon parhaita paloja!

PARAS OSTOS:

Heviletti!

Hankin siis uuteen hiusväriini (melkein) sopivat clip-on -pidennykset ja olen tyytyväinen. Tosin ajattelin lyhentää näitä viitisen senttiä, sillä minut on nyt liian helppo sotkea Teräsbetonin laulajaan, halpojen musiikkivideoiden taustatanssijoihin sekä naapurin suomenhevoseen.

PARAS PÄÄTÖS:

Osallistua Karaoken MM-kisojen Sodankylän alkukarsintaan. Pääsin meinaan aluekarsintoihin!! :D Selvää on, etten aluekarsinnoista pääse missään nimessä Suomen karsintoihin, mutta kokemus se on tämäkin. Ja saihan tässä myös Helsinki-Tukholma -risteilyn ilmatteeksi.

PARHAAT NAURUT: 

PARHAAT ISKUREPLIIKKI:

"Silimäniterhän!"
"Oot tatuointina käsivarressani"
"Olisi tosi mahtavaa jos te raiskaisitte minut! Silleen hellästi... Jooko?"

PARAS BAARIREISSU:

Perjantaina, jolloin DJ-vehkeet hajosivat ja joku oksensi muun muassa baaritiskille.

PARAS MIESHETKI:

Kysyin korkeammilta voimilta vinkkiä siitä, että kannattaako perjantaina lähteä baariin. Sen jälkeen menin verkkolehden sivuille ja siellä oli ensimmäisenä jättimäinen otsikko: "MISSÄ ON SUVI-TUULI?"
Eli pakkohan se oli häntä lähteä etsimään. Ei löytynyt. Hyvä niin. :D

 PARAS HETKI:

Kandista puuttuu enää pohdintaa. Jippijaijeeee! 

********

P.S. Blogissa on käynyt kohta 300 000 kävijää. Ja en ole vieläkään keksinyt mitään hauskaa tai "hauskaa" siihen hetkeen. Jumalauta. Täytynee kiirehtiä :P

Täällä taas! Nettijohdoton alkuviikko teki tehtävänsä, ja kandi on pohdintoa vaille valmis! BILEEEEET!

Ja sitten hetkeilemään.
 

(Nähtävästi 23 aikaan illalla battery-vieroitusoireiden alaisena tuleva teksti on varsin... Ajatuksen virtamaista, rehellistä ja turhankin vakavaa blogiini. Antaa mennä silti :))

**********************************************

Katsoin tänään (tiistai-iltana) AVA:lta dokumentin ”History of my sexual failures” -leffadokkarin, jossa mies haastatteli exiään ja pohti syitä sille, että miksi hänen suhteensa ovat epäonnistuneet ja miksi hän kokee olevansa luuseri etenkin ihmissuhteiden saralta. Ehkä minunkin pitäisi tehdä vastaava dokumentti jos edelleen 30-vuotiaana istun tässä sängylläni sinkkuna ja naputtelen postausta Ikisinkku-blogiin.

Dokumentin mies halusi siis löytää syyn epäonnistumisilleen itsestään, vaikka hänen oli hetkittäin hankala myöntää omia surkeita puoliaan. Ja niitä todennäköisesti oli aikalailla, sillä hän sai varsin tyrmääviä kieltäytymisiä exiltään, kun pyysi heitä haastateltaviksi. Minä olen entisiin miehiini säilyttänyt suhteellisen hyvät välit, eli tarvittaessa pystymme keskustelemaan ystävälliseen sävyyn toisillemme. Siltikään mieleeni ei ole tullut kysyä heiltä, että miksi minä en kelvannut tyttöystäväksi.

Toisaalta... Miksi sitä kysymään, kun vastauksen tiedän itsekin? Nirsous yhdistettynä persoonallisuudelleni ominaisuuteen itsekkyyteen ei ole hirveän käypää valuuttaa ihmissuhdemarkkinoilla. Olen mukava vain miehille, joista olen välittömästi kiinnostunut. Muut karkotan pois vittumaisella irvistyksellä ja parilla kipakalla kommentilla vapaapainin munattomuudesta. Minun on myöskin hankalaa alkaa ottaa huomioon joku toinen ihminen elämässäni, sillä paljon mieluummin toimin omien halujeni mukaan. Hetkittäin taas olen liiankin myötäilevä, suostuvainen, kiltti ja pompoteltavissa, mikä sitten jossain välissä purkautuu helvetinmoisella raivolla pihalle, kun en jaksa olla enää mikään alistettu jalkavaimo. Tällöin miehet yleensä ovat hypänneet parvekkeeltani alas ja juosseet tasapainoisemman naisen luokse. Ihan ymmärrettävää. Pitäisi löytää jokin balanssi itsekkyyden ja epäitsekkyyden välillä.

Minä en myöskään jaksa loputtomiin taistella parisuhteen eteen. Jos homma ei suju kivuttomasti, niin mieluummin olen sinkku. Kyllä, ajatusmalli on erittäin lapsellinen, sillä tuskin mikään parisuhde sujuu kivuttomasti. Minulle sinkkuus ei vaan ole niin pelottava ja hirvittävä asia, minkä pelossa pitäisi kynsin hampain roikkua jossain, mikä tuottaa lähinnä lisästressiä elämään. Olen viettänyt elämäni onnellisimmat ajat sinkkuina ja vastaavasti hirveimmät ajat ”parisuhteessa”, joten ei liene ihmekään, miksi luovutan helpommin kuin muut. Ja yhtä helposti miehet päästävät minut pois. Ehkä minäkään en ole taistelun arvoinen?

Huonojen ihmissuhteitten lisäksi elämässäni on pyörähtänyt aika monta rehellisesti sanottuna paskaa miestä, jotka kohtelivat minua huonosti. Ja minä sallin sen. Kaunaa en kanna, koska en minäkään teini-iässä mikään preerian ruusu ollut, mutta kaikesta huolimatta... Minä olen hirveän ilkeä miehille. Minä morkkaan heitä, minä kettuilen heille, he ärsyttävät minua päivittäin ja minä en jostain syystä koe tarvetta miellyttää heitä ainakaan kovin pitkää aikaa. Sisälläni totta tosiaan asuu militanttinen naissovinisti, joka vihaa miehiä. En vaan halua myöntää sitä, koska se kuulostaa niin hitlermäiseltä, mutta ehkä asian myöntäminen on askel kohti parempaa ihmissuhdetulevaisuutta?

En taida pitää miehistä ja he kelpaavat vain mirrini silittelyyn. (Onko kyse Myystä vai muusta... Se riippuu miehestä.)

Olenkohan sittenkin katkeroitunut? Hmm.... Tämän pohtimiseen täytyy käyttää joskus enemmän aikaa. Onneksi ”parantumisellani” ei ole mikään kiire, sillä en juuri nyt halua minkään sortin miestä elämääni, paitsi kavereina. Minulla ei ole aikaa, ei energiaa, eikä haluja. Hetkittäin murehdin sitä, kun päästin Dannyn kaltaisen upean miehen vapaille karjamarkkinoille etsimään Oikeaa Lypsäjää, mutta sitten hetken päästä olen kiitollinen siitä, että saan olla sinkku juuri nyt.

Joidenkin mielestä kiire ja stressi ja hankala elämäntilanne on huonoja syitä päättää parisuhde. Nämä jotkut eivät välttämättä tajua sitä, että ihmiset ovat erilaisia. Me ajattelemme, tunnemme ja toimimme samoissa tilanteissa eri tavoin ja juuri niin kuin itse parhaaksi näemme. Itse olen sitä mieltä, että on parempi erota 57 päivän jälkeen ja odottaa parempaa aikaa suhteelle, kuin että roikottaa väkisin miestä mukana läpi epämääräisen kokoisen harmaan kiven, jonka takana olevasta tulevaisuudesta ei osaa sanoa juuta eikä jaata. Ja sitten ehkä huomata silloin, että eihän sitä aikaa eikä energiaa ole vieläkään. Tässä vaiheessa jompikumpi tai molemmat saattaisivat olla jo hemmetin kyllästyneitä toisiinsa ja se parempi aikakin jää kokonaan tulematta ja välit menevät täysin poikki. Joku toinen ihminen takertuu hankalina aikoina sosiaaliseen tukiverkkoonsa entistä kiinteämmin, minulle taas on luontaisempaa karsia sitä ja olla ”yksin” eli rauhassa. Ulkopuolisen on siis turha pidemmän päälle neuvoa ja valistaa, että miten pitäisi toimia ja mikä on oikea syy erota ja millaisia ovat ne todelliset tunteet ja aito välittäminen.

Tärkeintä on se, että tekee päätöksen itse ja sen jälkeen on suurimman osan ajasta varma siitä, että toimi oikein. Ja on edes ohuesti onnellinen. :)

Maaliskuussa 2011 olen ollut erityisen ahkera. Olen muuan muassa epäonnistunut kahdessa tentissä ja päättänyt parisuhteen elämäni ensimmäin Oikeasti Mukavan Miehen kanssa. Lisäksi olen lyönyt itseäni kahvakuulalla sääreen ja kuullut ikäviä uutisia enemmän kuin yhdesti. Kaikesta huolimatta en angstaa, enkä mökötä, vaan pyrin ajattelemaan positiivisesti: 

a) Tentit voi aina uusia. Esimerkiksi ensi syksynä.
b) Mikä ikisinkku se sellainen seurusteleva sinkku nyt olisikaan.
c) Valmistelen sääriäni tulevan kesän pottiputkihyökkäyksiin tuon kahvakuulan avulla.
d) Ikävien uutisten jälkeen pienetkin hyvät uutiset kuulostavat hyviltä.

Ja hyviä uutisiahan on muun muassa ollut se, että pääsin opiskelijatuutoriksi ja Andreas Thorkildsen on eronnut ja on nyt ankaran stalkkaukseni kohteena Twitterissä. Tästä tulikin mieleeni, etten ole tehnyt vielä HotMenTopTen -listaa, jonka voisin suunnitella nyt tulevan nettihiljaisuuteni alussa. Ykköspaikan valtaaja on kyllä itsestäänselvä, mutta jos yritän etsiä jotain yllättävän komeita miehiä muille sijoille.

Äitini saapuu ihan hetkenä minä hyvänsä ja vie nettijohtoni mukanaan. Perjantaihin asti omistaudun kiihkeästi kandilleni, jonka aion helvetti vie saada valmiiksi ennen huhtikuuta. Ja tässä ei käy samoin, kuin edellisten "kandi valmiiksi ennen tammikuuta/helmikuuta/maaliskuuta"-päätösten kanssa.

Ai niin, ja olen herkkulakossakin perjantaihin.

Mikä ikävä viikko minua odottaakaan 0_0

********************************************************************************************

Tämä järkyttää minua: 

Ynnä muut kohujulkkikset. Minua myös järkyttää se, kuinka tiiviisti jotkut seuraavat näiden kohujulkkisten elämää ja tempauksia. Onko se jokin merkki pelottavan vahingoniloisesta luonteesta vai keino nähdä kaikki se hyvä, mikä omassa elämässä ja henkisessä tasapainossa on? :D

Apulannan keikka oli ihan huikean hyvä! Olin liekeissä alusta loppuun ja todennäköisesti humalluin ihan puhtaasta riemusta, sillä loppuvaiheessa rääyin biisien mukana kovempaa kuin vieressä jorannut elämäntapa-alkoholisti ja hakkasin ihmisiä kyynerpäällä takaraivoon. Sori! Mutta ei keikoilla vaan VOI himmailla paikoillaan.

Eilinen keikkatarjonta oli Rovaniemellä muutenkin aika suotuisa, kun samana päivänä olivat esiintymässä muissa baareissa myös Popeda ja Reckless Love. Reklessi olisi ollut varmaan myös kirkumista aiheuttava keikkakokemus, mutta Apulanta nyt vaan vastaa enemmän minun musiikkimakuuni. Lisäksi epäiltiin, että Apulannan keikalla on paljon enemmän miehiä. Niinhän siellä olikin, muttei niitä ehtinyt katsoa.

Miehistä tulikin mieleeni, että kun menin tilaamaan alkoholitonta drinksua ja annoin baarimikolle vapaat kädet, niin hän sanoi
"Minä haluan antaa sinulle jotain banaanista"
Jaa, että ihan banaanin tarpeessa näytin olevan.
No, tuota ennen hän sanoi kahdelle tytölle, joista toinen halusi pillin ja toiselle ei, että "Toiset imee pillillä, toiset suulla".
Mikä huuliveikko, totta tosiaan! 

Paikalla oli myös jonkinsortin keikantaltiointi vehkeet ja en halua tietää, mistä tulen ehkä löytämään karsean keikkanaamani. En nimittäin mitenkään hirveän kaukana kamerasta seisonut ja yhdessä vaiheessa kun karjuin Viivakoodien mukana niin huomasin kameran liukuvan seesteisen hitaasti naamani edestä. Nice.

Onneksi se on poisleikkaamisen arvoinen kohta.

Basistista on lähemmäs sata kuvaa, kun hän sattui sopivasti siinä nenän edessä olemaan.

Toni jäi hieman epämääräiseksi, kun kamerani on aika kehno zoomaillessa ja ilman salamaa sisätilojen valoräimeessä.

Ja näitä valopää-kuviahan tuli sitten lähemmäs sata. :P

Niin ja kuviahan ei saa kopioida ilman lupaani. :)

19.päivä: Kaduttaa

Että söin eilen 200grammaa irtokarkkeja JA keikan jälkeen scan-aterian. Toisaalta ne olivat niin hyviä, etten taida murehtia niitä enää pitkään. Enkä syödä tänään pelkkää tomaattikeittoa, vaikka niin eilittäin itseäni uhkailin. Tosin tuhannen kalorin Scan-ateria varmaan takaa sen, että seuraavan kerran minulla on nälkä joskus tuossa iltakuuden maissa.

Vähän tosin kurnahtelee jo nyt.

Jumalavita!

Miksi en ole samanlainen läpipasko kuin kadehtimani ihmiset.... Olen enemmän näitä "ikuisuus lantiolla"-tyyppejä.

EDIT: Miksi kello on vasta yhdeksän, vaikka herätessäni se oli mielestäni  jo yksitoista...?
Ah niin, näin yöllä unta, jossa tapettiin järjetön kasa ihmisiä ja osa tappajista sitten kerskailli omilla kivunsietokyvyillään niin, että sytyttivät paitansa tuleen ja paloivat hengiltä karjumatta.
Ei enää ikinä Scan-ateriaa ennen nukkumaan menoa.

Eilisen keikan paras hetki <3
Tätä biisiä tuli nuorempana kuunneltua erittäin paljon ja ajateltua Herra X:ää :D
Ei kannata leikkii aivan kaikilla
jotkut ei anna pätkääkään siimaa
Paljon voit saada mut kaikkee et kuitenkaan
Kun koiran lailla seuraat sun kiimaa

EDIT2: Ja kappas. Meri linkkasi blogiini. Tässä odottelen yleisöryntäystä ja jännitän 0_o

Paskan päivän hieno käännös!

Meikäpä on mediakasvatuksen opiskelijatuutori lukuvuonna 2011-2012! Tämä on hieno homma, sillä tiedänhän mm. kaiken.

Nyt kannattaa hakea tänne opiskelemaan.

Alla on myös varsin angstaava vuodatukseni elämäni pohjattomasta synkkyydestä, johon sisältyy mojova mustelma sääressä ja cokis-tahra keittiön matossa.

Nyt Sadun luokse juhlimaan hänen synttäreitään, syömään kosteaa suklaakakkua ja ammumaan. Olemmehan laatu-nautoja <3

Yliopiston takana näkyvä lampi on ihan parhautta talvella, kun sen ylittämällä koulumatka lyhenee vartilla. Lisäksi tuohan se aina jännitystä elämää, kun keväisin miettii, että vieläköhän siitä uskaltaisi kävellä :P

Se tunne, kun saat tenttikysymykset eteesi, etkä osaa vastata yhteenkään.

Se tunne, kun itku nousee kurkkuun, mutta olet keskellä Prismaa.

Se tunne, kun lohdutukseksi tarkoitettu cokis zero pullo tippuu lattialle. Avattuna.

Se tunne, kun otteesi hieman lipeää ja 8kg kahvakuula osuu kovalla vauhdilla sääreesi.

Se tunne, kun joudut osalliseksi teinidraamaan just silloin kun pitäisi lukea seuraavaan tenttiin.

Se tunne, kun blogiin pitäisi kirjoittaa mieluisimmasta muistosta ja syntymäpäivästä, mutta mietit vaan ikäviä asioita.

Se tunne, kun kämppä näyttää Japanin itärannikolta, etkä jaksa siivota, vaikka kaveri on tulossa kylään.

Se tunne, kun tajusit kertoneesi jäätävän typerän "vitsin" Japanista.

Se tunne, kun mieleesi nousee miljoona mustaa vitsiä ja naurat niille ja yhtäkkiä tajuat olevasi kamala ihminen.

Se tunne, kun löydät Andreas Thorkildsenin virallisen Twitter-tilin.

Se tunne, kun tajuat voivasi twiitata Andreakselle.

Se tunne, kun mietit miltä tuntuisi saada Andreakselta vastaus-twiitti.

Se tunne, kuinka päivä muuttui hetkessä paremmaksi yhden mielikuvan vuoksi.

Se tunne, kun katsot kuvaasi ja alat hokea "mustan kissan paksut posket"

Se tunne, kun tajuat, ettei poskesi olekaan kovin paksut ja huomaat stressaanneesi ruokahalusi pois.

Se tunne, kun tajuat miksi sinulla heikotti niin helevetisti tentissä.

Kiitos Rovakadun Tuccabajan JONNALLE uusista hiuksista <3

En saanut säätöjä oikein, luonnossa hiukset ovat vaaleammat. Nää on ihastuttavat <3

(maaliskuu2010)
 

Ja sitten sitä tietenki erehtyy katsomaan vanhoja kuvia ja tulee sellainen pieni kaipuu tummien hiusten perään... :P

Unelmani
(Tästä puuttuu ehkä miljoona. Mutta ku on kiire :P)

Ensimmäinen suudelmani

Varusmiehen kanssa Sodankylän yökerhon tanssilattialla.
Hän oli paras suutelija, jota olen koskaan suudellut.
Hän oli 20-v ja minä 15-v.
Mikä pervertikko hän olikaan nyt jälkeenpäin katsottuna :D

Laukkuna on tänään toiminut Marimekon valkoinen kaunokainen, jonka päälle Myy pissasi aikoinaan.

Isoimmassa taskussa on laulutuntikansioni ja esillä ensi viikon biisini (Rakkauslaulu - Johanna Kurkela), kalenterini, laastaripaketti, villasukat(?!), kynsilakka ja vesipullo.

Toisessa sivutaskussa on huulikynä, -puna ja -kiilto, hiuspanta, kumi, lyijytäytekynä, värikynä, lyijykotelo, Siwan kuitti, Biorion-tabupurkki, lompakko ja kännykkä.
Vois ostaa penaalin. :P

Ja toisessa sivutaskussa on kattilakatti, hiuspampula, hälytin ja kuulakärkikynä

********.

Laulutunti asuna
Ruskea halterneck-toppi: H&M
Musta neuletakki: H&M
Liian isoiksi jo jääneet pillifarkut: Seppälä

Voisi alkaa joskus panostaa pukeutumiseen, kun peiliäni kuitenkin ympäröi Carrie Bradshaw :D

*********

TÄLLÄ VIIKOLLA: 

Maanantai: 
Sodankylästä palasin Rovaniemelle, vaihdoin FB-siviilisäätyni sinkuksi ja kävin laulutunnilla hoilottelemassa Jolene'n ja "I don't know how to love him"-tsipaleet.
Olisi tarkoitus lukea tenttiin, mutta taidan vaan tuijottaa telkkaria illan.

Tiistai: 
Vapaapäivä! Tarkoitus käväistä isossa kaupassa ostamassa ruokatarpeita ja lukea huikean paljon tuleviin tentteihin.
Salilla myös pitäisi käydä.

Keskiviikko:
Proseminaari ja "Pienryhmän johtaminen" -luennot, joten yliopistolla menee 9.00-19.00. Luentojen välissä tarkoitus olisi lueskella (ylläripylläri) tentteihin.

Torstai: 
"Psykologia tieteenalana"-luento 10-13 ja 16-19 Tyttösessarit, joissa käyn suorittamassa kasv.psykologian harjoitteluhommeliani.

Perjantai:
13-17 Sosiologian sukupuoli -tentti. Sitä ennen pitäisi muistaa salilla käydä. Ja lukea seuraavaan tenttiin.

Lauantai:
Tieto- ja viestintätekniikan kirjapaketin tenttiminen 10-14. Illalla juhlitaan Sadun synttäreitä Apulannan keikalla Rovaniemen Tivolissa! :) Sitä ennen pitäis taas vähän lueskella.

Sunnuntai:
Lukemista maanantain didaktiikka-tenttiin. Salilla täytyy taas käydä ja suunnitella vihdoinkin aikataulutus prosemman, kandin, loppuraportin ja harjoitteluraportin kirjoittamisiin. Ja katsoa kirjat huhtikuun tentteihin. plööh.

Ikisinkku tietenkin. :) Neljän vuoden sinkkuuden jälkeen tämä laskeutuminen parisuhteeseen täytyy aloittaa pikkuhiljaa pienissä erissä. Koska tämä luonnollisesti herättää lukuisia kysymyksiä, niin vastaan niihin, joita itse saattaisin pohdiskella vastaavassa tilanteessa.

Miksi?

Dannyssä ei ole mitään vikaa, suhteessa ei ollut mitään vikaa. Ajankohdassa oli. Vuosisadan stressaavin opiskelukevät (josta EHKÄ olen valittanut aika usein) plus tähän tuli myös muutama muu stressiä aiheuttava tekijä, niin minulla ei yksinkertaisesti riitä aika, energia, eikä ajatukset parisuhteelle. Minusta on väärin sitoa itseeni ihmistä silloin, kun minulla ei ole resursseja panostaa häneen oikeastaan ollenkaan. Lisäksi tätä päätöstä edesauttoi se, että asumme ihan eri paikkakunnilla ja vaikka muuten olen erittäin kaukosuhdeystävällinen ihminen, niin nyt se ei oikein sovi kuvioihin.

Miltä tuntuu?

Pahaltahan se toki tuntuu, mutta päätös oli oikea, enkä sitä kadu. Lisäksi söin juuri kokonaisen suklaalevyn, eli mieliala pompsahti huimasti ylöspäin :)

Miten jatkossa?

Saa nähdä. Emme sulje pois sitä vaihtoehtoa, että jahka tilanne tasaantuu niin ehkä törmäämme toisiimme hämyisenä kesäyönä ja jatkamme siitä mihin nyt jäämme. Mutta emme kuitenaan päätyneet mihinkään taukoon, vaan olemme ihan eronneet, eli hän on täysin vapaa etsimään vähemmän stressaantunutta seuraa itselleen. :)

Oletteko kavereita?

Jeps. Tähän kun ei nyt liity mitään suhteeseen tai toisiimme liittyvää draamaa ja emme vieläkään ole kertaakaan kunnolla riidelleet niin mitäpä sitä välejä täysin poikki pistämään. :D

Kaduttaako suhteeseen syöksyminen?

Ei tietenkään. En mitenkään voinut tammikuussa tajuta, kuinka raskas tästä keväästä tulee ja paljon mukavia asioita olisi jäänyt kokematta, jos en olisi heittäytynyt hetkeen ja katsonut mitä se tuo tullessaan.  :)

Mitä opit?

Että tulevaisuutta on turha pähkäillä ja täytyy elää hetkessä. Lisäksi nyt tiedän, että maailmassa on olemassa mukavia, ystävällisiä ja kilttejä miehiä, jotka sopivat minulle. Ja että maailmassa ylipäätänsä on sellaisia olemassa. :)

Mikä on FB-siviilisäätysi?

Tällä hetkellä ei mikään. En koe olevani vielä valmis sinkkuuntumaan, sillä miellän sinkkuuteen vapaudentunnetta ja kaikkea muuta positiivista, mitä en tällä hetkellä tunne. Olen siis siviilisääty-tyhjiössä ja ilmineeraan jahka löydän jälleen sinkkuasenteeni.

Miten käy sinkkuelämäbloggarien kuningatar -tittelille?

En lähde syöksemään Womppista palliltaan alas, vaan tyydyn olemaan prinsessa. :) Hän on sitä paitsi ollut sinkku noin vuoden ja minä vasta kaksi tuntia, joten olen aika n00b tässä asiassa ;D

Mut hei. 57 päivää. Rispektiä, eiksje?